Veroliite 2020

Keväällä esitäytetty veroilmoitus toimitetaan sekä sähköisesti OmaVero-palveluun että paperipostina Verohallinnon tiedossa olevaan osoitteeseen. Jos henkilö on ottanut käyttöönsä sähköisen viranomaisasioinnin Suomi.fi-palvelussa (Suomi.fi/viestit), esitäytetty veroilmoitus toimitetaan ainoastaan sähköisesti. Kotiin tulee selvitys verotuksen esitäytetyistä tiedoista eli tuloste verotustiedoista. Kotiin ei siis tule täytettäviä lomakkeita eikä palautuskuorta. Jos esitäytetyissä tiedoissa on virheitä tai puutteita, tiedot on ilmoitettava erillisillä lomakkeilla, jotka löytyvät vero.fi-sivulta ja joita voi myös tilata puhelimitse numerosta 029 497 030. Tiedot voi myös korjata sähköisesti OmaVero-palvelussa. Paperisen ilmoituksen on oltava Verohallinnossa perillä ilmoitettuna määräpäivänä, joka on 4.5., 11.5. tai 18.5. Paperisen ilmoituksen jättäminen postin kuljetettavaksi määräpäivänä tarkoittaa muutosilmoitusten myöhästymistä. Uusien tai korjattujen tietojen vuoksi verovelvolliselle lähetetään uusi verotuspäätös, jossa on ilmoitettu uusi verotuksen päättymispäivä. Verotus valmistuu verovelvolliskohtaisesti kuitenkin niin, että verotus päättyy viimeistään lokakuun lopussa. Myös jäännösveron tai veronpalautuksen maksupäivä aikaistuu.

Acatiimi-lehden kotisivuilla selostetaan julkaisijaliittojen jäsenten kannalta keskeisempiä veroilmoitusta tarkistettaessa huomioon otettavia kysymyksiä. Lähtökohtana on tieteenharjoittajien ja yliopisto-opettajien erityiskysymykset verotuksessa.

Verohallinto on COVID-19-pandemian seurauksena tarkentanut ja muuttanut ohjeitaan muun muassa etätöistä ja maskihankinnoista tehtävistä vähennyksistä.

Ennen veroilmoituksen tarkistamista on suositeltavaa tutustua Verohallinnon ohjeeseen "Esitäytetty veroilmoitus". Tarkempia veroilmoitukseen liittyviä ohjeita löytyy myös Verohallinnon syventävistä vero-ohjeista.

Esitys koskee vuoden 2020 verotusta ja veroilmoitusta. Mikäli Sinulla on korjausehdotuksia Acatiimin veroliitteeseen, voit ilmoittaa niistä lehden päätoimittajalle tai allekirjoittaneelle.

Tarja Niemelä
Professoriliiton toiminnanjohtaja
9.3.2021


1. Tuloverotus

1.1 Veroilmoitusmenettely

Verovuotta 2020 koskeva esitäytetty veroilmoitus on toimitettu kaikille verovelvollisille. Jäljempänä luvussa 2. - Esitäytetty veroilmoitus käsitellään veroilmoituksen tekemistä yksityiskohtaisemmin.

1.2 Verotuksen säätely

Tuloverosta on säädetty tuloverolaissa (”TVL”) 1535/92). Nykyinen tuloverolainsäädäntö tuli voimaan vuoden 1993 alusta siten, että sitä sovellettiin ensimmäisen kerran vuoden 1993 verotukseen.

1.3 Veronalainen tulo

Tulo on yleensä veronalaista, ellei sitä ole säädetty verovapaaksi. Verovapaita ovat esimerkiksi työmatkasta maksettu 43 euron suuruinen kokopäiväraha, 20 euron osapäiväraha ja 43 senttiä/km suuruinen kilometrikorvaus tietyin edellytyksin. Ulkomaan päivärahojen verotuskohtelu noudattaa valtion matkustussäännön mukaisia päivärahoja. Hotelli- ja majoituskorvaukset eivät ole veronalaisia.

Tavanomainen henkilökuntaetu, kuten etu työnantajan järjestämästä terveydenhuollosta, ei ole veronalaista. Veronalaiseksi eduksi katsotaan kuitenkin yleensä työntekijälle suoraan maksettu korvaus terveydenhuollosta. Työmarkkinajärjestön maksaman enintään 16 euron lakkoavustus päivää kohden ei myöskään ole veroalaista.

Eläketulo on verotuksessa pääasiallisesti ansiotuloa, kuten palkka- ja yrittäjätulotkin. Suurta eläketuloa saavien henkilöiden verotusta kiristettiin vuoden 2013 alusta siten, että eläketulosta maksetaan valtiolle eläketulon lisäveroa 5,85 prosenttia siltä osin kuin eläketulo vähennettynä eläketulovähennyksellä ylittää 47 000 euroa (verovuonna 2020). Eläketulon lisävero maksetaan valtionverotuksessa sovellettavan progressiivisen tuloveroasteikon perusteella määrätyn tuloveron lisäksi.

1.4 Tulolajit: ansiotulo ja pääomatulo

Henkilöverotuksessa veronalainen tulo jaetaan tulolähteittäin pääomatuloihin ja ansiotuloihin.

Pääomatuloa on TVL 32 §:n mukaan muun muassa omaisuuden tuotto, omaisuuden luovutuksesta saatu voitto, yleensä korkotulo, pörssiyhtiössä saatu osinkotulo, vuokratulo, voitto-osuus, henkivakuutuksen tuotto, metsätalouden pääomatulo ja muu sellainen tulo, jota varallisuuden voidaan katsoa kerryttäneen.

Muista kuin pörssiyhtiöistä saadut osingot verotetaan TVL 33 b §:n mukaan ansio- ja/tai päomatulona.

Ansiotuloa on TVL 61 §:n mukaan muu kuin pääomatulo. Ansiotuloa on muun ohessa työsuhteen perusteella saatu palkka ja siihen rinnastettava tulo, eläke sekä tällaisen tulon sijaan saatu etuus tai korvaus. Ansiotulosta maksetaan kunnallis- ja kirkollisveroa sekä kansaneläke- ja sairausvakuutusmaksua. Ansiotulosta maksetaan valtionveroa progressiivisen tuloveroasteikon mukaan.

1.5 Vähennysjärjestelmä

Verotuksen kannalta on keskeistä tulon veronalaisuuden ja tulolajin lisäksi vähennysjärjestelmä, jonka lähtökohtana on, että tulon hankinnasta johtuvat ns. luonnolliset vähennykset lasketaan kummastakin tulolajista erikseen ja näin saadaan puhdas ansiotulo ja puhdas pääomatulo (verotettava nettotulo). Luonnollisilla vähennyksillä tarkoitetaan TVL 29 §:n mukaan tulon hankkimisesta ja säilyttämisestä johtuneita menoja. Lista luonnollisista vähennyksistä ei ole tyhjentävä. Luonnolliset vähennykset kohdistuvat luonteensa mukaisesti joko ansio- tai pääomatuloihin.

Luonnollisten vähennysten lisäksi ansiotulosta vähennetään yleiset ja sosiaaliset vähennykset, kuten eläketulovähennys, invalidivähennys ja ansiotulovähennys erikseen valtion- ja kunnallisverotuksessa.

Valtiolle ansiotulosta suoritettava tulovero määräytyy progressiivisen tuloveroasteikon mukaan seuraavasti (vuodelta 2020 toimitettava verotus):

Verotettava ansiotulo Vero alarajan kohdalla Vero alarajan ylittävästä tulon osasta
euroa euroa %
Verotettava ansiotulo 18 000 - 27 200 euroa Vero alarajan kohdalla 8,00 euroa Vero alarajan ylittävästä tulon osasta 6,00 %
Verotettava ansiotulo 27 200 - 44 800 euroa Vero alarajan kohdalla 554 euroa Vero alarajan ylittävästä tulon osasta 17,25 %
Verotettava ansiotulo 44 800 - 78 500 euroa Vero alarajan kohdalla 3 590 euroa Vero alarajan ylittävästä tulon osasta 21,25 %
Verotettava ansiotulo 78 500 - euroa Vero alarajan kohdalla 10 751,25 euroa Vero alarajan ylittävästä tulon osasta 31,25 %

2. Esitäytetty veroilmoitus

2.1 Esitäytetty veroilmoituslomake jokaiselle

Esitäytetty veroilmoitus toimitetaan sekä sähköisesti OmaVero-palveluun että paperipostina Verohallinnon tiedossa olevaan osoitteeseen maalis-huhtikuussa 2021. Jos henkilö on ottanut käyttöönsä sähköisen viranomaisasioinnin Suomi.fi-palvelussa (Suomi.fi/viestit), esitäytetty veroilmoitus toimitetaan ainoastaan sähköisesti. Veroilmoituksen liittyy Verohallinnon laatima yksityiskohtainen ohje ”Verovelvollisen ilmoittamisvelvollisuus” ja Verohallinnon päätös veroilmoituksessa annettavista tiedoista.

Veroilmoituksen tietoja korjataan sähköisesti OmaVero-palvelussa tai tiedot ilmoitetaan kunkin tiedon ilmoittamiseen tarkoitetulla erillisellä lomakkeella. Lomakkeita ei ole liitetty täyttöohjeisiin. Lomakkeet on tilattava verotoimistosta, tai ne voi tulostaa Verohallinnon www-sivuilta.

2.2 Veroilmoituksen voi antaa sähköisesti tai paperisena

Verovelvollisen on ilmoitettava esitäytetyn veroilmoituksen tietoihin tehtävät korjaukset, lisäykset ja muut muutokset Verohallinnolle. Muuttuneet tiedot ilmoitetaan sähköisesti OmaVero -palvelussa tai paperilomakkeilla.

Vuodesta 2019 alkaen esitäytetyn veroilmoituksen tietoja korjataan aina kunkin tiedon korjaamiseen tarkoitetulla lomakkeella. Liitelomakkeita vastaavat tiedot voidaan antaa sähköisesti. Tietoja voi ilmoittaa OmaVero-palvelussa jo ennen esitäytetyn veroilmoituksen valmistamista. Esitäytetyn veroilmoituksen tiedot ovat tarkistettavissa OmaVero-palvelussa heti esitäytetyn veroilmoituksen valmistumisen jälkeen. Puuttuvat ja korjatut tiedot tulee ilmoittaa Verohallinnolle esitäytettyyn veroilmoitukseen merkittyyn määräpäivään mennessä. Jos tiedot ilmoitetaan verkossa, paperilomakkeita ei tarvitse täyttää eikä palauttaa.

Veroilmoituksen määräpäivä näkyy esitäytetyllä veroilmoituksella ja se on joko 4.5., 11.5. tai 18.5. Riippumatta siitä, ilmoitetaanko puuttuvat ja korjatut tiedot Verohallinnolle sähköisesti vai paperilomakkeilla, korjausten tulee olla perillä Verohallinnossa esitäytettyyn veroilmoitukseen merkittyyn määräpäivään mennessä. Suurin osa Acatiimin lukijoista joutuu antamaan veroilmoituksen puuttuvista tai virheellisistä tiedoista. Jos puuttuvia tietoja ei ilmoiteta veroilmoituksella tai tiedot annetaan esitäytettyyn veroilmoitukseen merkityn määräpäivän jälkeen, verovelvollinen on antanut puutteellisen veroilmoituksen ja laiminlyönyt ilmoittamisvelvollisuutensa. Verovelvolliselle voidaan tämän johdosta määrätä myöhästymismaksu ja veronkorotus.

2.3 Ilmoitusvelvollisuus esitäytetyn veroilmoituksen puuttuessa

Luonnollisen henkilön, joka ei ole saanut esitäytettyä veroilmoitusta ja jolla on verovuonna ollut veronalaista tuloa tai varallisuutta taikka muita verotukseen vaikuttavia tietoja, on verotusta varten annettava veroilmoitus. Sääntö koskee kaikkia tilanteita, joissa verovelvollinen ei syystä tai toisesta ole saanut esitäytettyä veroilmoitusta. Pyydettäessä verotoimisto tulostaa ja lähettää verovelvolliselle tulostearkistosta esitäytetyn veroilmoituksen kaksoiskappaleen, jos esitäytetty veroilmoitus on valmistettu.

Jokainen on lisäksi velvollinen antamaan veroilmoituksen, jos Verohallinto sitä erikseen vaatii. Verohallinto voi siis yksittäistapauksessa aina vaatia verovelvolliselta veroilmoituksen, vaikka velvollisuutta antaa veroilmoitus muuten ei olisikaan.

