Kirja-arviot
|
Tuolit kertovat yliopistosta
Kati Heinämies & Ritva Varakas:
Yliopisto istuu.
Helsingin yliopisto/Tila- ja kiinteistökeskus 2013 149 s.
|
Harvassa paikassa istutaan niin
paljon kuin yliopistossa. Luennoilla,
seminaareissa. kirjastossa,
ruokalassa — eikä kirjaa pysty syvällisesti
lukemaan ja alleviivaamaan
kuin istuen.
Niinpä ei ole yhtään hullumpi
idea tehdä kirja, joka katsoo yliopistoa
ja sen historiaa istumisen
ja tuolin näkökulmasta. Kirjassa
luodataan tuolien ja muiden istuinten
historiaa 1800-luvulta
meidän päiviimme. Kirja kiertää
yliopiston päärakennuksesta
kansalliskirjastosta Porthaniaan
ja Metsätaloon unohtamatta Athena-
rakennusta. Myös merkittäviä
tuolien suunnittelijat ja muotoilijat
esitellään Arttu Brummerista
Runar Engblomiin — ja tietysti
suurin osa kirjasta on omistettu
kuville toinen toistaan hienoimmista
istuimista.
Kiintoisaa on että tuoli on
tuore keksintö: 1800-luvulle asti
yliopistossakin istuttiin pitkillä ja
usein kaartavilla penkeillä. Tuoli
symboloi yksilöllisyyttä ja ylhäisyyttä.
Alkuaikoina päättävien
elinten jäsenet niin yliopistossa
kuin muuallakin istuivat penkillä
ja vain pöydän päässä istuvalla
puheenjohtajalla oli selkänojallinen
tuoli — tästä tulee sana chairman.
Kirja avaa tuttujen mutta ehkä
ihmetystä herättäneiden tuolien
historiaa ja salaisuutta. Esimerkiksi
Fabianinkadun päärakennuksen
aulassa olevat yhdenistuttavat
selkänojattomat istuimet,
joissa satulannahkainen istuinosa
riippuu kuin riippusilta takorautaisen
rungon vaakasuorista
kannattimista, herättivät jo taloon
tullessaan 1937 Ylioppilaslehdessä
ihmetystä kirjoituksen verran.
Niiden rakenne on lainattu antiikin
Rooman virkamiestuolista,
cella curulista ja koristeaiheet -
lootuksen muotoiset koristenupit,
edessä oleva ruusuke ja leijonankäpäliin
päättyvät jalat — periytyvät
Egyptistä.
Eri aikakaudet trendeineen
heijastuvat ja elävät myös istuimissa.
Modernismi, funktionalismi
näkyy Porthanian yksinkertaisissa
ja yhdenmukaisissa
istuimissa, jotka pantiin kokoon
valmiista tehdasvalmisteista osista
niin kuin koko niitä ympäröivä
rakennuskin. Porthanian sisustus
näyttikin mallia tulevalle ja Porthanian
jälkeen koko Helsingin
yliopisto siirtyi vakiovalmisteisiin
irtokalusteisiin.
Kiintoisaa on, että kirja kertoo
myös kuvissa tuoleilla istuvien
yliopistolaisten historiaa arvokkaista
ja hyvin pukeutuneista
pitkätukkaisiin farmareita käyttäviin.
Tuoli jos mikä on osa sillä
istuvaa ihmistä ja tämän aikakautta.
Yliopisto istuu -kirja on
itsekin osa laajempaa kokonaisuutta:
näyttelyä, joka taas oli osa
Helsingin yliopiston annista World
Design Capital Helsinki 2012 -juhlavuonna.
Pekka Wahlstedt
|
Ongelmat ovat luovuuden raaka-ainetta
Bengt Renander:
Luovan prosessin tunteet
Kustannusosakeyhtiö Nemo, 2013
|
”Olen työskennellyt vuodesta
1999 alkaen kokopäivätoimisesti
luovuuden kehittämisen parissa
ja päässyt tutustumaan toisten
ihmisten luoviin prosesseihin.
