Syysseminaari käänsi fokusta opetuksesta oppimiseen
Yliopisto-oppimisen tutkimuksen
uusimmista tuulista saatiin
rautaisannos Professoriliiton
syysseminaarissa.
Syysseminaarin teemana oli Oppiminen yliopistossa.
Vuosi sitten lokakuun seminaarissa
pohdittiin tulevaisuuden työelämää.
Nyt katsastettiin, missä mennään yliopisto-
oppimisen tutkimuksessa.
Professoriliiton puheenjohtaja Maarit Valo korosti
tapahtuman avauspuheenvuorossaan, että on korkea
aika siirtää yliopistokeskustelun painopistettä opetuksesta
oppimiseen.
Maan hallitus haluaa rakennepaketissaan lisätä
korkeakoulujen opetustarjontaa alkusyksystä ja loppukeväästä.
Hallitus ja opetusministeri ilmeisesti katsovat,
että yliopistoilla on sellainen taloudellinen tilanne,
että toimintaa voidaan kehittää ympärivuotisten
opiskelumahdollisuuksien suuntaan. Ehkä tämä visio
perustuu ajatukseen vuorottelujärjestelmästä: opeta
sinä talvella niin minä opetan kesällä. Yliopistoväki
kuitenkin tietää, että tämä ei ole realistista. Koko
opettajakunta tarvitaan nykyisen opetustarjonnan
ylläpitämiseen.
Kun yliopistot tarjoavat jo nyt mahdollisuuden
ympärivuotiseen opiskeluun, ehkä kysymyksen pitäisikin
kuulua: haluaako valtioneuvosto opiskelijat
oppimaan ympärivuotisesti? On siis korkea aika fokusoida
oppijaan yliopistossa, Maarit Valo totesi.
Yliopisto-oppiminen kehitysprosessina
Yliopistopedagogiikan professori Sari Lindblom-
Ylänne Helsingin yliopistosta pohti esityksessään yliopisto-oppimisen tutkimuksen haasteista. Yliopistooppiminen
on nykytutkimuksen valossa opiskelijan
henkilökohtainen aktiivinen kehitysprosessi, mutta
myös yhteisöllinen ja vuorovaikutteinen prosessi. Se
on tiedon ja asiantuntijuuden jatkuvaa rakentamista.
Mutta sen tutkimisessa on monia haasteita. Siinä pitää
mm. ottaa huomioon erilaisten opetuskokeilujen
vaikutus opiskelijoiden opiskelumenestykseen tai
oppimisen laatuun.
Oppiminen on kokonaisvaltainen ja monimutkainen
prosessi, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen,
Lindblom-Ylänne totesi.
Turun yliopiston kasvatustieteen laitoksella professorina
toimiva Kai Hakkarainen puhui oppimisympäristöistä
ja yhteisöllisestä oppimisesta. Hän selvitti
J.P. Geen kaksi näkökulmaa oppimiseen: toinen pitää
tietosisällön omaksumista keskeisenä ja toinen korostaa
uutta luovien tietokäytäntöjen omaksumista.
Internetin aikakaudella sisältö ei ole enää kuningas.
Tutkivan oppimisen osatekijöihin kuuluu oleellisena
osana kyseleminen ja ihmettely, kriittinen arviointi,
jaettu asiantuntijuus.
Intensiivisen Internetin käytön myötä voi syntyä
pinnallisia heinäsirkkamieliä, jotka eivät pysty
syvälliseen oppimiseen. Opiskelijat tarvitsevatkin
tukea uutta luovien tietokäytäntöjen kehittämisessä,
Hakkarainen painotti ja vertasi tietokäytännön
omaksumista vuorenhuipulle kiipeämiseen. Yhteisöllinen
oppiminen edellyttää koko yhteisön hilaamista
vuoren huipulle.
Taitava oppija on strateginen
Oulun yliopiston Oppimisen ja Koulutusteknologian
tutkimusyksikössä professorina toimiva Sanna Järvelä
piti puheenvuoron aiheesta "Oppiminen on taitolaji!"
Kovalevy on varsin rajallinen ja siksi oppimisen strateginen
säätely on Järvelän mukaan yliopistossa tärkeää.
Pelkkä oppimisen taito ei riitä pitää olla myös tahtoa. Tunnetilat voivat estää oppimista edistävän
strategisen toiminnan.
Taitava oppija on strateginen. Hän on aktiivinen
ja proaktiivinen. Hän tarkkailee, arvioi ja säätelee
ajatteluaan, motivaatiota, tunteita, käyttäytymistään.
Oppimisen taitoja voi kehittää koko elämän ajan.
Järvelän mielestä opiskelutilanteissa voitaisiin
harjoitella epävarmuutta ja ristiriitojen sietämistä,
mutta myös yksilöllistä ja kollektiivista onnistumista
taidon ja tahdon sparrausta.