2.4 Kuitit ja vastaavat sekä muistiinpanovelvollisuus

Veroilmoitukseen ei liitetä kuitteja tai vastaavia tositteita, vaan Verohallinto pyytää niitä tarvittaessa. On mahdollista, että Verohallinto lähettää selvityspyyntöjä Acatiimin lukijoille pyytäen kuittien tai vastaavien tositteiden lähettämistä.

Kuitit tulee säilyttää kolme tai kuusi vuotta verovuoden päättymisestä eli vuoden 2020 osalta vuoden 2026 loppuun.

Esitäytetyn veroilmoituksen huolellisen läpikäymisen jälkeen tulee säilyttää ne tositteet, joiden perusteella esitäytettyyn veroilmoitukseen on tehty muutoksia tai lisäyksiä.

Säilyttäminen voi tapahtua myös sähköisessä muodossa, mutta tarvittaessa ne on pystyttävä tulostamaan paperimuotoon.

Tositteiden säilyttämisen lisäksi verovelvollisille on asetettu yleinen muistiinpanovelvollisuus tulonhankkimistoiminnasta, josta verovelvollinen ei ole kirjanpitovelvollinen. Tällaista toimintaa on esimerkiksi maa- ja arvopaperikauppa.

Muita muistiinpanovelvollisuuden aikaansaavia tuloja ovat esimerkiksi sivutulot, palvelurahat, tulot tekijänoikeudesta, patentista ja vastaavista oikeuksista.

Muistiinpanojen muodolle on asetettu vain vähän vaatimuksia. Tulot ja menot tulee muistiinpanoissa eritellä ja merkitä aikajärjestyksessä. Ne voivat olla myös sähköisessä muodossa.

2.5 Veroilmoituksen etusivu ja verotuksen perusteena olevat tiedot

Esitäytetyn veroilmoituksen etusivulle on merkitty:

  • Veroilmoituksen määräpäivä
  • Veronpalautuksen tai jäännösveron määrä ja maksupäivä
  • Pankkitili

Korjaukset ja täydennykset tulee tehdä viimeistään määräpäivänä. Jos korjauksista ilmoittaa paperilla, lomakkeiden täytyy olla perillä Verohallinnossa määräpäivänä. Määräpäivän noudattamatta jättämisestä voi seurata 50 euron myöhästymismaksu henkilöasiakkailta ja kuolinpesiltä ja 100 euroa yhtymiltä sekä veronkorotus.

Veronpalautuksen tai jäännösveron maksupäivä voi siirtyä, jos verovelvollinen tekee muutoksia veroilmoitukseen tai jos esimerkiksi puoliso tekee muutoksia omaansa. Päivä voi siirtyä myös silloin, jos Verohallinto saa muualta verotukseen vaikuttavia tietoja. Jos Verohallinto jatkaa verotusta, siitä ilmoitetaan erillisellä kirjeellä, selvityspyynnöllä tai uudella verotuspäätöksellä. Veronpalautuksen ja jäännösveron tiedot puuttuvat niiltä verovelvollisilta, jotka eivät saa veroilmoituksen mukana verotuspäätöstä (esim. yrittäjät).

Tilinumero, jolle mahdollinen veronpalautus maksetaan, tulee tarkistaa ja korjata sitä tarvittaessa OmaVerossa tai paperilomakkeella. Jos tilinumero ei ole Verohallinnon tiedossa, veroilmoituksen etusivulla on tästä huomautus.

Veroilmoitus on tuloste verotustiedoista, jotka tulee tarkistaa huolellisesti, ja puuttuvat tiedot tulee ilmoittaa hyvissä ajoin ennen määräpäivää . Suuretkin vähennysvaatimukset voidaan hyväksyä, jos kustannukset selvitetään ja perustellaan. Lähtökohta on, että esiesitäytettyyn veroilmoitukseen sisältymättömien vähennysten osalta selvitysvelvollisuus on verovelvollisella. Tähän on syytä varautua käytäessä läpi verotustietoja. Tyypillisesti suuri osa tieteen harjoittajien luonnollisista vähennyksistä ei sisälly esitäytettyyn veroilmoitukseen.

Saadakseen vähennyksensä hyväksytyksi verovelvollisen tulee osoittaa, että menot ovat aiheutuneet tulon hankkimisesta tai säilyttämisestä. Joissakin tapauksissa saattaa olla aiheellista hankkia tai varautua hankkimaan työnantajan lausunto siitä, että vähennettäväksi merkityt kulut ovat syntyneet toimen hoitamiseen liittyvistä syistä.

Veronpalautus tai maksettavaksi tuleva jäännösvero on laskettu tulosteessa ilmoitettujen verotustietojen perusteella. Jos veroilmoituksessa on myös otsikko "Täydennettävät tiedot", verovelvollisen tulee ilmoittaa siinä pyydetyt tiedot.

Kaikki tiedot voi korjata OmaVerossa. Jos tiedot ilmoitetaan paperilla, tarvittavan lomakkeen näkee oikeasta sarakkeesta kunkin tiedon kohdalta.

2.6 Verotuspäätös

Esitäytetyn veroilmoituksen mukana on postitettu myös verotuspäätös verotodistuksineen ja tilinsiirtolomakkeineen. Verotuspäätöksessä on laskelma verotuksen lopputuloksesta, henkilökohtaisen verotuksen päättymispäivä ja veronpalautuksen määrä ja maksupäivä tai jäännösveron määrä ja eräpäivät. Mikäli esitäytettyyn veroilmoitukseen ei tehdä muutoksia tai korjauksia eikä Verohallinto ole saanut tai lähettänyt uutta selvitystä, jää ilmoituksen mukana saapunut verotuspäätös lopulliseksi.

Mikäli tietoihin on tullut muutoksia, lähetetään Verohallinnon toimesta uusi verotuspäätös. Siinä on uusi verotuksen päättymispäivä sekä veronpalautuksen tai jäännösveron määrä ja maksupäivät. Kun verotuksen päättymispäivä muuttuu, myös veronpalautuksen maksupäivä tai jäännösveron eräpäivät todennäköisesti siirtyvät.

Jos verovelvollinen huomaa verotuksessa virheen vasta verotuksen päättymisen jälkeen, tulee hänen tehdä asiasta oikaisuvaatimus. Osa vaatimuksista tulee kuitenkin tehdä jo ennen verotuksen päättymistä, eikä niiden perusteella voi enää jälkikäteen tehdä oikaisuvaatimusta. Tällaisia vaatimuksia ovat mm. tulontasaus, kotitalousvähennyksen jakaminen puolisoiden kesken ja pakollisten eläkevakuutusmaksujen vähentäminen.


3. Veroilmoituksen täydentäminen ja tuloverotuksen oikaisuvaatimus

Ennen verotuksen päättymistä veroilmoitusta voi korjata tai täydentää OmaVerossa tai antamalla tiedot erillisellä lomakkeella.

Oikaisuvaatimuksen voi tehdä heti verotuksen päättymisen jälkeen. Verovuodesta 2017 alkaen tuloverotuksen oikaisuvaatimuksen voi tehdä 3 vuoden kuluessa verovuoden päättymistä seuraavan vuoden alusta.

Jos oikaisuvaatimuksessa ilmoitetaan kokonaan uusi tieto, Verohallinto toimittaa verotuksen tältä osin ja tekee täydentävän verotuspäätöksen. Uudella tiedolla tarkoitetaan esimerkiksi tuloa, vähennystä tai muuta verotukseen vaikuttavaa asiaa, jota verovelvollinen ei ole aikaisemmin ilmoittanut veroilmoituksessaan tai johon verotuspäätös ei ole muuten perustunut. Edellä mainittua täydentävää verotuspäätöstä koskevaa menettelyä sovelletaan verovuodesta 2018 alkaen. Täydentävään verotuspäätökseen voi hakea muutosta tekemällä oikaisuvaatimuksen verotuksen oikaisulautakunnalle. Muutoksenhakuaika on sama kuin varsinaiseen verotuspäätökseen. Se näkyy muutoksenhakuohjeessa, joka on täydentävän verotuspäätöksen liitteenä.


4. Verotuksen toimittaminen

Verotuksen toimittaa Verohallinto.


5. Verovuoden tappio ja suuret kertatulot

5.1 Menon ja tulon jaksottaminen

Tulo katsotaan sen verovuoden tuloksi, jona se on nostettu, merkitty verovelvollisen tilille tai muutoin saatu vallintaan. Vastaavasti verovelvollisen suorittamaan menoon perustuva tulosta tehtävä vähennys tehdään, jollei erityisestä syystä muuta johdu, sinä verovuonna, jona maksu on suoritettu.

Verovelvollisen tulonhankinnassa käytettyjen koneiden ja kalustojen ym. hyödykkeiden hankintamenot vähennetään vuotuisina poistoina noudattaen soveltuvin osin elinkeinotulon verottamisesta annettua lakia (ks. jäljempänä kohta 7.8. Työvälineet).

5.2 Tulontasaus

Jos luonnollinen henkilö on verovuonna saanut vähintään 2 500 euron suuruisen ansiotulon, joka on kertynyt etu- tai jälkikäteen kahdelta tai useammalta vuodelta ja joka on vähintään neljäsosa hänen verovuonna saamansa puhtaan ansiotulon yhteismäärästä, voidaan tällaista kertatuloa verotettaessa suorittaa tulontasaus. Tällaisena kahdelta tai useammalta vuodelta kertyneenä ansiotulona voidaan pitää muun muassa palkkaa, eläkettä, irtisanoutuessa saatua kertakorvausta, liikettä luovutettaessa saatua tuloa, tuloja tekijänoikeudesta tai patentista.

Useampana vuonna kertyneenä tulona voitaneen pitää myös esimerkiksi veronalaista apurahaa, joka on nostettavissa yhtenä vuotena, mutta käytetään pääasiassa seuraavana vuonna. Vuoden 2018 loppuun asti apuraha oli aina sen verovuoden tuloa, jona se oli nostettavissa. Tällöin ei ollut merkitystä sillä, milloin apuraha todellisuudessa nostettiin.

Vuodelta 2019 toimitettavasta verotuksesta alkaen stipendit, opintorahat ja muut apurahat sekä palkinnot ovat muutetun TVL 82 §:n 2 momentin (12.1.2018/13) mukaan sen verovuoden tuloa, jona ne maksetaan.

Tulontasaus saattaa lieventää olennaisesti progressiivista valtionverotusta. Sitä on vaadittava erikseen ennen verotuksen päättymistä.

Tulontasausta sovellettaessa työsuhdekeksinnöstä maksetun kertakorvauksen katsottiin kertyneen niiltä vuosilta, joiden aikana verovelvollinen oli työskennellyt patentoidun keksintönsä parissa.
KHO 1987 II 568).

Apulaisprofessori A oli verovuonna saanut itse kustantamansa oppikirjan myynnistä tuloja yhteensä n. 107.000 markkaa. Kirjan myynnistä hänelle oli aiheutunut kuluja n. 49.000 markkaa. Mainitun teoksen, jonka laatiminen oli kestänyt kauemmin kuin yhden vuoden, myynnistä verovuonna kertynyttä tuloa ei voitu pitää tulo- ja varallisuusverolain 60 pykälässä tarkoitettuna kertatulona. Tulontasausta ei siis voitu suorittaa.
(KHO 1987 II 570).

Oppikirjasarjan myynnistä verovuonna saadut tekijänoikeuspalkkiot katsottiin sellaiseksi kertatuloksi, johon voitiin soveltaa tulontasausta (KHO 1988 B 540). Tilanne muodostui toisenlaiseksi, kun oppikirjasarjan myynti oli alkanut vuonna 1980 ja jatkui edelleen verovuoden 1986 jälkeen.
(KHO 1988 B 542).

Lehtori A oli 1985 tekemänsä sopimuksen mukaan sitoutunut kirjoittamaan pitäjänhistorian. Teoksen laajuudeksi oli sovittu 30 painoarkkia, ja teoksen käsikirjoituksen tuli olla valmis 1.1.1992. Sopimuksen mukaan kirjoituspalkkiosta, joka oli sidottu määrättyyn palkkaluokkaan ja jonka kokonaismäärä oli noin 220.000 markkaa, tuli maksaa A:lle työn aikana 27 kuukautena yhden painoarkin osalta kuukaudessa. Loppuosa palkkiosta oli maksettava, kun koko käsikirjoitus oli tarkastettu ja hyväksytty. A oli lokakuusta 1985 vuoden 1987 loppuun mennessä kirjoittanut 30 painoarkista 28 painoarkkia ja nostanut kirjoituspalkkiosta vuonna 1985 14.706 markkaa, vuonna 1986 91.412 markkaa ja vuonna 1987 93.903 markkaa eli yhteensä 200.021 markkaa. Vuoden 1987 päättyessä oli siis enää noin 2 painoarkkia kirjoittamatta, teos tarkastettavaksi toimittamatta, korjausvedokset lukematta, henkilö- ja paikkakuntarekisterit laatimatta sekä teoksen kuvat ja kartat hankkimatta. Tästä työstä A:lla oli oikeus käsikirjoituksen hyväksymisen jälkeen maksettavaan kirjoituspalkkioon, jonka määrä sopimuksen mukaan oli noin 10-15 prosenttia kirjoituspalkkion kokonaismäärästä. Näissä olosuhteissa A:n vuonna 1987 saaman kirjoituspalkkion ei voitu katsoa kertyneen osaksikaan etukäteen tai jälkikäteen eikä sen osalta näin ollen voitu toimittaa tulontasausta.
(KHO 20.2.1991 no 533).