Harva ymmärtää, että myös vaikeat
tunteet kuten turhautuminen
ja ahdistus ovat osa luovaa
työtä. Niinpä luova työ voi jäädä
kesken”, toteaa kouluttaja Bengt
Renander.
Renanderin mukaan luovan
työn tunteet ovat samoja, riippumatta
siitä, mikä on luovan työn
kohde.
”Ongelmat ovat luovuuden
raaka-ainetta. Ruotsin ja englannin
ongelmaa merkitsevä sana
problem on peräisin kreikan kielen
sanasta problema. Alkuperäisessä
muodossaan se tarkoitti samaa
kuin esille otettu tai tehtävä.
Joskus joudut aloittamaan luovan
prosessin tietämättä, mitä pulmaa
olet työstämässä. Ongelma alkaa
hahmottua prosessin edistyessä.
Tämä luovuuden ominaispiirre
täytyy hyväksyä”.
Epäröinti on luonnollinen
tunnetila luovan prosessin alussa.
”Asetut alttiiksi epäonnistumiselle
ystäviesi, perheesi, työtovereittesi
kenties koko ammattikuntasi
edessä. Laitat nimesi ja maineesi
likoon. Epävarmuus on vuorenvarmasti
osa luovaa työtä. Jos olet
varma onnistumisestasi, et ole
luovassa prosessissa”, Renander
kiteyttää.
Todellisuuden myöntäminen
on vapauttavaa. Renanderin mukaan
epävarmuudesta on vaikea
päästä eroon, koska se asuu luovuuden
ytimessä. Epävarmuus
on epämiellyttävää. Monet jättävätkin
luovan prosessin tässä
vaiheessa kesken.
Kun etenemistietä ei vielä ole,
on tyhjyyden tunne. ”Tyhjyyden
tunnetta on luovassa prosessissa
yhtä mahdoton välttää kuin tyhjää
asuntoa remontissa. Se on hyvä
tietää”, Renander sanoo.
Innoituksen tunne johtaa
eteenpäin. Innoitusta voi saada
muiden luovuudesta: elokuvista,
kirjoista, musiikista, seminaareista,
esitelmistä.
”Useimmilla ihmisillä on
kokemusta siitä, kuinka turhauttavaa
muiden kanssa työskentely
voi olla. Luovassa työssä olemme
vielä tavallista herkemmillä.
Turhautuminen johtuu siitä, että
ihmiset eivät kuuntele muita.
Luovissa ammateissa toimiville
ihmisille turhautuminen onkin
tuttu, jokapäiväinen tunnetila”,
Renanderin lause lohduttaa meitä
useimpia.
Renander on kehittänyt Open
Space -kokousmuodon, joka
vapauttaa sekä yksilön että ryhmän
luovia voimavaroja. Ihmiset
istuvat ringissä, ja puheenjohtaja
esittää avauskysymyksen, esimerkiksi:
”Miten voimme parhaiten
tukea toistemme luovuutta ryhmässä?”
Metodiin kuuluu kahdeksan
sääntöä.
Luova prosessi koettelee ja
muuttaa myös ihmisen minäkuvaa.
Vanhasta täytyy luopua, että
uutta voi kasvaa tilalle. Renander
jakaa oman kokemuksensa, kuinka
hän puolen vuoden kirjoittamisen
jälkeen joutui luopumaan
uskomuksestaan olevansa valmis
kirjailija, ja aloittamaan viikkokausien
kestäneen tyhjyys- ja
itse- epäilyvaiheen jälkeen alusta.
Mutta kirja, johon kirjailija oli
tyytyväinen, syntyi.
Parhaimmillaan luova prosessi
päätyy Renanderin mukaan
kysymysmerkkiin. Hän siteeraa
Albert Einsteinia : ”Todellista neroutta
on löytää kysymyksiä, joita
kukaan ei ole vielä esittänyt aikaisemmin,
tärkeitä ja mielenkiintoisia
kysymyksiä, jotka avaavat
uusia maailmoja”.
Tuula-Maria Ahonen
- Painetussa lehdessä sivu 48
|