 
|
|||||||||||||
|
Vanhuuseläkkeelle, mutta milloin?Vanhuuseläkkeelle siirtymiseen liittyy monia toisiaan muistuttavia käsitteitä: eläkeikä, henkilökohtainen eläkeikä, eläkkeellesiirtymisikä ja eroamisikä. Milloin vanhuuseläkkeelle? Yliopistouudistuksen toteutuessa 1.1.2010 lukien yliopistolaiset siirtyivät pois valtion palveluksesta. Yliopistolain voimaanpanolain perusteella ennen vuotta 1980 syntyneet yliopistojen työntekijät jäivät kuitenkin valtion eläkelaissa säädetyn valtion eläketurvan piiriin. Tämä koskee myös yliopistoihin 1.1.2010 jälkeen otettuja tai otettavia uusia työntekijöitä. Vuonna 1980 tai sen jälkeen syntyneet yliopistojen työntekijät kuuluvat yksityisen työeläketurvan piiriin. Kaikki valtion tutkimuslaitoksissa toimivat ovat automaattisesti valtion eläketurvan piirissä. Valtion eläketurvan, eli siis myös yliopistojen eläketurvan, käytännön toteuttamisesta huolehtii nykyisin KEVA, joka toimii koko julkisen eläkejärjestelmän eläkelaitoksena. Sille tulee myös osoittaa eläketurvaa koskevat tiedustelut. Valtion eläketurvaa on muutettu moneen otteeseen vuosien varrella. Tämä koskee erityisesti eläkekarttumaa, mutta myös vanhuuseläkkeen saamisen edellytyksiä. Järjestelmän kuvaaminen on monimutkaista. Monimutkaisuutta lisää vielä se, että on myös muita eläkkeellesiirtymismuotoja kuin vanhuuseläke. Vanhuuseläke on osa työeläkejärjestelmää. Saadessaan vanhuuseläkettä, ei voi saada muita työeläkkeitä. Tässä yhteydessä on tarkoitus keskittyä vanhuuseläkkeelle siirtymiseen, mutta kokonaan ei tässäkään voi välttää eläkkeen suuruuden käsittelyä, johon on tarkoitus palata kuitenkin laajemmin myöhemmin. Henkilökohtainen eläkeikä 63–65 ikävuoden välillä Eläkeikä määrittää sitä, koska voi saada hakemuksesta vanhuuseläkkeen. Vuoden 1995 alusta toteutetun eläkeuudistuksen yhteydessä julkisella sektorilla, siis myös valtiolla ja yliopistoissa, otettiin käyttöön henkilökohtainen eläkeikä 63–65 ikävuoden välillä. Henkilökohtainen eläkeikä koskee vain ennen vuotta 1960 syntyneitä henkilöitä. Vuonna 1960 tai sen jälkeen syntyneillä ei ole henkilökohtaista eläkeikää. Heillä on vanhuuseläkettä koskien vain jäljempänä kuvattu joustava eläkeikäjärjestelmä. Henkilökohtainen eläkeikä on porrastettu 31.12.1994 mennessä tehdyn valtion eläketurvaan oikeutetun palvelun perusteella seuraavasti:
KEVA on lähettänyt tai lähettää jokaiselle työeläkeotteen, joka sisältää myös tiedon henkilökohtaisesta eläkeiästä. Henkilökohtaisen eläkeiän täyttämisellä on merkitystä eläkkeen suuruuteen. Mikäli henkilö siirtyy palveluksestaan vanhuuseläkkeelle täytettyään henkilökohtaisen eläkeikänsä, saa hän ansaitsemansa eläkkeen ajalta ennen vuotta 1995 suuremmalla karttumalla eli eläke on suurempi. "63 ikävuoden eläkeikä" Vuoden 2005 eläkeuudistuksessa poistettiin varsinainen eläkeikä. Eläkkeelle siirtyminen tehtiin joustavaksi. Eläkkeelle voi kaikista järjestelmistä siirtyä täytettyään 63 vuotta, mutta henkilö voi halutessaan jatkaa työntekoa aina 68 vuoden iän täyttämiseen saakka. Eläkeiän poistaminen tarkoittaa myös sitä, että jos henkilö haluaa siirtyä vanhuuseläkkeelle ennen 68 vuoden ikää, hänen tulee aina irtisanoutua vakinaisesta palvelussuhteesta. Vanhuuseläkkeen saamisen edellytyksenä on tietyn iän täyttämisen lisäksi, että palvelussuhde päättyy. Julkiselta puolelta, siis myös yliopistoista, voidaan myös siirtyä vanhuuseläkkeelle 63 vuoden iästä. Tämä koskee myös sellaisia, joilla on henkilökohtainen eläkeikä. Jos siirrytään eläkkeelle ennen henkilökohtaista eläkeikää, vanhuuseläkkeen suuruus ennen vuotta 1995 karttuneelta ajalta on kuitenkin pienempi kuin, jos henkilö jatkaa omaan henkilökohtaiseen eläkeikäänsä saakka. Kuinka suuresta euromääräisestä erosta on kyse, on yksilöllistä. Yleisesti voidaan sanoa, että ero on sitä suurempi, mitä enemmän on valtion eläketurvaa oikeuttavaa palvelua ennen vuotta 1995. Mikäli valtion eläketurvaan oikeuttavaa palvelua ei ole lainkaan ennen vuotta 1995, karttumalla ei ole käytännön eroja. Myös vuonna 1960 ja sen jälkeen syntyneillä eroa ei ole. Tässä yhteydessä on syytä korostaa sitä, että kannattaa pyytää eläkeiän lähestyessä ja harkittaessa vanhuuseläkkeelle siirtymistä KEVAsta vertailevia laskelmia eläkkeen suuruudesta eri vaihtoehdoissa. 