6. Apurahojen ym. verotuskohtelu

6.1 Apurahat ja tunnustuspalkkiot

Julkisyhteisöltä tai Pohjoismaiden neuvostolta saatu stipendi, apuraha tms. opintoja, tieteellistä tutkimusta tai taiteellista toimintaa varten sekä palkinto tieteellisen, taiteellisen tai yleishyödyllisen toiminnan tunnustukseksi on kokonaan verovapaa. Verohallinnon käsikirjan mukaan yliopistot eivät ole enää vuodesta 2010 lähtien julkisyhteisöjä yliopistouudistuksen seurauksena. Julkisyhteisöjä ovat muun muassa valtio, kunnat, evankelisluterilaiset ja ortodoksiset seurakunnat ja Suomen Akatemia. Ulkomaiset julkisyhteisöt eivät ole ao. säännöksissä tarkoitettuja julkisyhteisöjä.

Valtiovarainministeriö voi hakemuksesta päättää, että tieteellisestä tai taiteellista toiminnasta saatu palkinto on verovapaa. Tämä koskee myös ulkomaista palkintoa.

Yksityisiltä yhteisöiltä edellä mainittuihin tarkoituksiin saadut apurahat tai tunnustuspalkinnot ovat verovapaita siltä osin kuin julkisyhteisöjen ja yksityisten apurahojen yhteenlaskettu nettomäärä ei ylitä valtion taiteilija-apurahan vuotuista määrää. Nettomäärä saadaan, kun apurahoista on ensin vähennetty niihin kohdistuneet menot. Taiteilija-apurahan suuruus on vuonna 2020 noin 23.376 euroa.

Muuhun tarkoitukseen kuin opintoja, tieteellistä tutkimusta tai taiteen harjoittamista varten myönnetyt apurahat ovat veronalaista tuloa myöntäjästä riippumatta. Esimerkiksi jonkin määrätyn työn tekemistä varten stipendin nimellä saatu korvaus (palkka) on veronalaista tuloa.

Jos stipendi on veronalainen, on se useimmissa tapauksissa vastiketta tehdystä työstä. Tällöin työnantajan velvollisuus on maksaa työntekijän sosiaalikulut. Valtiovarainministeriö voi hakemuksesta päättää, että tieteellisen, taiteellisen tai yleishyödyllisen toiminnan tunnustuksena saatu palkinto on koko määrältään verovapaata tuloa.

Apurahojen yhteenlaskusäännöstä seuraa, että tutkijan saadessa esimerkiksi yliopistolta verovapaata apurahaa, hänen yksityisiltä yhteisöiltä samana verovuonna saamansa apurahat tulevat usein verotettaviksi. Tämän vuoksi tulisikin mahdollisuuksien mukaan pyrkiä ohjaamaan yksityisten apurahat siten, etteivät ne kohdistu samalle verovuodelle.

Pooliprofessorin saamaa apurahaa käsitellään yksityisenä apurahana normaaliin tapaan.

Apurahat tulee ilmoittaa veroilmoituksessa. Kaikkien apurahojen osalta on tärkeää selvittää, mistä apurahasta on kysymys ja onko apuraha verovapaata. Yhteisöt ovat verovelvollisia ilmoittamaan Verohallinnolle kaikki myöntämänsä apurahat.

Verohallinto kiinnittää helposti huomiota muun muassa seuraaviin seikkoihin:

  • kuka on apurahan saaja
  • onko apuraha ollut yleisesti haettavissa
  • onko apurahan saajan ja myöntäjän välillä työsuhde
  • onko apuraha vastike tehdystä työstä
  • onko apuraha myönnetty ilman hakemusta
  • mitä selvityksiä apurahan hakijan on täytynyt esittää
  • onko apurahan myöntämiseen liitetty erityisiä ehtoja
  • onko apurahan myöntäjä yleishyödyllinen yhteisö.

6.2 Apurahoihin kohdistuvien kulujen vähentäminen

Jos verovelvollisella on ollut kustannuksia toiminnasta, jota varten hän on saanut stipendin tai apurahan, kustannukset vähennetään stipendistä tai apurahasta. Jos verovelvollinen on saanut apurahan tiettyyn tutkimukseen, myös siihen kohdistuvat menot vähennetään apurahasta. Ansiokkaasta tieteellisestä tai taiteellisesta toiminnasta jälkikäteen annetulla tunnustuspalkinnolla ei sen sijaan tarvitse kattaa tieteellisestä tai taiteellisesta työstä aiheutuneita kustannuksia.

Apurahan veronalaista osaa laskettaessa vähennetään ensin apurahoihin kohdistuneet menot: esimerkiksi opintomateriaali, apuhenkilöstön palkat, matkat, puhtaaksikirjoittamiskulut ja muut tutkimustoiminnasta aiheutuneet menot. Muun selvityksen puuttuessa kustannukset jaetaan apurahojen suhteessa. Vähennysten tekeminen apurahoista on tärkeää, jotta apurahan verotettava määrä saadaan oikeaksi.

Esimerkki: Apurahan veronalaisen osan laskeminen (verovuosi 2020)

Myönnetyt apurahat ja tutkimustoiminnan kustannukset vuonna 2020
Julkisyhteisön myöntämä apuraha 11.445
euroa
Muiden kuin julkisyhteisöjen myöntämät apurahat 28.000
euroa
Apurahat yhteensä 39.445
euroa
Kustannukset yhteensä 8.255
euroa
Kustannusten kohdistuminen julkisyhteisön myöntämiin ja muihin apurahoihin
Julkisyhteisön myöntämä apuraha:
(11.445 euroa/39.445 euroa) * 8.255 euroa
2.395,20
euroa
Muut apurahat:
(28.000 euroa/39.445 euroa) * 8.255 euroa
5.859,89
euroa
Apurahojen nettomäärät
Julkisyhteisön myöntämä apuraha
11.445 euroa – 2.395,20 euroa
9.049,80
euroa
Muut apurahat
28.000 euroa – 5.859,89 euroa
22.140,11
euroa
Yhteensä 31.189,91
euroa

Julkisyhteisön myöntämä apuraha on kokonaan verovapaa. Muun kuin julkisyhteisön myöntämästä apurahasta jää verotettavaksi 7.813,46 euroa eli määrä, jolla apurahojen nettomäärät yhteensä (31.189,91 euroa) ylittävät valtion taiteilija-apurahan määrän 23.376,45 euroa (vuonna 2020).

Lähde: Verohallinto, huomioituna vuoden 2020 verovapaa taiteilija-apurahan suuruus

Apurahaa ei ollut annettu tieteellistä tutkimustyötä varten, kun lehtori oli saanut sen Liike-sivistysrahastolta ajanmukaisen talousmatematiikan oppikirjan laatimista varten kauppakoulujen ja -opistojen sekä oppikoulujen yläluokkien talousmatematiikan tarpeisiin (KHO 1952 II489). Vastaavasti on katsottu veronalaiseksi palkaksi filosofian maisterin Kirjapaino Oy:ltä sanomahistoriallisia tutkimuksia varten saama rahasumma (KHO 1958 II 178). Sitä vastoin Kenraali Mannerheim -säätiöltä marsalkka Mannerheimin elämänkerran kirjoittamista varten saatu apuraha oli tieteellistä tutkimusta varten annettuna verovapaa.
(KHO 1963 II 334).

Sosiaalihuollon alalla toimiva yleishyödyllinen säätiö oli myöntänyt eräälle tutkijalle vuosiksi 1975-1977 apurahan, minkä turvin tutkijan tuli selvittää suomalaisen yhteiskunnan sosiaalihuollon nykytila, tulevaisuuden tavoitteet ja tehtävät. Säätiön ja tutkijan välillä tehdyssä erityisessä tutkimussopimuksessa oli mm. määräys, että tutkimus suoritettiin säätiön hyväksymän tutkimussuunnitelman mukaisesti. Samoin oli sovittu, että säätiö sai eräin rajoituksin rajoittamattoman käyttöoikeuden tutkimuksen tuloksiin ja sen aikana syntyvään materiaaliin. Säätiö valvoi ja ohjasi tutkimuksen edistymistä tätä tehtävää varten asettamansa erityisen neuvottelukunnan avulla. Kun tutkimussopimus oli tutkimusajaksi varatun määräajan kuluessa molemmin puolin irtisanottavissa, apuraha katsottiin palkaksi eikä verovapaaksi apurahaksi.
(KHO 29.10.1976 no 4136).

Suomen Kulttuurirahaston Keski-Suomen rahasto ja X:n läänin taidetoimikunta olivat myöntäneet kirjastonhoitaja A:lle 15.000 markan ja 10.000 markan suuruiset apurahat X:n bibliografian laatimista varten. A:lle oli myönnetty palkatonta virkavapautta varsinaisesta työstään puheena olevan työn tekemistä varten. A:lla ei ollut toimeksiantosuhdetta hanketta varten perustettuun neuvottelukuntaan, eikä A myöskään ollut saanut muuta korvausta suorittamastaan työstä. Apurahoja oli pidettävä tieteellistä työtä varten annettuina verovapaina apurahoina.
(KHO 9.4.1991 no 1168).

Tieteellistä tutkimustyötä sääntöjensä mukaan tukevan säätiön kirjastotoimihenkilölle Suomen kansantaloustieteen kirjallisuuden bibliografian laatimiseksi antamaa apurahaa ei katsottu tieteellistä tutkimustyötä varten annetuksi eikä se ollut vuodelta 1974 saajansa verovapaata tuloa.
(KHO 1978 II 554).

A oli vuonna 1976 nostanut erään säätiön hänelle myöntämän apurahan, mikä oli tarkoitettu peittämään A:n ulkomailla vuosina 1976 ja 1977 suorittamista opinnoista aiheutuneet kustannukset. Apuraha oli kokonaisuudessaan luettava A:n vuoden 1976 tuloksi, mutta A:lla oli oikeus ennen apurahan veronalaiseksi tuloksi katsottavan määrän vahvistamista vähentää vuonna 1976 myös tulevat apurahaan kohdistuvat tulonhankkimisesta johtuvat matka- ja muut kustannukset.
(KHO 14.1.1980 no 183).

Professori A oli vaatinut, että myös matkakustannukset 1.200 markkaa ajalta 1.7.-31.12.1984, jolloin hän oli ollut virkavapaana vakinaisesta virastaan ja nauttinut varttuneen tieteenharjoittajan apurahaa, tulisi voida vähentää tulonhankkimiskustannuksina. Lääninoikeus katsoi, ettei A ole esittänyt selvitystä siitä, etteivät vähennettäviksi vaaditut matkakustannukset olisi olleet katettavissa hänen saamallaan verovapaalla apurahalla (Hämeen lääninoikeuden päätös 25.3.1987 no 316). KHO hylkäsi A:n valituslupahakemuksen, koska asian saattaminen KHO:n ratkaistavaksi ei ollut tärkeätä lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa eikä oikeuskäytännön yhtenäisyydenkään vuoksi.
(KHO 21.3.1988 no 1129).

Verovelvollinen oli nauttinut varttuneen tieteenharjoittajan apurahaa 1.1.-30.6.80. Verolautakunta oli jättänyt tulonhankkimiskuluina vähentämättä verovelvollisen vaatimat ammattikirjallisuudesta ja tieteellisestä aikakausilehdestä aiheutuneet kustannukset, kirjoituskonepoiston, tieteellisten yhdistysten jäsenmaksun, työhuonevähennyksen ja kurssimaksun. Koska Suomen Akatemialta saatu apuraha ei ollut tarkoitettu korvaamaan verovelvollisen tieteellisestä työstä aiheutuneita menoja ja koska verolautakunnalla oli ollut asiasta toinen käsitys, lääninoikeus palautti asian verolautakunnan uudelleen käsiteltäväksi.
(Uudenmaan lääninoikeuden päätös 6.2.1985 no 217).

