Acatiimi uudistui

Teksti liittojen uudistustyöryhmä kuvat otavamedia

Ensimmäinen Acatiimi-lehti ilmestyi 25 vuotta sitten. Juhlavuoden kunniaksi Acatiimi on käynyt läpi konseptiuudistuksen, jonka lopputuloksena se tuntuu ja näyttää hieman erilaiselta.

Uudistuksen pohjaksi liitot kysyivät lukijoiden toiveita viime keväänä. Palautteista tuli hyvää evästystä työhön, jossa liittojen kumppani oli perinteikäs mediatalo Otavamedia.

Uudistuksen pohjaksi liitot kysyivät lukijoiden toiveita.

Lehden graafinen ilme on keventynyt, ja uusi väripaletti raikastaa kokonaisuutta. Visuaalisesta keventymisestä huolimatta lehden ytimessä ovat edelleen kriittinen journalismi, edunvalvonnan väkevät teemat ja syväluotaavat artikkelit aroistakin aiheista.

Niiden rinnalle tuodaan uusia juttutyyppejä, joissa kerrotaan myös onnistumisista ja tarjotaan inspiraatiota. Työhyvinvointiin liittyvillä aiheilla on aiempaa suurempi sija. Paperi- ja painovalinnassa ovat painottuneet vastuullisuus ja hiilineutraalius.

Acatiimin lukijoiden taustat ja tarpeet ovat yhä moninaisempia.

Uudistuksessa on huomioitu sekin, että Acatiimin lukijoiden taustat ja tarpeet ovat yhä moninaisempia. Akateemiset urapolut voivat johtaa yliopiston ulkopuolelle, eikä suomen tai ruotsin kielen taito ole itsestäänselvyys. Eri kansallisuudet ovat rikkaasti edustettuina liittojen jäsenissä.

Englanninkielistä sisältöä on nyt enemmän. Tämä näkyy jatkossa erityisesti lehden verkkoversiossa, joka uudistuu myös. Lehden pääkirjoitukset ilmestyvät edelleen suomeksi painetussa lehdessä, ruotsiksi ja englanniksi Acatiimin verkkosivuilla.

Lehti elää ajassa ja lukijoita kuunnellen. Acatiimille voi nyt lähettää kiitosta, moitetta, juttuideoita ja kehitysajatuksia osoitteella palaute@acatiimi.fi.

Luitko jo nämä?