ACATIIMI 8/13 tulosta | sulje ikkuna

Kirja-arviot

Tuolit kertovat yliopistosta

Kati Heinämies & Ritva Varakas:
Yliopisto istuu.
Helsingin yliopisto/Tila- ja kiinteistökeskus 2013 149 s.

Harvassa paikassa istutaan niin paljon kuin yliopistossa. Luennoilla, seminaareissa. kirjastossa, ruokalassa — eikä kirjaa pysty syvällisesti lukemaan ja alleviivaamaan kuin istuen.

Niinpä ei ole yhtään hullumpi idea tehdä kirja, joka katsoo yliopistoa ja sen historiaa istumisen ja tuolin näkökulmasta. Kirjassa luodataan tuolien ja muiden istuinten historiaa 1800-luvulta meidän päiviimme. Kirja kiertää yliopiston päärakennuksesta kansalliskirjastosta Porthaniaan ja Metsätaloon unohtamatta Athena- rakennusta. Myös merkittäviä tuolien suunnittelijat ja muotoilijat esitellään Arttu Brummerista Runar Engblomiin — ja tietysti suurin osa kirjasta on omistettu kuville toinen toistaan hienoimmista istuimista.

Kiintoisaa on että tuoli on tuore keksintö: 1800-luvulle asti yliopistossakin istuttiin pitkillä ja usein kaartavilla penkeillä. Tuoli symboloi yksilöllisyyttä ja ylhäisyyttä. Alkuaikoina päättävien elinten jäsenet niin yliopistossa kuin muuallakin istuivat penkillä ja vain pöydän päässä istuvalla puheenjohtajalla oli selkänojallinen tuoli — tästä tulee sana chairman.

Kirja avaa tuttujen mutta ehkä ihmetystä herättäneiden tuolien historiaa ja salaisuutta. Esimerkiksi Fabianinkadun päärakennuksen aulassa olevat yhdenistuttavat selkänojattomat istuimet, joissa satulannahkainen istuinosa riippuu kuin riippusilta takorautaisen rungon vaakasuorista kannattimista, herättivät jo taloon tullessaan 1937 Ylioppilaslehdessä ihmetystä kirjoituksen verran. Niiden rakenne on lainattu antiikin Rooman virkamiestuolista, cella curulista ja koristeaiheet - lootuksen muotoiset koristenupit, edessä oleva ruusuke ja leijonankäpäliin päättyvät jalat — periytyvät Egyptistä.

Eri aikakaudet trendeineen heijastuvat ja elävät myös istuimissa. Modernismi, funktionalismi näkyy Porthanian yksinkertaisissa ja yhdenmukaisissa istuimissa, jotka pantiin kokoon valmiista tehdasvalmisteista osista niin kuin koko niitä ympäröivä rakennuskin. Porthanian sisustus näyttikin mallia tulevalle ja Porthanian jälkeen koko Helsingin yliopisto siirtyi vakiovalmisteisiin irtokalusteisiin.

Kiintoisaa on, että kirja kertoo myös kuvissa tuoleilla istuvien yliopistolaisten historiaa arvokkaista ja hyvin pukeutuneista pitkätukkaisiin farmareita käyttäviin. Tuoli jos mikä on osa sillä istuvaa ihmistä ja tämän aikakautta. Yliopisto istuu -kirja on itsekin osa laajempaa kokonaisuutta: näyttelyä, joka taas oli osa Helsingin yliopiston annista World Design Capital Helsinki 2012 -juhlavuonna.

Pekka Wahlstedt


Ongelmat ovat luovuuden raaka-ainetta

Bengt Renander:
Luovan prosessin tunteet
Kustannusosakeyhtiö Nemo, 2013

”Olen työskennellyt vuodesta 1999 alkaen kokopäivätoimisesti luovuuden kehittämisen parissa ja päässyt tutustumaan toisten ihmisten luoviin prosesseihin. Harva ymmärtää, että myös vaikeat tunteet kuten turhautuminen ja ahdistus ovat osa luovaa työtä. Niinpä luova työ voi jäädä kesken”, toteaa kouluttaja Bengt Renander.