Varttuneelle tieteenharjoittajalle on hyväksytty vähennyskelpoisiksi tulonhankkimiskuluiksi apurahakaudella Yhdysvaltoihin tehdystä tutkimusmatkasta aiheutuneet matka- ja asumiskustannukset, yhteensä 13.600 mk.
(Turun ja Porin lääninoikeuden päätös 27.11.1986 no 1062, kts. myös KHO 15.5. 1987 no 1828).

A:lla, joka oli syntynyt vuonna 1935, oli vuonna 2002 eläketuloa 44 573 euroa ja vuonna 2003 45 343 euroa. Lisäksi A:lla oli vähäisiä muita ansiotuloja. K:n säätiö oli myöntänyt A:lle väitöskirjatutkimusta varten tutkija-apurahan 13 000 euroa ja tutkimuskuluihin 2 000 euroa. Apurahasta 10 000 euroa maksettiin kahdessa erässä vuonna 2002 ja apurahan kolmas erä 5 000 euroa maksettiin vuonna 2003, kun väitöskirjan painatuslupa oli saatu. A vaati vähennettäväksi ansiotuloistaan vuodelta 2002 tutkimuskulut siltä osin kuin 2 000 euron tutkimuskulukorvaus ei niitä kattanut eli 6 945 euroa ja vuodelta 2003 5 000 euroa. Verotuksessa määrät oli jätetty vähentämättä ensi sijassa sillä perusteella, että ne oli katsottava tulleen katetuiksi apurahalla.

Korkein hallinto-oikeus katsoi siitä huolimatta, että A oli saanut eläketuloa, säätiön myöntämän apurahan olleen 13 000 euron osalta tarkoitettu niin sanotuksi työskentelyapurahaksi, eikä A:n tutkimusmenoja voitu siten katsoa tältä osin suoritetun saadulla apurahalla. A:lla oli näin ollen oikeus vähentää tieteellisestä työstä aiheutuneet vähennyskelpoiset menot tuloistaan. Kun väitöskirjaan johtanutta työtä voitiin pitää tuloverolain 31 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettuna tieteellisenä työnä, menojen vähentämisen esteenä ei ollut se seikka, että A:n ansiotulot olivat verovuosina muodostuneet lähes yksinomaan eläketulosta.
(KHO 25.1.2010 no 106).


7. Ansiotulon hankkimisesta aiheutuneiden kustannusten vähentäminen

7.1 Yleisperiaate

Verovelvollisella on TVL 29 §:n mukaan oikeus vähentää tuloistaan niiden hankkimisesta tai säilyttämisestä johtuneet menot, eli tehdä niin sanotut luonnolliset vähennykset.

TVL 31 §:ssä on esimerkkiluettelo menoista, joita voidaan pitää tulon hankkimisesta johtuvina. Erikseen laissa on mainittu, että tällaisia menoja eivät ole perheen elantokustannukset, joihin luetaan myös asunnon vuokra ja kodin hoidosta aiheutuneet kulut. Vähennysvaatimukset on tuotava selvästi esiin. Osa vähennyksistä on laitettu esitäytettyyn veroilmoitukseen. Tarvittaessa niitä on korjattava.

Tulon hankkimisesta aiheutuneita menoja ovat muun muassa

  • työmatkakustannukset
  • työmarkkinajärjestöjen ja tieteellisten yhdistysten jäsenmaksut
  • ammattikirjallisuudesta ja ammattilehdistä syntyneet kustannukset
  • tieteellisestä työstä ja taiteen harjoittamisesta aiheutuneet menot
  • omien työvälineiden hankinta- ja kunnossapito menot
  • ammattitaidon ylläpitämiseksi tai työn kannalta tarpeellisista kursseista, opintomatkoista ja kongresseista aiheutuneet menot
  • työ- ja virkapuvun hankkimiskulut
  • työasunto
  • työhuonekulut
  • toimeen liittyvät edustuskulut eräin edellytyksin.

Sitä vastoin opiskelumenot, jotka tähtäävät peruskoulutuksen saamiseen, sekä jatkokoulutusmenot, jotka eivät ole tarpeellisia verovelvollisen viran tai toimen kannalta eivätkä jo hankitun pätevyyden säilyttämiseksi, eivät ole vähennyskelpoisia menoja.

7.2 Perus- ja jatko-opiskelusta aiheutuneet kustannukset

Peruskoulutuksesta aiheutuneet menot eivät ole vähennyskelpoisia, koska ne katsotaan elantomenoiksi.

Jatkokoulutuksesta aiheutuneet menot ovat vähennyskelpoisia vain, jos jatkokoulutus on tarpeellinen verovelvollisen ansiotyössä tai jo hankitun pätevyyden säilyttämisessä. Periaate koskee jatko-opiskelusta aiheutuvia kaikkia kustannuksia, olipa kysymys matka-, tutkimusmateriaalin hankkimis-, kirjojen osto-, tekstinkäsittely- tai julkaisukustannuksista.

Verohallinto suhtautuu kuitenkin tieteellisiin jatko-opintoihin toisin kuin täydennyskoulutusluonteisiin opintoihin. KHO:n päätöksen nojalla Verohallinto ei ole hyväksynyt lisensiaatin työstä aiheutuvien kulujen vähennysoikeutta (KHO 1975 B-II-540).

Veroilmoituksessa ei siis ole syytä tarpeettomasti korostaa, että jokin vähennettäväksi esitetty kustannus on syntynyt tieteellisten jatko-opintojen vuoksi. Sitä vastoin kustannusten välttämättömyyttä nimenomaan toimen hoitamisen kannalta on syytä korostaa, kuten työn edellyttämän ammatillisen pätevyyden tai ammattitaidon ajan tasalla pitämisen tai säilyttämisen vuoksi opetustehtävissä.

Kun jatko-opinnot on suoritettu ja oikeus tohtorin hattuun on ansaittu, Verohallinto voi hyväksyä jatko-opinnoista syntyneet kulut vähennyskelpoisiksi tieteellisestä työstä aiheutuneina kuluina. Jo siltä verovuodelta, jona väitös on tapahtunut, vaikka se olisikin joulukuun viimeinen päivä, voi Verohallinto hyväksyä julkaisu-, matka-, tutkimus- ym. kuluja vähennyskelpoisiksi menoiksi. Ulkomaisen tohtorintutkinnon vastaavuus suomalaisen tohtorintutkinnon kanssa todetaan esimerkiksi suomalaisen yliopiston lausunnolla.

Tohtorin väitöskirjasta aiheutuvat kulut ovat vähennyskelpoisia vain sinä vuonna, jona väitöskirja on hyväksytty. Jotta aikaisempina vuosina hyväksymättä jääneet väitöskirjan valmistelemiseen liittyneet kulut otettaisiin huomioon, on sitä erikseen vaadittava Verohallinnolta.

Silloin kun väitöskirjasta aiheutuneet menot lasketaan vähennyskelpoisiksi tulonhankkimiskuluiksi,esimerkiksi kurssimaksut, matkakustannukset, kurssimateriaalista erikseen perityt maksut, majoituskustannukset sekä muualla kuin omalla paikkakunnalla oleskelusta aiheutuneet lisääntyneet elantokustannukset voidaan vähentää siltä osin kuin ne ylittävät asianomaisen henkilön elantomenot kotipaikkakunnalla. Ylimääräisten elantokustannusten osalta on mahdollista vähentää hyväksytyn selvityksen puuttuessa Verohallinnon yhtenäistämisohjeiden mukaan noin puolet kotimaan päivärahoista.

7.3 Palkkatulon tulonhankkimisvähennys

Palkkatulon tulonhankkimisvähennys on 750 euroa, kuitenkin enintään palkkatulon määrä. Jos todellisten kulujen euromäärä ja tulonhankkimisvähennyksen euromäärä ovat eri suuruiset, tehdään vähennys suuremman määrän mukaan. Tulonhankkimisvähennys myönnetään siis kaikille palkansaajille riippumatta siitä, onko heillä palkkatulon hankintaan liittyviä kuluja vai ei.

7.4 Jäsenmaksut

Verovelvollisella on oikeus tuloistaan vähentää

  • työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksut (ilman määrärajoitusta)
  • työttömyyskassojen maksut ja
  • tieteellisten seurojen ja yhdistysten maksut.

Työnantajan perinnässä olevat jäsenmaksut on yleensä merkitty esitäytettyyn veroilmoitukseen. Jos merkintää ei ole tai jäsenmaksu maksetaan itse, lisäys tulee tehdä.

A:lla oli ollut verovuonna ainoastaan eläketuloa. Ammattiyhdistykselle suoritettua jäsenmaksua ei voitu pitää eläketulosta vähennettävänä tulon hankkimisesta tai säilyttämisestä johtuneena menona.
(KHO 1987 II 577).

Mikäli eläkeläisellä on eläketulojen lisäksi muita ansiotuloja, voidaan ammattiyhdistykselle suoritettava jäsenmaksu vähentää niistä tuloista.

Tieteellisten seurojen ja yhdistysten jäsenmaksut ovat vähennyskelpoisia tulonhankkimiskuluja, mikäli yhdistys läheisesti edistää verovelvollisen ansiotoimintaa esimerkiksi julkaisemalla ammatti- tai tieteelliseksi julkaisuksi katsottavaa lehteä tai järjestämällä ammattitaidon jatkuvan ylläpitämisen tai säilyttämisen kannalta tarvittavaa täydennyskoulutusta. Esimerkiksi lääketieteen professori on saanut vähentää tieteellisten seurojen kuten koti- ja ulkomaisten kirurgi- ja gynekologiyhdistysten sekä lääkäriseura Duodemicin jäsenmaksut.
(KHO 1958 II 329).

7.5 Matkakustannukset

Verohallinto saa vuosittain lukuisia matkakulujen vähennysvaatimuksia. Vuoden 2020 verotuksessa tulee olla erityisen tarkka matkakulujen osalta, sillä COVID-19-pandemian seurauksena monien matkakulut vähenivät maaliskuusta 2020 alkaen.

7.5.1 Asunnon ja työpaikan välinen matka

TVL 93 §:n mukaan tulonhankkimisesta johtuneena menona pidetään myös matkakustannuksia asunnon ja varsinaisen työpaikan välillä halvimman kulkuneuvon käytöstä aiheutuvien kustannusten mukaan. Näitä matkakustannuksia voidaan kuitenkin vähentää enintään 7 750 euroa, joka sisältää 750 euron omavastuuosuuden.

Matkakustannukset kesäasunnosta työpaikalle eivät ole vähennyskelpoisia, mutta tällöinkin saa vähentää normaalit työmatkakulut.

Matkakustannukset asunnosta työpaikalle ja takaisin voidaan vähentää halvimman kulkuneuvon mukaan. Tällaisena kulkuneuvona pidetään yleensä halvinta julkista kulkuneuvoa eli junaa, linja-autoa tai raitiovaunua. Matkakustannukset hyväksytään tällöin edullisimman lipun hinnan mukaan. Näitä ovat esimerkiksi kuukausilippu, sarjalippu tai muu alennuslippu.

Oman auton käyttöä voidaan pitää halvimpana kulkuneuvona, kun

  • Julkista kulkuneuvoa ei ole lainkaan käytettävissä.
  • Kävelymatka yhteen suuntaan (esimerkiksi asunnolta linja-autopysäkille) on vähintään 3 kilometriä.
  • Odotusaika meno-paluumatkalla (esimerkiksi julkisen kulkuneuvon vaihto) on yhteensä vähintään 2 tuntia.
  • Matka alkaa tai päättyy yöllä (klo 00.00–05.00).

Jos julkinen kulkuneuvo on käytettävissä vain osalla asunnon ja työpaikan välistä matkaa, matkakulut voi vähentää osaksi julkisen kulkuneuvon kustannusten mukaan laskettuna ja osaksi muun kuin julkisen kulkuneuvon kustannusten mukaan laskettuna.

Esimerkiksi auto voi olla halvin kulkuneuvo matkalla asunnolta rautatieasemalle ja junaasemalta työpaikalle. Tällöin matkakulut vähennetään osaksi oman auton ja osaksi julkisen kulkuneuvon kustannusten mukaan, jos auton voi pysäköidä asemalle tai sen läheisyyteen. Jos vaihtopaikassa ei ole pysäköintimahdollisuutta, voidaan matkakulut vähentää koko matkalta muun kuin julkisen kulkuneuvon mukaan laskettuna.

Jos asunnon ja työpaikan väliset matkakustannukset hyväksytään muuta kuin julkista kulkuneuvoa käyttäen, vähennyksen suuruus määräytyy Verohallinnon tarkemmin määräämin perustein.

