ACATIIMI 9/13 tulosta | sulje ikkuna

Tutkimuslaitoksista irtisanotaan asiantuntijoita

Acatiimin palstoilla on ollut syksyn mittaan useampia juttuja yliopistojen yt-neuvotteluista. Myös sektoritutkimuslaitoksissa on käyty ja käydään henkilöstön vähentämisiin tähtääviä yt-menettelyjä. Syynä on valtionrahoituksen vähentyminen, tuottavuusohjelma ja tutkimuslaitosuudistus.

Työterveyslaitoksen yt-neuvottelut päättyivät 18. marraskuuta 34 työntekijän irtisanomiseen. Irtisanottuja on kaikissa laitoksen toimipisteissä ja eri henkilöstöryhmissä. Pääjohtaja Harri Vainio pitää TTL:n tiedotteessa valitettavana, että valtionavun leikkausten myötä jouduttiin tekemään henkilöstövähennyksiä talouden tasapainottamiseksi.

Terveyden ja hyvinvoinninlaitos (THL) käynnisti 1. marraskuuta yt-neuvottelut enintään 115 henkilön vähentämisestä. Sosiaali- ja terveysministeriön sektoritutkimuksen kehysleikkauksen ja tutkimuslaitosuudistuksen vuoksi THL:n budjetin arvioidaan pienenevän noin 18 miljoonaa euroa.

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO pitää THL:n budjettileikkauksia käsittämättöminä.

— THL:n leikkaukset heikentävät ratkaisevasti sosiaali- ja terveysalaa sekä terveyttä ja hyvinvointia koskevaa asiantuntijatukea, tiedontuotantoa ja kehittämistä. Samalla valtion henkilöstöpolitiikan uskottavuus romahtaa ja valtion houkuttelevuus työnantajana heikkenee, toteaa JUKO tiedotteessaan (20.11.).

Kirsti Sintonen

  • Painetussa lehdessä sivu 9

ACATIIMI 9/13 tulosta | sulje ikkuna