Helsingin yliopiston käyttäytymistieteellisen tiedekunnan
varadekaani, professori Kirsti Lonka kertoi
tunteista ja motivaatiosta opiskelijan oppimisessa.
Lonka sekä professorit Katariina Salmela-Aro, Kai
Hakkarainen ja Kimmo Alho muodostavat Suomen
Akatemian Mind-ohjelman (2013-2016) hankkeessa
Mind the Gap -tutkijaverkoston. Siinä tutkitaan
muun muassa kännykkäsovellusta, jolla mitataan virtausta
flow-tuntemuksia oppimistilanteissa. Tutkijat
ovat kehittäneet matemaattisen mallin virtauksen
suhteesta koettuihin tunteisiin.
Miksi näitä kannattaa tutkia? Aikaisemmat tutkimuksemme
viittaavat siihen, että hyvinkin valikoidussa
opiskelijapopulaatiossa, kuten lääketieteessä,
opiskelijat voivat alisuoriutua erilaisten motivaation,
säätelyyn tai tunteisiin liittyvien tekijöiden vuoksi.
Näistä tiedoista on apua muun muassa siinä, miten
päästään 55 opintopisteen tavoitteeseen.
Lonka esitteli tutkimusta, jossa oli selvitetty eri
alojen ensimmäisen vuoden opiskelijoiden motivaatiota.
Tutkimus paljasti selviä ja kiinnostavia eroja kemian,
opettajankoulutuksen, oikeustieteen opiskelijoiden
oppimisen profiileissa.
Myös lahjakkaille mahdollisuus kasvuun
Professori Kirsi Tirri Helsingin yliopistosta kysyi esityksessään,
mistä lahjakkuuden tunnistaa yliopistossa?
Hän erotti lahjakkuuden ja erityislahjakkuuden.
Jokaisella ammatillisella kentällä taidokkain 10 % on
erityislahjakkaita. Erityislahjakkuuden kehittyminen
on edellyttänyt harjoittelua.
Lahjakkaat tarvitsevat riittävän vaativia haasteita
ja opetusohjelmia. joissa lahjakkuus voi kehittyä
erityislahjakkuudeksi.
Lahjakkuuslajit ovat kielellinen, loogis-matemaattinen,
musikaalinen, avaruudellinen, keholliskinesteettinen,
interpersoonallinen, intrapersoonallinen.
Uusimpina lahjakkuuslajien joukkoon ovat
tarjolla myös spirituaalinen ja luontoon kohdistuva
lahjakkuus.
Tutkimusryhmien johtajilta edellytetään nykyisin
interpersoonallista lahjakkuutta, Tirri totesi.
Professori Tirri kertoi lahjakkuusprofiileihin liittyvistä
tutkimustuloksista. Ne paljastavat varsin
selviä eroja eri sukupuolten välillä: matematiikassa
hyvin menestyneet naiset arvioivat kykynsä loogismatemaattisella
alueella heikosti menestyneitä miehiä
alhaisemmiksi. Menestyksestä riippumatta naiset
arvioivat inter- ja intrapersoonalliset taitonsa paremmiksi
kuin miehet.
Lahjakkuus tulee tunnistaa ja sitä tulee määrätietoisesti
tukea. Myös lahjakkaille tulee tarjota
mahdollisuus oppimiseen ja kasvuun, tähdensi Tirri
lopuksi.
Syysseminaarin päätteeksi puhui professori Esa
Poikela Lapin yliopistosta. Hän muisteli aluksi omia
opiskeluaikojaan ja kertoi professori Pertti Hemanuksen
todenneen, että yliopistoissa oppii opetuksesta
huolimatta. Puheenvuorossaan Poikela käsitteli
yliopisto-oppisen ja työelämän yhteyksiä. Lapin yliopiston
Työelämä- ja rekrytointipalvelujen selvityksen
mukaan yliopistoista valmistuu hyviä substanssiosaajia,
joilla on heikko toimintaosaaminen tai sitten
huonoja prosessiasiantuntijoita, joilla on vahva tieto-osaaminen.
Poikela korosti osaamista tuottavaa oppimista
olemalla, kuulemalla, tekemällä. Opiskelijat hankkivat
tietoa, oppivat yhteistoiminnallisesti, osallistuvat
oppimisprojekteihin sekä kehittävät henkilökohtaista
osaamistaan aktivoivissa oppimisympäristöissä. Hän
käytti esimerkkinä Tampereen yliopiston lääketieteellisessä
tiedekunnassa jo 90-luvulla aloitettua
ongelmaperusteista oppimista. Siellä ei puhuta enää
tenteistä vaan näytöistä. Näytöissä fokus on osaamisessa.
Syysseminaari videoitiin ja kunkin puhujan esitykset on
katsottavissa Professoriliiton YouTube-kanavalla.
teksti Kirsti Sintonen
kuvat Veikko Somerpuro
- Painetussa lehdessä sivu 34
|