Vuoden 2020 verotuksessa oman auton käytöstä voi vähentää 0,25 euroa/km ja työsuhdeautosta 0,19 euroa/km.

7.5.2 Toissijainen työpaikka

Työnantajilta saadut matkakustannusten korvaukset toissijaiseen työpaikkaan eivät ole veronalaista tuloa (ks. kohta 1.3). Mikäli työnantaja ei ole maksanut korvauksia näistä, voidaan matkakulut toissijaiseen työpaikkaan vähentää.

7.5.3 Viikonloppumatkat

Jos verovelvollinen työskentelee viikot vieraalla paikkakunnalla ja asuu siellä perheen asuessa toisella paikkakunnalla, verovelvollinen saa vähentää matkakustannukset kotona käynniltä yleensä kerran viikossa halvimman kulkuneuvon käytöstä aiheutuvien kustannusten mukaan laskien. Halvimpana kulkuneuvona em. viikonloppumatkoilla voidaan pitää omaa autoa, mikäli julkista kulkuneuvoa ei ole lainkaan käytettävissä tai jos julkisia kulkuneuvoja käyttäen kotona ei ehdi käydä. Jos matka työskentelypaikkakunnalta kotipaikkakunnalle on lyhyt, vähennys voidaan myöntää useammalta kotona käynniltä viikossa (KHO 1983 II 561).

Työmatkavähennysten omavastuu 750 euroa ja enimmäismäärä 7000 euroa vuodessa koskee myös viikonloppumatkoja. Viikonloppumatkojen osalta on huomioitava, että Verohallinnolle riittää verovelvollisen mahdollisuus käydä kotona julkisilla kulkuvälineillä. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka käytännössä verovelvollinen ehtisi olla alle tunnin kotona julkisia kulkuneuvoja käyttäen, tulee matkakulut vähentää julkisten kulkuneuvojen mukaan.

YK:n rauhanturvajoukoissa Syyriassa vuoden ajan palvellut verovelvollinen sai vähentää kahdesta kotimaassa käynnistä aiheutuneet matkakustannukset.
(KHO 1988 B 557).

Viikonloppumatkojen vähennysoikeus ei koske yksinäistä henkilöä, jolla on asunto työskentelypaikkakunnalla. Vähennyskelpoisiksi ei ole esimerkiksi katsottu vanhempien luona käynneistä aiheutuneita matkakuluja tapauksessa, missä henkilöllä oli käytännössä vakituinen työpaikka ja asunto toisella paikkakunnalla.
(KHO 1979 II 559).

Jos yksinäinen henkilö työskentelee tilapäisesti toisella paikkakunnallakuin missä hänen vakituinen työpaikkansa tai asuntonsa ovat, hän saa vähentää asunnon ja työpaikan välisinä matkakuluina kotona käynnistä aiheutuneet matkakustannukset halvimman kulkuneuvon mukaan kerran viikossa.
(KHO 15.12.1988no 4999).

Eri työpaikkojen välisistä päivittäisistä matkoista voitiin vähentää välttämättömät oman auton käytöstä aiheutuneet kulut, vaikka asunnon ja vakinaiset työpaikan väliset matkakustannukset oli vähennettävä linja-auton kuukausilipun mukaan (KHO 1982 II 547). Lääkäri oli apulaisprofessorina A:n kaupungissa, jossa hänellä oli myös vastaanotto. Hän matkusti viikonloppuisin kotipaikkakunnalleen B:n kaupunkiin, jossa hänellä oli perheensä kanssa yhteinen asunto. Näiden matkojen yhteydessä hän piti viikonloppuisin vastaanottoa myös kotipaikkakunnallaan B:n kaupungissa. Viikonloppumatkojen ensisijaisena tarkoituksena katsottiin olevan käynnit kotona B:n kaupungissa, minkä vuoksi niistä aiheutuneita kustannuksia verotuksessa pidettiin asunnon ja työpaikan välisinä matkakustannuksina.
(KHO 4.9.1997 no 2101).

7.5.4 Työmatkat ilman päivärahaa

Yleensä työmatkoihin liittyy työnantajan maksama päiväraha. Aina ei kuitenkaan tilanne ole tosiasiassa tällainen. Mikäli verovelvollinen on tehnyt työmatkan tai työhön liittyvän matkan, kannattaa verovelvollisen mahdollisesti hakea vähennystä työmatkasta aiheutuneiden ylimääräisten elantokustannusten perusteella.

Verohallinnon yhtenäistämisohjeiden mukaan, jos työnantaja ei ole maksanut työntekijälle verovapaita kulukorvauksia erityiselle työntekemispaikalle tehdyn tilapäisen työmatkan aiheuttamista lisääntyneistä elinkustannuksista, työntekijä voi vaatia vähennystä tulonhankkimisvähennyksen omassa verotuksessaan. Työskentelyä erityisellä työntekemispaikalla pidetään tilapäisenä, jos se kestää korkeintaan kolme vuotta (TVL 72 a §). Tilapäisen työskentelyn yleistä aikarajaa pidennettiin kahdesta vuodesta kolmeen vuoteen vuoden 2018 alusta lukien. Lakia sovelletaan kuitenkin myös työskentelyyn, joka on alkanut ennen lain voimaantuloa. Esimerkiksi jos henkilö on aloittanut kahden vuoden työkomennuksen erityisellä työntekemispaikalla ennen lain voimaantuloa ja hänelle voidaan maksaa verovapaita matkakustannusten korvauksia tuon kahden vuoden ajan, hänelle voidaan maksaa lain voimaantulon jälkeen verovapaita matkakustannusten korvauksia myös kolmannelta vuodelta samalla työntekemispaikalla työskentelystä.

Jos työskentely on sovittu ennen lain voimaantuloa kolmen vuoden ajaksi tilanteessa, johon soveltuisi kahden vuoden määräaika, työntekijälle ei voi maksaa verovapaita matkakustannusten korvauksia ennen lain voimaantuloa.

Vähennyksen saamiseksi on lisääntyneestä elantokustannuksista esitettävä selvitys. Vähennyksen perusteena on todelliset kulut. Jos todellisia kuluja ei kyetä selvittämään, vähennyksen määrä arvioidaan tai ne voidaan hylätä kokonaan. Yhtenäistämisohjeiden mukaan elantokustannusten lisäyksenä kotimaassa pidetään muun selvityksen puuttuessa yli kuusi tuntia kestäneeltä matkalta 16 euroa ja kymmenen tuntia kestäneeltä matkalta 29 euroa vuorokaudessa. Ulkomaille tehdyn vähintään 10 tuntia kestäneen työmatkan osalta vähennys voidaan tehdä noudattaen palkansaajan ulkomaan päivärahoja vastaavia perusteita ja summia. Yhtenäistämisohjeiden mukaan, jos verovelvollinen asuu ulkomailla kodinomaisissa olosuhteissa (kuten esimerkiksi opettajavaihto joskus) lisääntyneet elantokulut voidaan muun selvityksen puuttuessa arvioida puoleen kyseisen maan päivärahan määrästä.

7.5.5 Matkakustannukset ja sivutoiminen opetus toisella paikkakunnalla

Itä-Suomessa asuva Itä-Suomen yliopiston palveluksessa oleva professori oli antanut Tampereen yliopistossa sopimuksen perusteella opetusta 22 tunnin opintojaksona. Hän oli saanut Tampereen yliopistolta matkalaskun perusteella matkakustannusten korvausta. Sisä-Suomen yritysverotoimisto katsoi, että matkakustannusten korvauksista ei ole toimitettava ennakonpidätystä.

Em. tapaus on yksittäinen. Asetelma kannattaa kuitenkin tuoda esiin, jos tällaisia matkakustannuksen korvauksia pyritään verottamaan.

Asiaan liittyy myös eräs KHO:n ratkaisu.

KHO: 1986-B-II-591: Musiikkiopisto oli suorittanut matkustamiskustannusten korvauksia asunnosta musiikkiopistoon sivutoimisille opettajille, joilla oli muualla päätoiminen opetustehtävä tai orkesterin jäsenyys. Korvauksista ei ollut toimitettu ennakonpidätystä eikä suoritettu työnantajan sosiaaliturvamaksua. Lääninverovirasto ja lääninoikeus katsoivat, että kysymyksessä olivat ennakkoperintälain 8 §:n 3 momentissa tarkoitetut matkakustannukset asunnosta työpaikkaan. KHO katsoi, koska opettajien varsinainen työpaikka oli ollut muualla kuin musiikkiopistossa, että matkustamiskustannusten korvauksiin ei ollut sovellettava ennakkoperintälain 8 §:n 3 momenttia vaan sen 1 momenttia. Koska korvaukset oli suoritettu laskettuna yleisen kulkuneuvon käytön mukaan, KHO kumosi maksuunpanot kysymyksessä olevien korvausten osalta.

Verohallinto on 1.1.2020 täydentänyt työmatkakustannusten korvausta verotuksessa -ohjettansa vierailevien luennoitsijoiden työmatkojen osalta. Luennoitsijat tekevät usein lyhyitä vierailuluentoja esimerkiksi toiseen yliopistoon tai ammattikorkeakouluun. Työlle on tyypillistä, että valtaosa työstä (esimerkiksi luennon valmistelu ja materiaali) tehdään muualla kuin varsinaisessa luento- tai opetuspaikassa. Verotuskäytännössä on katsottu, että vain selvästi säännöllinen luennointi tai opetustyö samassa paikassa muodostaa varsinaisen työpaikan. Vieraileva luennoitsija työskentelee siten vierailunsa aikana yleensä erityisellä työntekemispaikalla, jolloin palkan lisäksi maksetut matkakustannusten korvaukset ovat verovapaita.

7.5.6 Vastaväittäjän matkakustannusten verollisuudesta

Verohallinto on tehnyt jokin aika sitten uusia linjauksia kotimaisten vastaväittäjien matkakustannusten korvausten verotuksesta. Verohallinnon linjausten mukaan, jos yliopiston ja vastaväittäjän kesken on sovittu työsuhteesta, yliopisto voi maksaa vastaväittäjän verovapaita matkakustannusten korvauksia. Jos taas osapuolet eivät ole sopineet työsuhteesta, maksettu korvaus on työkorvausta, jolloin matkakustannusten korvaukset ovat veronalaisia.

Linjausten mukaan vastaväittäjälle maksettava korvaus on palkkion sijaan työkorvausta, jonka yhteydessä vastaväittäjän matkakustannuksia ei voitaisi enää maksaa verottomina. Tämä tarkoittaa sitä, että vastaväittäjälle maksettavista verollisista matkakustannuksista vähennetään ennakonpidätys, työntekijän eläkemaksu ja työttömyysvakuutusmaksu, jolloin maksettava summa on huomattavasti pienempi kuin vastaväittäjän maksamat kustannukset. Vastaväittäjä voi tehdä saamatta jääneestä osuudesta omassa verotuksessaan mahdollisen tulonhankkimisvähennyksen.

Eri yliopistot ovat soveltaneet Verohallinnon ohjeistusta eri tavalla. Ainakin joissakin yli-opistoissa tilanne on ajateltu ratkaista siten, että mikäli vastaväittäjä pitäisi väitöksen yhteydessä esim. vierailuluennon, matkakorvaukset voitaisiin maksaa verottomana kuten tähänkin asti. Samoin, jos matkaan liittyy muu työtehtävä, josta maksetaan tai olisi mahdollista maksaa palkkio, matkakustannukset voidaan maksaa verottomana korvauksena kuten tähänkin asti on toimittu.

Mikäli korvaus maksetaan työkorvauksena ja matkakustannukset ovat siten verollisia, tarkoittaa se sitä, että maksettava työkorvaus tulisi noin kaksinkertaistaa aikaisemman korvaustason säilyttämiseksi. Mikäli vastaväittäjä tekee yliopiston kanssa esimerkiksi 1 - 2 päivän työsopimuksen, matkakustannukset voidaan jatkossakin maksaa verottomina.

Ennen vastaväittäjäksi lupautumista kannattaa tarkistaa ns. väitösyliopistosta, millä tavalla korvaus ja matkakustannukset on tarkoitus maksaa.

Kansainvälisiä vastaväittäjiä Verohallinnon ohjeistus ei koske eli heille voidaan jatkossakin maksaa matkakustannukset verottomina.