Renanderin mukaan luovan työn tunteet ovat samoja, riippumatta siitä, mikä on luovan työn kohde.

”Ongelmat ovat luovuuden raaka-ainetta. Ruotsin ja englannin ongelmaa merkitsevä sana problem on peräisin kreikan kielen sanasta problema. Alkuperäisessä muodossaan se tarkoitti samaa kuin esille otettu tai tehtävä. Joskus joudut aloittamaan luovan prosessin tietämättä, mitä pulmaa olet työstämässä. Ongelma alkaa hahmottua prosessin edistyessä. Tämä luovuuden ominaispiirre täytyy hyväksyä”.

Epäröinti on luonnollinen tunnetila luovan prosessin alussa. ”Asetut alttiiksi epäonnistumiselle ystäviesi, perheesi, työtovereittesi kenties koko ammattikuntasi edessä. Laitat nimesi ja maineesi likoon. Epävarmuus on vuorenvarmasti osa luovaa työtä. Jos olet varma onnistumisestasi, et ole luovassa prosessissa”, Renander kiteyttää.

Todellisuuden myöntäminen on vapauttavaa. Renanderin mukaan epävarmuudesta on vaikea päästä eroon, koska se asuu luovuuden ytimessä. Epävarmuus on epämiellyttävää. Monet jättävätkin luovan prosessin tässä vaiheessa kesken.

Kun etenemistietä ei vielä ole, on tyhjyyden tunne. ”Tyhjyyden tunnetta on luovassa prosessissa yhtä mahdoton välttää kuin tyhjää asuntoa remontissa. Se on hyvä tietää”, Renander sanoo.

Innoituksen tunne johtaa eteenpäin. Innoitusta voi saada muiden luovuudesta: elokuvista, kirjoista, musiikista, seminaareista, esitelmistä.

”Useimmilla ihmisillä on kokemusta siitä, kuinka turhauttavaa muiden kanssa työskentely voi olla. Luovassa työssä olemme vielä tavallista herkemmillä. Turhautuminen johtuu siitä, että ihmiset eivät kuuntele muita. Luovissa ammateissa toimiville ihmisille turhautuminen onkin tuttu, jokapäiväinen tunnetila”, Renanderin lause lohduttaa meitä useimpia.

Renander on kehittänyt Open Space -kokousmuodon, joka vapauttaa sekä yksilön että ryhmän luovia voimavaroja. Ihmiset istuvat ringissä, ja puheenjohtaja esittää avauskysymyksen, esimerkiksi: ”Miten voimme parhaiten tukea toistemme luovuutta ryhmässä?” Metodiin kuuluu kahdeksan sääntöä.

Luova prosessi koettelee ja muuttaa myös ihmisen minäkuvaa. Vanhasta täytyy luopua, että uutta voi kasvaa tilalle. Renander jakaa oman kokemuksensa, kuinka hän puolen vuoden kirjoittamisen jälkeen joutui luopumaan uskomuksestaan olevansa valmis kirjailija, ja aloittamaan viikkokausien kestäneen tyhjyys- ja itse- epäilyvaiheen jälkeen alusta. Mutta kirja, johon kirjailija oli tyytyväinen, syntyi.

Parhaimmillaan luova prosessi päätyy Renanderin mukaan kysymysmerkkiin. Hän siteeraa Albert Einsteinia : ”Todellista neroutta on löytää kysymyksiä, joita kukaan ei ole vielä esittänyt aikaisemmin, tärkeitä ja mielenkiintoisia kysymyksiä, jotka avaavat uusia maailmoja”.

Tuula-Maria Ahonen


  • Painetussa lehdessä sivu 48

ACATIIMI 8/13 tulosta | sulje ikkuna