Konferenssipullaa ja kahvia

Tieteellisten konferenssien kahvitauoilla kuulee usein vilkasta keskustelua, mutta kahvihöyryjen alle kätkeytyy myös kiintoisaa seurattavaa. Tilan pakottamana muodostuu roolikerrostumia, performanssien näyttämöitä, joilla yhtäaikaisesti yhdistyvät akateeminen koketeeraus ja inhimillisyys.

Tilaa hallitsevat yleistä arvostusta nauttivat, asemansa vakiinnuttaneet tieteenalansa konkarit. Heidän seuraansa hakeudutaan - he eivät useinkaan itse hakeudu. Tunnelma konkarivetoisissa kahviringeissä vaikuttaa leppoisalta: puhe on äänekästä eikä naurun laukaisevan sutkautuksen tarvitse olla edes kovin hauska, kunhan se on oivaltava. Kyse onkin ennemmin sosiaalisesta nauramisesta kuin spontaanista riemastumisesta. Vahva viesti joka tapauksessa. Ulkopuoliselle piirtyy kuva tuttavallisesta kaveriporukasta, globaalin maailman tiedeyhteisöissä sulavasti sukkuloivista asiantuntijoista.

Hieman toisenlaista osallistujatyyppiä edustavat VIP:it. Jopa konkarit voivat vaikuttaa seminaarin vierailevien tähtien, usein yrityselämän ja politiikan eliitin edustajien, rinnalla alamaisilta. Konkarit ovat VIP:ien itseoikeutettuja viihdyttäjiä. Tosin VIP:ien ympärille voi syntyä lieveilmiöitä kuten perässä hiihto. Voi sitä suksien suihketta. VIP:it ovat elinkeinoelämän ja politiikan kuningatarmehiläisiä, joiden ympärillä käy kuhina.

Oma lukunsa on soluttautuja, usein nuorehko tutkija, jolla on missio: konkaruus ja kilometri julkaisuluetteloa. Mission toteutuminen edellyttää lujaa tahtoa ja strategiaa. Strategiaan kuuluu suhdeverkoston kutominen. Pinnalla pysyminen edellyttää kykyä haistaa ajassa oleva ja tuleva, vainuta “oikeat” henkilöt ja olla alati valveilla, jotta juna ei jätä. Työstä sekin käy. Vaaniihan tietopääomansa varaan osaamistaan rakentavaa soluttautujaa huoli asiantuntijuutensa vanhenemisesta, innovatiivisuuden näivettymisestä reaktiiviseksi tapahtuneen toisteluksi ellei alati muotoaan muuttavien maailmanilmiöiden äärellä kykene itse jatkuvaan muutokseen uutta luoden ja tulevaa ennakoiden. Konferenssipullan ääressä soluttautujan tunnistaa alati vaihtuvista kasvon ilmeistä ja väreistä. Silmissä on verkostoitumisen kiilto. He ovat tiedemaailman Kari Mäntyjä, jotka suuntaavat mikrofoninsa sinne, missä suksi on liukkain ja jättävät hitaammat ladun varteen. Tärkeiksi luokittelemiensa henkilöiden seurassa katse valpastuu, mutta nauru ei ole vielä konkarimaisen vapautunutta. Soluttautuja tarttuu hänelle suunnattuun kysymykseen yliterhakkaasti ja vastaa uskottavuutta tavoittelevalla vakavuudella.

Edellä mainittujen taitureiden rinnalla voivat vaikuttaa näkymättömiltä nobodyt, he, jotka keskittyvät pullaan ja kahviin kuin Ateenan keihäsfinaaliin, lukevat näennäisellä antaumuksella aulatilojen lentolehtisiä ja siirtyvät toiletin kautta ensimmäisinä seminaarisaliin selaamaan osallistujaluetteloa ja almanakkaa. Kahvitaukojen sosiaalisen rakenteen säilymisen kannalta he ovat kuitenkin elintärkeitä. Huh, tunnistankohan itseni juuri tästä ryhmästä?

Se, mitä itse seminaarisalissa tapahtuu, on oma tarinansa. En vain lakkaa ihmettelemästä kuinka leikillinen kommentti kiinni unohtuneesta mikrofonista naurahduttaa kuulijoita vuodesta toiseen. Kovin puiseva ja kontrolloitu täytyy ohjelman formaatti olla, kun moinen riittää tunnelman vapauttajaksi.

Antoisaa konferenssisyksyä!

Johanna Hirvonen toimii tutkijana Stakesissa.