7.6 Kustannukset ammattikirjallisuudesta ja tieteellisestä työstä

Ammatti- ja tieteellisen kirjallisuuden sekä tutkimusvälineiden hankkimisesta ja tieteellisestä työstä muutoinkin johtuneet menot ovat vähennyskelpoisia kokonaisuudessaan siltä osin, kun niitä ei ole suoritettu stipendillä tai apurahalla. Tieteellisestä työstä aiheutuneina muina menoina voidaan pitää esimerkiksi tieteellisten lehtien tilaamisesta, apuhenkilöistä, laboratorion ja koe-eläinten käytöstä, atk:n käytöstä, puhtaaksikirjoituksesta, painatuksesta, väitöskirjan valmistamisesta ja muista vastaavista toimista aiheutuneita menoja.

Ammattikirjallisuuden osalta perussääntö on, että verovelvollinen saa vähentää kustannukset sellaisesta kirjallisuudesta, mikä on tarpeen ammattitaidon ylläpitämiseksi. Jos teos sitä vastoin on hankittu lähinnä yleissivistystä varten, hankintamenoja ei yleensä voi vähentää. Esimerkiksi sana- ja tietosanakirjojen sekä kaunokirjallisuuden hankintamenoja ei yleensä ole pidetty vähennyskelpoisina.

Verohallinto ei myöskään yleensä hyväksy yliopistoissa kurssikirjoina käytettävien teosten hankkimiskuluja ammattikirjallisuuskuluina. Jos kuitenkin kyseessä on nuorempi tieteenharjoittaja, approbaturtason ylittävät kurssikirjatkin voidaan hyväksyä (kts myös kohta 7.1).

Ammattikirjallisuudesta on veroilmoituksessa ilmoitettava

  • kirjan hinta
  • kirjan tekijä
  • kirjan nimi, ulkomaisesta kirjasta on syytä mainita myös suomenkielinen nimi
  • tarvittaessa voidaan selvittää, miten teos liittyy omaan ammattiin.

Väitöskirjan tekemisestä aiheutuneet kulut katsotaan tieteellisestä työstä aiheutuneiksi vähennyskelpoisiksi kuluiksi.
(KHO 1.6.1983 no 2017).

Kulut ovat vähennyskelpoisia sinä vuonna, jona väitöskirja on hyväksytty. Jotta aikaisempina vuosina hyväksymättä jääneet väitöskirjan valmistelemiseen liittyvät kulut otettaisiin huomioon, on tätä erikseen verottajalta vaadittava.

Riippumatta siitä, koska väitös po. verovuonna on tapahtunut, Verohallinto hyväksyy julkaisu-, matka-, tutkimus- ym. kulut vähennyskelpoisiksi menoiksi. Jatko-opinnoista aiheutuneita vähennyskelvottomia elantokustannuksia ovat tulkinnan mukaan esim. lisensiaatin tutkinnon suorittamisesta aiheutuneet menot (ks. kohta 7.2).

Suomen kieltä ruotsinkielisessä koulussa opettavalla filosofian maisterilla oli oikeus tuloistaan vähentää Bonniers Lexikon I-XV nimisen ruotsinkielisen tietosanakirjan hankkimiskustannukset.
(KHO 19.9.1972 no 3398).

Nykysuomen Sanakirjan hankkimisesta aiheutuneet kustannukset hyväksyttiin oppikoulun englannin kielen opettajan tulonhankkimisesta ja säilyttämisestä aiheutuneiksi menoiksi.
(KHO 1966 II 585).

Äidinkieleltään suomenkielinen professori, joka oli nimitetty ruotsinkieliseen professorin virkaan, voi vähentää Ison ruotsalais-suomalaisen sanakirjan hankintamenon 400 markkaa
(Uudenmaan lääninoikeus 20.1. 1988 no 69).

Peruskoulun maantiedon ja biologian opettajalla ei ollut oikeutta tuloistaan vähentää Fakta-nimisen yleistietosanakirjan hankkimiskustannuksia.
(KHO 5.7.1979 no 3058).

Yliopistossa vt. apulaisprofessorina toimineen verovelvollisen väitöskirjan painatuskulut olivat sellaisia tieteellisestä työstä johtuneita kustannuksia, joiden koko määrän verovelvollinen sai vähentää.
(KHO 1.6.1983 no 2017).

7.7 Opintomatkat

Opintomatkoilla tarkoitetaan tässä opinto-, tutustumis-, kongressi-, koulutus- ja kurssimatkoja sekä messu- ja näyttelymatkoja.

Vähennyskelpoisia ovat tulonhankkimisen kannalta tarpeellisista opintomatkoista aiheutuneet menot. Opintomatka voi olla tehty tulonhankkimis- tai säilyttämismielessä vain, kun matka on ollut tarpeellinen verovelvollisella jo olevan työn tai tehtävän hoidon kannalta. Matkan tulee olla omiaan säilyttämän tai täydentämään verovelvollisella jo olevaa ammattitaitoa. Matkan tarkoituksesta, tieteellisen ohjelman tärkeydestä, matkaan käytetystä ajasta sekä kaikista matkan aiheuttamista kustannuksista on annettava tarkka selvitys.

Verohallinto pitää opintomatkaa yleensä työn kannalta tarpeellisena ainakin silloin, kun työntekijälle on myönnetty sitä varten palkallista vapaata.

Kongressimatkojen osalta merkitystä annetaan sille, että verovelvollinen on alansa asiantuntija tai pitää kongressissa esitelmän. Tieteelliseen kongressiin osallistumisesta aiheutuneet kustannukset katsotaan yleensä kokonaan vähennyskelpoisiksi, ohjelman erikoisluonne ja osanottajan huomattavan korkea ammattitaito kongressin sisällön hyödyntämisessä huomioon ottaen. Koulutus- ja kurssimatkoista on muistettava, että ainoastaan täydennyskoulutusluonteinen koulutus on vähennyskelpoista.

Vähennyskelpoisia menoja ovat välttämättömät matka- ja oleskelukustannukset. Vähennysvaatimuksen perusteeksi on esitettävä matkaohjelma, selvitys menoista ja muu tarpeellinen selvitys matkasta.

Yleensä voidaan hyväksyä vähennettäviksi

  • osanotto- ja kurssimaksut sekä kurssimateriaalista aiheutuneet maksut,
  • matkakustannukset tarkoituksenmukaisinta matkustustapaa käyttäen,
  • majoituskustannukset ja
  • jos matkasta on esim. ruokamenojen osalta ollut erityisiä kustannuksia, tulee hyväksyä päiväraha (katso 7.5.4 työmatkat ilman päivärahaa). Jos matka on osittain virkistysmatkan luonteinen ja osittain opintomatka, vähennyksiksi hyväksytään vain opiskeluun käytettyä aikaa vastaava osa matkankuluista. Mikäli matka on pelkästään tieteellisestä työstä johtunut, ei matkakustannusten vähennyskelpoisuutta voida enää rajoittaa lainmuutoksen johdosta.

Vähennyksiä vaadittaessa on esitettävä selvitys seuraavista asioista:

  • matkan aika ja tilaisuuden järjestäjä
  • matkan tarkoitus
  • miten matka liittyy ammattiin
  • yksityiskohtainen matka- ja kurssiohjelma (varauduttava esittämään)
  • matkalle osallistujat
  • yksityiskohtainen kulujen erittely
  • osallistumismaksut yms.
  • matkakulut
  • majoituskulut
  • lisääntyneet elantokustannukset. Jos niitä on vaikea selvittää, voidaan vaatia päivärahojen määrää.

Verohallinnon nykyisten yhtenäistämisohjeiden mukaan ulkomaanmatkojen osalta tulisi hyväksyä koko verovapaa päiväraha ja kotimaan matkojen osalta suurin piirtein verovapaan päivärahan puolikas. Jos matkan hintaan sisältyy täysihoito, vähennystä lisääntyneistä elantokustannuksista ei yleensä voida tehdä esittämättä erillistä kuitteihin perustuvaa näyttöä. Kuitteja ei kuitenkaan liitetä veroilmoitukseen, vaan ne toimitetaan vain Verohallinnon pyynnöstä.

Maantieteen lehtori osallistui Kauko-Itään suuntautuneelle matkalle. Matkan kestoaika oli kolme viikkoa ja matkakustannukset 14.000 mk. Matkan tarkoituksena oli Kauko-Idän maantieteeseen, luontoon ja kulttuureihin ja talouselämään tutustuminen. Matkakohteisiin tutustuminen oli tavanomaista perusteellisempaa, mikä ilmeni mm. lukuisten paikallisten asiantuntijoiden matkan aikana pitämistä luennoista. KHO katsoi, ettei matkaa ole pidettävä pelkästään virkistysmatkana.
(KHO 24.11. 1988 no 4759).

Metsäntutkimuslaitoksen professori osallistui Japanissa järjestettyyn maailman 17. metsäkongressiin, missä hän aikoi pitää esitelmän. Työnantaja korvasi osan kuluista. Kongressimatkasta aiheutuneet välttämättömät matka- ja oleskelukustannukset olivat vähennyskelpoisia verotuksessa siltä osin kuin työnantaja ei ollut niitä korvannut
(KVL 5.2.1981 no 100).

Talousmaantieteen professori aikoi yhdessä eräiden muiden opettajien kanssa tehdä Etelä-Amerikkaan opintomatkan, minkä suunnittelu tapahtui yhdessä paikallisten maantieteen laitosten kanssa. Matkan kustannukset 7.500 markkaa olivat, sikäli kun niitä ei ole suoritettu stipendillä tai matkarahalla, professorin palkkatulosta vähennyskelpoisia.
(KHO 1975 II 538).

Kauppaoppilaitoksen lehtori sai vähentää kansainvälisen kaupallisen kasvatuksen edistämisyhdistyksen Norjassa järjestämään kongressiin osallistumisen johdosta suorittamansa kongressimaksun sekä välttämättömät matka- ja oleskelukustannukset siltä osin kuin hänen saamansa matkaapuraha ei niitä kattanut.
(KHO 1979 II 570).

Historian professori oli tehnyt matkan Turkkiin ja Irakiin sekä Italiaan suorittaakseen tutkimuksia valmisteilla olevia teoksiaan varten. Italian matkalla hän oli lisäksi toiminut opiskelijaryhmän ohjaajana. Matkojen kustannuksista arviolta puolet katsottiin vähennyskelpoisiksi tieteellisestä työstä johtuneiksi kohtuullisiksi menoiksi, kun ensin oli otettu huomioon verovelvollisen matkoja varten saama apuraha ja työnantajan maksama korvaus.
(KHO 29.12.1983 no 5803).

7.8 Työvälineet

Ansiotyössä tarvittavien koneiden, laitteiden ja muiden työvälineiden hankinta- ja kunnossapitomenot saadaan vähentää siltä osin kuin työnantaja ei ole niitä korvannut. Kysymykseen voi tulla esimerkiksi nauhureiden, diojen ja kirjoituskoneiden hankintamenon vähentäminen.

Tietokoneet

Tietokoneen ja sen oheislaitteiden (esimerkiksi kirjoitin) hankintameno on vähennyskelpoinen, kun laitteisto on hankittu tulonhankkimis- tai säilyttämistarkoituksessa. Hankintamenon lisäksi on muistettava vaatia vähennettäväksi välttämättömät käyttömenot, kuten kirjoittimen mustekasetit, nauhat, muistilevykkeet, niiden suojakotelot sekä käyttökoulutusmenot.

Saadakseen hankintamenon vähennetyksi verovelvollinen joutuu selvittämään seuraavat tekijät:

  1. Tarvitseeko hän laitetta pää- tai sivuansioiden hankkimisessa? Toisin sanoen on selvitettävä verovelvollisen työtehtävät.
  2. Onko laitteisto ominaisuuksiltaan ja kokoonpanoltaan sellainen, että se on tarkoituksenmukainen ilmoitettuun käyttötarkoitukseen nähden?
  3. Käytetäänkö konetta yksinomaan työtehtäviin vai onko laitteella myös yksityiskäyttöä? Mikäli laitetta käytetään myös yksityiskäyttöön, jakaa Verohallinto laitteen hankintamenon yksityis- ja työkäytön suhteen vähennyskelpoiseksi hankintamenoksi ja vähennyskelvottomaksi elantomenoksi.

Työtehtävien osalta yliopistojen opettajat ja tutkijat voivat esim. todeta, että konetta käytetään tekstinkäsittelylaitteena sekä erilaisten matemaattisten ja tilastollisten tehtävien suorittamisessa. Päätoimen ohella konetta käytetään usein myös sivutoimien edellyttämissä kirjoitus- yms. tehtävissä.

Jos konetta käytetään pääansioiden hankkimisessa, sivuansioiden määrällä ei ole merkitystä. Laitteiston satunnainen käyttö tai käyttömahdollisuus tulojenhankkimisessa ei oikeuta hankintamenovähennykseen verotuksessa.