68 ikävuoden eroamisikä ja palvelussuhteen päättyminen eläkkeelle siirryttäessä Eläkelainsäädäntöön perustuva eläkeikä, oli sitten kyse 63 ikävuodesta tai henkilökohtaisesta eläkeiästä, ei määritä lainkaan sitä, koska henkilön on siirryttävä eläkkeelle tai koska palvelussuhde päättyy. Asiaa on käsitelty työ- ja virkamieslainsäädännössä ja kollektiivisopimuksissa. Työsopimuslain 6 luvun 1a §:n mukaan työsuhde päättyy ilman irtisanomista työntekijän täytettyä 68 vuotta, jolleivät työantaja ja työntekijä sovi työsuhteen jatkamisesta. Eroamisikä 68 vuotta määrittää siis työssä pysymisoikeutta, ei vanhuuseläkkeen saamisoikeutta. Käytännössä yliopistoissa ei samaa työsuhdetta juurikaan jatketa 68 ikävuoden jälkeen, mutta ainakin silloin tällöin henkilö tulee takaisin uudella sopimuksella palkalliseen työhön. (Tässä yhteydessä ei ole syytä käsitellä emeritus/emeritasopimuksia.) Valtion tutkimuslaitoksissa on virkamiehiä. Virkamieslain 35 §:n mukaan virkamiesten eroamisikä on 68 vuotta. Tässä ei ole jouston mahdollisuutta. Eroamisiän täyttäminen ei merkitse vanhuuseläkkeen alkamista, vaan eläkettä on haettava itse erikseen. Jos eläkettä ei hae 68 vuotta täytettyään vaan vasta myöhemmin, eläkkeeseen myönnetään ns. lykkäyskorotus. Eläkettä ei kuitenkaan enää kartu 68 vuoden iän täyttämisen jälkeisestä palvelusta. Vanhuuseläkkeen saaminen edellyttää työsuhteen päätymistä, mutta työsuhteen päättyminen ei automaattisesti laukaise eläkettä. Vanhuuseläkkeelle siirtymisikä Yhteiskunnassa vallitsee pyrkimys työurien pidentämiseen vähän joka puolelta, työuran alussa, keskellä ja lopussa. Eläkejärjestelmäkin on osaltaan valjastettu tätä tukemaan. Eläkekarttuman porrastuksella iän mukaan pyritään houkuttelemaan jatkamaan työssä pitkään. Yli 63-vuotiaiden vuotuinen 4,5 prosentin superkarttuma on moninkertainen verrattuna nuorempana ansaittuihin euroihin. Pitkään työskentelyn kääntöpuolena on tietenkin se, että eläkkeen nauttimisaika lyhenee. Jokaisen on punnittava näitä asioita omalta kohdaltaan huolellisesti. Vanhuuseläkkeelläkin tehdystä uudesta työstä alle 68-vuotiaana karttuu uutta eläkettä, jonka saa 68 vuotta täytettyään. Karttuma on kuitenkin vain 1,5 prosenttia vuodessa. Voi siis muodostua tilanne, että henkilö vanhuuseläkkeellä ollessaan saa uudesta työstä palkkaa ja ansaitsee alle 68-vuotiaana tehdystä työstä uutta eläkettä. Eläkkeen suuruuden määräytymiseen on tarkoitus palata yksityiskohtaisemmin toisessa Acatiimin kirjoituksessa myöhemmin. Professorit vastaavat työurien pidentämispyrkimyksiin osaltaan erittäin hyvin. Professoriliiton viimekeväisen jäsenkyselyn mukaan yli 55-vuotiaiden vastaajien keskimääräisesti toivoma eläkkeelle siirtymisikä on 65,9 vuotta. Taustalla on kuitenkin ollut superkarttumaa suurempana syynä professorien sitoutuneisuus työhönsä. Lakitekstit on kirjoitettu niin, että vakinaisessa työsuhteessa oleva henkilö voi käytännössä itse valita vanhuuseläkkeelle siirtymisiän 63 vuoden (tai jos niin halutaan, henkilökohtaisen eläkeiän) ja 68 vuoden välillä. Sovellettavana on siis aika joustava eläkeikäjärjestely. Yliopistoissa vakinaisissa työsuhteissa olevien työtekijöiden yleisin oma irtisanomisaika on yksi kuukausi iästä riippumatta. Tilanne on sama myös valtiolla. Puhtaan juridisesti tarkastellen vanhuuseläkkeelle siirtymistä ei tarvitsisi ilmoittaa työantajalle tätä aikaisemmin. On kuitenkin selvää, että useimmiten eläkkeelle siirryttäessä otetaan huomioon myös yliopistoyhteisön etu ja sen mahdollisuus varautua hyvissä ajoin tilanteeseen. 16.11.2012 teksti Jorma Virkkala Kevan yhteystiedot: Osoite: PL 425, 00101 Helsinki,
asiakasneuvonta puh. 020 6142837.
|
||||||||||||