Koska aikaisempaa selkeää eroa toimistokäyttöön ja kotikäyttöön tarkoitetuissa mikrotietokoneissa ei enää ole, on verovelvollisen kyettävä muuten perustelemaan, että laitteisto on tarkoitettu ja että sitä käytetään nimenomaan hänen työtehtäviinsä.

Mikäli koneella katsotaan olevan myös yksityiskäyttöä, hankintameno on tältä osin vähennyskelvoton elantomeno. Verohallinto voi tällöin kiinnittää huomiota useisiin eri tekijöihin, esim. soveltuuko kone ylipäätään muuhun kuin hyötytarkoitukseen, missä verovelvollinen säilyttää konetta (kotona vai työpaikalla), verovelvollisen harrastuksiin, verovelvollisen perheen jäseniin, jotka voivat käyttää laitteistoa opiskelu-, harrastus- tms. tarkoituksiin, sekä onko perheellä mahdollisesti toinen, ei hyötykäyttöä varten hankittu laitteisto.

Jos verovelvollisen puoliso käyttää laitteistoa, ei tätä käyttöä vastaavaa hankintamenon määrää voida pitää verovelvollisen vähennyskelpoisena menona. Vähentämättä jäänyt määrä voidaan vähentää toisen puolison verotuksessa, jos hänen tietokonekäyttönsä liittyy hänen omien tulojensa hankkimiseen. Se, että vain toinen puoliso on esiintynyt tietokoneen ostajana, ei voine olla esteenä poiston jakamiselle puolisoiden kesken heidän käyttönsä suhteessa.

Korkeimmassa hallintooikeudessa oli samanaikaisesti ratkaistavana viisi asiaa, joissa oli kysymys opettajina toimivien henkilöiden oikeudesta vähentää palkkatulostaan tulonhankkimiskustannuksena mikrotietokoneen hankintamenosta tehty poisto.
(KHO 31.12.1991 no 5009).

A oli verovuonna toiminut englanninkielen lehtorina yliopistossa. Tässä tehtävässään hän oli osallistunut muun ohella tietokonelingvistiikkaa käsittelevään, ulkomailla pidettyyn kongressiin. Hän oli verovuonna hankkinut Huyndai 16XT -merkkisen atk-laitteiston 9.073 markalla. Laitteistoa A oli käyttänyt tehtävissään lehtorina. Lisäksi A oli toiminut valantehneenä kielenkääntäjänä ja käyttänyt tietokonetta käännöstyössä. A:lla oli oikeus vähentää verotuksessaan laitteiston hankintamenon poisto kokonaisuudessaan.

Valittajat B, C, D ja E toimivat opettajina samassa lukiossa. Vuodesta 1987 yhtenä koulun painopistealueena kehittämistoiminnassa oli ollut tietokoneavusteinen opetus. Tavoitteena hankkeessa oli tietokoneiden mahdollisimman laaja käyttö opetuksessa, muun muassa oppilaiden kirjallisen materiaalin tuottaminen tekstinkäsittelyohjelmilla, tietokantojen rakentaminen oppilastyönä, ohjelmointipalveluiden tuottaminen ja erilaisten hankkeiden hoitaminen lukion opetuksessa. Osa valittajista toimi oman työnsä ohella tietotekniikan opettajina. Valittajat olivat hankkineet kaikki samanlaisen Huyndai S-286 atk-laitteiston hankintahinnaltaan 14.087 markkaa sekä B lisäksi eräitä lisälaitteita. Laitteisto oli samanlainen kuin mitä koulun opetustyössä käytettiin.

B oli toiminut matematiikan ja fysiikan vanhempana lehtorina. Hän oli opettanut tietotekniikkaa lukiossa ja kansalaisopistossa muun muassa opintopiirissä, jossa tarkoituksena oli avoimen korkeakoulun puitteissa suorittaa yliopistoarvosana atk:sta. Edellä mainitussa projektissa hän oli toiminut vastuuhenkilönä ja hänen tehtäviinsä olivat kuuluneet atk-opetuksen kehittäminen, muun muassa alan kehityksen seuraaminen sekä laitteistojen ja ohjelmien ylläpito. B:llä oli oikeus vähentää verotuksessaan laitteiston hankintamenon poisto kokonaisuudessaan.

C oli toiminut matematiikan, fysiikan ja kemian vanhempana lehtorina ja hän oli opettanut lisäksi tietotekniikkaa. C oli ilmoittanut käyttäneensä laitteistoa oppituntien valmisteluun ja opetusohjelmiin tutustumiseen sekä henkilökohtaiseen tietotekniikan opiskeluun. Lääninoikeus katsoi, että C:llä oli oikeus vähentää kaksi kolmasosaa laitteiston hankintamenon poistosta. KHO ei muuttanut lääninoikeuden päätöstä.

D oli opettanut biologiaa ja maantiedettä. Lisäksi hän oli toiminut lukuvuoden aikana opettajana 76 tuntia käsittäneellä atk:n peruskurssilla. Hän ilmoitti käyttäneensä laitteistoa erilaisissa opetustyöhön liittyvissä tehtävissä, minkä lisäksi hän oli laitteiston avulla ylläpitänyt ja kehittänyt tietojenkäsittelytaitojaan. Lääninoikeus katsoi, että D:llä oli oikeus vähentää puolet tietokonelaitteiston hankintamenon poistosta. KHO ei muuttanut lääninoikeuden päätöstä. Verovuosi 1988.

E oli toiminut lukion rehtorina. Hän oli opettanut lukiossa liikuntaa ja terveystietoa sekä matematiikkaa. Rehtorin tehtäviin kuuluvia lukujärjestyksiä, rekistereitä ja talousarviolaskelmia ylläpidettiin atk:lla. Tietokoneavusteinen opetus edellytti myös rehtorilta valmiuksia tietokoneiden käyttöön. E oli näistä syistä hankkinut edellä mainitun atk-laitteiston. KHO katsoi tietokoneen tarpeellisuudesta E:n työtehtävissä esitetyn selvityksen perusteella, että E:llä oli oikeus vähentää kolmasosa tietokoneislaitteiston hankintamenon poistosta.

Edellä kuvatut viisi KHO:n päätöstä tukevat Verohallinnon tapaa käsitellä tietokoneen hankintamenon vähennyskelpoisuutta verotuksessa. On kuitenkin huomattava, että em. viidessä tapauksessa kyse on ollut opettajista (yhdessä tapauksessa rehtorista). Tapauksissa ei ole ollut kyse tieteelliseen tutkimustoimintaan käytetystä tietokoneesta. Tuoretta ennakkotapausta tällaisesta ei ole tiedossa. Tapausten perusteella on ilmeistä, että on hyödyllistä perustella tietokoneen hankintaa myös sen yhteydellä tutkimustoimintaan (vrt. edellä kohta 7.6.)

Verohallinnon yhtenäistämisohjeet tietokoneiden hankintamenoista

Tietokoneiden ja muiden työvälineiden kuten näyttöjen ja näppäimistöjen vähennysoikeuden määränä voidaan pitää seuraavia prosenttiosuuksia hankintamenoista.

  • 0 % ei näyttöä laitteiden käytöstä työssä
  • 50 % näyttöä työkäytöstä
  • 100 % näyttö pääasiallisesta työkäytöstä. Tietokonetta käytetty esimerkiksi huomattavien sivutulojen hankinnassa

Vähennystä pyydettäessä on selvitettävä pyytäjän ammatti sekä kuinka paljon ja mihin konetta työssä käytetään. Myös perheen yksityiskäyttöön on kiinnitettävä huomiota. Merkitystä käytön jakautumisessa voidaan antaa muun muassa sille, onko perheessä useampia koneita. Tavanomaisen vähäisen yksityiskäytön (mm. käytön pankkipalveluissa) perusteella vähennystä ei ole syytä evätä.

Jos tietokoneen ostohinta on alle 1 000 euroa, hankintamenosta vähennyskelpoiseksi katsottava osuus voidaan kohdassa 2.1 esitetyn pääsäännön mukaisesti vähentää kertapoistona. Jos hankintahinta ylittää 1 000 euroa, se tulee vähentää vuosittaisina 25 % suuruisina poistoina.

7.9 Työhuone- ja puhelinkulut sekä tietoliikenneyhteydet

Esimerkiksi yliopistojen opetus- ja tutkimushenkilö, jolla on työhuone yliopistossa, mutta joka tekee kotonaan paljon opetuksen valmistelutehtäviä tai tutkimustyötä, on oikeutettu työhuonevähennykseen.

Vuonna 2020 työhuonevähennystä saa ensimmäistä kertaa myös satunnaisesta etätyöstä.

Työhuonekustannuksina pidetään työhuoneena käytetyn huoneen vuokraa sekä sen lämmitys-, valaistus-, ja siivouskustannuksia.

Näiden menojen yhteismäärä joudutaan yleensä arvioimaan. Periaatteessa ensisijaisena vähennysperusteena on verovelvollisen esittämä selvitys. Jos tällaista selvitystä ei ole esitetty tai sitä ei voida asettaa verotuksen perusteeksi, vähennys myönnetään Verohallinnon vuosittain vahvistamien yhtenäistämisohjeiden mukaan.

Yhtenäistämisohjeet ovat seuraavat:

  • 900 euroa/vuosi verovelvollisille, joille työnantaja ei ole järjestänyt virka- tai työhuonetta, esim. freelancer -toimittajat
  • 450 euroa/vuosi verovelvollisille, jotka käytävät huonetta osapäiväisesti pääansiotulonsa tai pysyväisluontoisten taikka huomattavien sivutulojen hankkimiseksi, esimerkiksi oppilaitosten opettajat, sivutoimiset isännöitsijät tai komiteoiden sihteerit
  • 900 euroa/vuosi verovelvolliselle, jolle työnantaja on järjestänyt työpaikalle työpisteen tai työhuoneen, mutta verovelvollinen tekee etätyötä kotona yli 50 % työpäivien kokonaismäärästä
  • 450 euroa/vuosi verovelvolliselle, jolle työnantaja on järjestänyt työpaikalle työpisteen tai työhuoneen, mutta verovelvollinen tekee etätyötä kotona enintään 50 % työpäivien kokonaismäärästä
  • 225 euroa/vuosi verovelvollisille, jotka käyttävät asuntoaan satunnaisten sivutulojen hankkimiseksi

Työhuonevähennys on henkilökohtainen: molemmat puolisot voivat saada kaavamaisen etätyövähennyksen, jos he tekevät etätöitä.

Puhelimesta aiheutuneet kulut voi vähentää virka- ja yksityiskäytön osoittamassa suhteessa.

Jos olet itse hankkinut tietoliikenneyhteyden (esim. laajakaistan), voit vähentää sen kustannuksia tulonhankkimismenoina. Vähennyksen määrä on:

  • 50 % tietoliikenneyhteyden kustannuksista, jos käytät yhteyttä osittain työkäytössä
  • 100 % tietoliikenneyhteyden kustannuksista, jos käytät yhteyttä pääasiassa työkäytössä.

Jos työnantajasi korvaa sinulle itse hankkimasi tietoliikenneyhteyden käyttökustannuksia, korvaus on veronalaista tuloa sekä työkäytön että yksityiskäytön osalta. Voit vähentää työkäytön osuuden tulonhankkimismenona veroilmoituksessasi, jos se yhdessä muiden tulonhankkimismenojen kanssa ylittää 750 euroa.

Jos työnantajasi järjestää sinulle työkäyttöä varten tietoliikenneyhteyden, sekä työkäyttö että yksityiskäyttö on verovapaata.

Matematiikan, fysiikan ja kemian lehtorina ja teknisen koulun opettajana sekä isännöitsijänä toimineella verovelvollisella oli oikeus vähentää näistä toimistaan aiheutuneiden kotitöiden suorittamiseen käytetyn asunto-osakehuoneiston työhuoneen vuokrasta, valaistuksesta ja siivouksesta johtuneet, arviolta 300 markan menot.
(KHO 8.2.1966 no 612).

Perheellinen filosofian tohtori omisti yhdessä vaimonsa kanssa perheen asunnosta erillisen 22 m2 suuruisen osakehuoneiston, mitä hän käytti yksinomaan historiankirjoitus- ja muussa työssään. Huoneistosta aiheutuneet kustannukset (2.200 mk, vuosi 1976) olivat kokonaisuudessaan vähennyskelpoisia.
(KHO 11.3.1981 no 1394).

7.10 Maskien vähentäminen verotuksessa

Jos käytät maskia joukkoliikenteessä kodin ja työpaikan välisillä matkoilla ja ostat maskit itse, voit vähentää maskien kustannukset verotuksessa matkakuluina. Vähennyksen määrä on kaksi euroa jokaiselta päivältä, jona teet vähennykseen oikeuttavan matkan Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen 13.8.2020 antaman suosituksen jälkeen. Omavastuu kodin ja työpaikan välisissä matkakuluissa on 750 euroa. Jos omavastuuraja ylittyy, ilmoita kustannukset kokonaan äläkä vähennä omavastuuosuutta itse.

Jos käytät työssäsi maskia eikä työnantaja tarjoa sitä vaan hankit maskin itse, voit vähentää kulut verotuksessa tulonhankkimiskuluina. Jokaiselle palkansaajalle myönnetään automaattisesti 750 euron tulonhankkimisvähennys. Jos sinulle kertyy tulonhankkimiskuluja enemmän kuin 750 euroa vuodessa, ilmoita ne kokonaan. Älä vähennä omavastuuosuutta itse.

7.11 Työasunto

Työasuntovähennys on tulosta tehtävä vähennys, joka vähennetään ansiotuloista tulonhankkimiskuluna. Työasuntovähennyksen voi saada verovelvollinen, joka työskentelee kaukana kotoaan ja joka on tämän vuoksi vuokrannut käyttöönsä toisen asunnon (työasunnon) työpaikan sijaintialueelta. Vähennyksen saaminen edellyttää, että tietyt työpaikan ja asuntojen laatuun ja sijaintiin liittyvät edellytykset täyttyvät. Vähennysedellytykset ovat osittain erilaiset perheellisellä ja perheettömällä henkilöllä. Vähennyksen määrä on enintään 450 euroa kuukaudelta 1.1.2019 alkaen. Tätä aiemmin vähennyksen määrä oli enintään 250 euroa kuukaudelta.

Mikäli vuokra on pienempi, vähennyksen määrä on vuokran määrä. Työasuntovähennystä haetaan verkosta saatavalla lomakkeella. Lomakkeeseen sisältyy myös tarkemmat vähennyksen saamisedellytykset.

7.11 Frakki ja tohtorinhattu

Frakki on yleinen yliopistollisiin juhla- ja työtilaisuuksiin liittyvä juhla-asu (esim. tehtäväänastujaiset, väitöstilaisuudet, lukukausien avajaiset) ja tehtävän hoidon kannalta usealle yliopisto-opettajalle välttämätön. Yksityiselämässä hyvin harvalla on käyttöä frakille. Tämän vuoksi frakki hyväksytään tulonhankkimismenona vähennettäväksi. Sanottu koskee myös frakin ja siihen liittyvien asusteiden huoltoa (esim. frakkipaidan pesetys) sekä tohtorinhattua.

Yliopiston apulaisprofessorina ja tiedekunnan dekaanina toimiva R on vuonna 1985 hankkinut frakin, jota hän on käyttänyt ainoastaan virkaansa liittyvissä tehtävissä. Frakin ja sen asusteiden hankintakustannukset 1.804 markkaa ovat R:lle tulonhankkimisesta tai säilyttämisestä johtuvia menoja, jotka hänellä on oikeus vähentää tulostaan.
(KHO 1988 B 551).

Apulaisprofessorina työskennellyt henkilö, promovoitiin tohtoriksi vuonna 1989. Hän oli hankkinut promootioon tohtorinhatun. Hänellä oli oikeus vähentää tuloistaan hankintahinta 2.225 markkaa koska hankinta liittyi pääasiassa virkaansa,

7.13 Tehtäväänastujais- ja väitöskulut

Tehtäväänastujaiskustannuksista (aikaisemmin virkaanastujaiskustannuksista) on ainakin kolme korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisua.

Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan virkaan astumiseen liittyvät tarjoilukustannukset eivät ole vähennyskelpoisia menoja. Vaikka tehtäväänastumiseen liittyvät tarjoilukustannukset eivät olekaan vähennyskelpoisia, voi tehtäväänastujaisiin liittyä myös vähennyskelpoisia kustannuksia. Tällaisia ovat ainakin kutsukorttien lähettämisestä aiheutuneet kustannukset. Niiden vähennyskelpoisuudesta on olemassa verotuskäytäntö.

Näyttää ilmeiseltä, ettei tohtorin karonkasta aiheutuneita kuluja hyväksytä vähennyskelpoisiksi verotuskäytännössä. Asiassa ei tiettävästi ole kuitenkaan selkeää oikeuskäytäntöä, ei ainakaan KHO:n ratkaisua (väitöskirjasta aiheutuneet painatus- ym. kulut ovat vähennyskelpoisia. Ks. kohta 7.2. ja 7.6.) Myös itse väitöstilaisuuteen liittyvien muiden mahdollisten kulujen vähennyskelpoisuus on epäselvä.

Professori oli yliopistossa noudatetun käytännön mukaisesti tarjonnut virkaanastujaispäivälliset, joista aiheutui hänelle kustannuksia 5593 mk. Katsottiin, etteivät kustannukset ole vähennyskelpoisia palkkatulon hankkimisesta tai säilyttämisestä johtuneina menoina.
(KHO 7.12.1988 no 4918).

7.14 Edustusmenot

Palkansaajilla ei yleensä ole tulonhankkimiskuluiksi katsottavia edustusmenoja, mitkä voitaisiin verotuksessa vähentää. Jossakin erityistilanteessa niitäkin voi syntyä, minkä osoittavat seuraavat oikeustapaukset:

Apulaisprofessori oli majoittanut kotiinsa yliopiston vieraana olevia ulkomaalaisia tiedemiehiä, jotka olivat suorittaneet yliopiston fysiikan laitoksella tieteellistä tutkimustyötä laitoksen ja ulkomaisten laboratorioiden välisten yhteisprojektien puitteissa ja joiden majoitusta ei vieraiden kutsujana toimineen yliopiston toimesta oltu muutoin voitu järjestää. Katsottiin, että apulaisprofessorilla oli oikeus vähentää tulonhankkimisesta johtuneina menoina vieraiden majoituksesta ja kestityksestä hänelle aiheutuneet kulut.
(KHO 3.9.1985 no 3753).

Oikeustieteellisen tiedekunnan professorilla oli oikeus vähentää tuloistaan ao. tiedekunnan kutsumille ulkomaisille luennoitsijoille järjestämistään päivällisistä aiheutuneet kustannukset
(KHO 1964 II 642).

7.15 Vieraalla paikkakunnalla työskentelystä aiheutuneet ylimääräiset elantokustannukset

Tieteellisestä tai opetustehtävästä vieraalla paikkakunnalla aiheutuneet lisääntyneet elantokustannukset on katsottu kohtuulliseen määrään asti vähennyskelpoisiksi, kun

  • henkilön työskentely vieraalla paikkakunnalla on tilapäistä siten, että hän hoitaa sijaisuutta tms. ollen samanaikaisesti virkavapaana vakituisesta toimestaan ja perheen asuessa edelleen vakinaisen toimen sijaintipaikkakunnalla taikka
  • kysymyksessä on tilapäinen ulkomailla olo.

Verovelvollinen, jonka vakinainen asunto oli A:n kunnassa, oli ollut työkomennuksella Saksan liittotasavallassa yhteensä kahdeksan kuukauden ajan. Hänen aviopuolisonsa oli jäänyt Suomeen, joten majoittusmiskustannukset olivat pysyneet entisellään. Ulkomailla oleskelusta aiheutuneita ylimääräisiä asumiskustannuksia pidettiin tulonhankkimisesta aiheutuneina vähennyskelpoisina kustannuksina.
(KHO 1.2.1984 no 450).


8. Ulkomaantyötulo

Ulkomailla tehdystä työstä saatu palkka (ulkomaantyötulo) ei ole Suomessa veronalaista tuloa, jos verovelvollisen oleskelu ulkomailla johtuu tästä työstä ja kestää yhtäjaksoisesti vähintään kuusi kuukautta. Ulkomaantyötulona ei kuitenkaan pidetä palkkaa, jota työskentelyvaltio Suomen ja tämän valtion välillä voimassa olevan kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi tehdyn sopimuksen mukaan ei saa ensisijaisesti verottaa, eikä palkkaa, joka on saatu esimerkiksi Suomen valtiolta.

Ulkomaantyöskentelyn ei katsota keskeytyvän, vaikka verovelvollinen käy tilapäisesti Suomessa.

Vaikka ulkomaanpalkka ei olisi em. kuuden kuukauden säännön mukaan Suomessa verotettavaa, joudutaan siitä useimmiten maksamaan sairasvakuutusmaksu. Tästä on eräitä poikkeuksia.

Ulkomaantyöskentelystä saadusta palkasta on yleensä ilmoitettava Verohallinnolle veroilmoituksessa.

Ulkomaantyötulon verotukseen vaikuttavat Suomen solmimat verosopimukset. Näitä Suomella on yli 70 valtion kanssa. Ensimmäisiä selvitettäviä seikkoja ulkomaan työtulon verotuksessa onkin Suomen ja työntekovaltion välisen maan mahdollisen verosopimuksen olemassaolo ja sen sisältö.

Jos kuuden kuukauden sääntö ei sovellu ulkomaanpalkkaan, kaksikertainen verotus poistetaan Suomessa. Useimpien verosopimuksien mukaan tämä tapahtuu ns. hyvitysjärjestelmällä. Tällöin Suomessa verotetaan ulkomaantulosta, mutta vähennetään verosta tuloverot, jotka verovelvollinen osoittaa maksaneensa samasta tulosta toiseen maahan.

Verohallinto on tehnyt kannanoton koronaviruspandemian vaikutuksesta ulkomana työskentelyn verotukseen.


9. Verotettava ansiotulo

9.1 Puhdas ansiotulo

Veronalaisista ansiotuloista vähennetään aikaisemmin esitetyllä tavalla luonnolliset vähennykset, jotta saadaan puhdas ansiotulo.

9.2 Puhtaasta ansiotulosta tehtävät vähennykset

Puhtaasta ansiotulosta vähennetään muun muassa pakolliset ja vapaaehtoiset eläkevakuutusmaksut. Pakollisten eläkevakuutusmaksujen osalta ei ole rajoituksia. Sen sijaan vapaaehtoisten eläkevakuutusmaksujen vähentämisen osalta on monimutkaisemmat säännöt.

Lisäksi puhtaasta ansiotulosta tehdään erikseen vähennyksiä valtionverotuksessa ja kunnallisverotuksessa. Tällaisia vähennyksiä ovat valtionverotuksen eläketulovähennys ja kunnallisverotuksen eläketulo-, invalidi-, opintoraha perusvähennys. Näitä yleisiä ja sosiaalisia vähennyksiä koskevat vähennyssäännöt ovat yksityiskohtaiset. Yleisten ja sosiaalisten vähennysten tekemisen jälkeen päästään valtionverotuksen osalta verovuoden ansiotuloon ja kunnallisverotuksen osalta verovuoden tuloon.

9.3 Veron suuruus

Valtionverotuksen verotettava ansiotulo ja kunnallisverotuksen verotettava tulo saadaan laskemalla vielä aikaisemmilta vuosilta ansiotulolajin vahvistetut mahdolliset tappiot.

Verosta voidaan vielä tehdä vähennyksiä, muun muassa kotitalousvähennys.

Kotitalousvähennystä varten on oma lomake.

Valtionverotuksen ansiotuloveroprosentti määräytyy progression mukaan.

Eläketuloista on vielä erillissäännös (ks kohta 1.3).


10. Pääomatulojen verotus

10.1 Luonnolliset vähennykset

Veronalaisista pääomatuloista vähennetään TVL 29 §:n perusteella niiden hankkimisesta tai säilyttämisestä johtuneet menot.

10.2 Korkomenot

Lähtökohtana on, että korot vähennetään pääomatuloista.

10.3 Alijäämähyvitys

Jos pääomatuloja ei ole tai niitä on niin vähän, ettei korkoja voida niistä täysimääräisesti vähentää, syntyy alijäämää, joka muutetaan alijäämähyvitykseksi ja vähennetään ansiotulojen veroista.

Alijäämästä yleensä 30 %, kuitenkin enintään 1 400 euroa voidaan vähentää ansiotuloista määrättävistä veroista. Enimmäismäärään tulee lisäksi 400 euron lapsikorotus ensimmäisestä lapsesta ja 800 euron korotus, jos lapsia on kaksi tai useampia.


11. Verotuksen tarkistaminen

Esitäytetyn veroilmoituksen ja siihen liittyvän verotuspäätöksen huolellinen läpikäynti ja tarvittavien muutosten ja korjausten tekeminen on erittäin tärkeätä. Myös mahdollisen uuden verotuspäätöksen huolellinen läpikäynti on myös tärkeää.


Sisältö: