Saavuttamaton intensiivinen vanhemmuus

kuvA SARI MUHONEN

Intensiivisen vanhemmuuden ihanne pohjautuu hyvään taloudelliseen asemaan eikä tunnista perheiden erilaisia tilanteita. Se kytkeytyy keskiluokkaiseen käsitykseen arjesta ja niistä mahdollisuuksista, joita vanhemmilla on. Köyhyystietoinen sosiaalityö kiinnittää huomion esimerkiksi köyhyyttä koskeviin oletuksiin ja tapaan tuottaa tietoa.

Mistä puhutaan, kun puhutaan köyhyydestä? Kuka tiedon tuottaa ja millaisiin oletuksiin tiedon tuottaminen perustuu?

Köyhyystietoisuutta tarvitaan työskenneltäessä eri elämäntilanteissa olevien ihmisten kanssa. Tutkimuksissa ollaan yhtä mieltä siitä, että vanhemmuutta koskevaa ihannetta voidaan kuvata käsitteellä intensiivinen vanhemmuus. Tiivistetysti kyse on siitä, että vanhemmuuteen, lasten kasvatukseen ja hoivaan kohdistuu asiantuntijatietoon nojaavia normatiivisia odotuksia ja käsityksiä.

Mistä puhutaan, kun puhutaan köyhyydestä? Kuka tiedon tuottaa ja millaisiin oletuksiin tiedon tuottaminen perustuu?

Tieto on jatkuvasti ­kumuloituvaa, ja se voi olla ristiriitaista. Käsitykset intensiivisestä vanhemmuudesta näkyvät julkisessa keskustelussa, ja ne ohjaavat ajattelua siitä, millaista on ”oikea” ja ”hyvä” vanhemmuus. Nämä välittyvät myös odotuksiin, millaista arjen tulisi olla – tai ainakin miltä sen tulisi näyttää olevan.

Olennaista intensiivisessä vanhemmuudessa on, että se on jatkuvaa tiedon reflektointia ja puntaroimista vaativa yksilöllistetty prosessi. Sen mukaan vanhemmuus vaatii taitoja, strategioita ja ­tietoa.

Käsitys intensiivisestä vanhemmuudesta on ankara: se korostaa vanhempien tekemiä oikeita valintoja ja perustuu deterministisiin näkemyksiin esimerkiksi varhaislapsuuden elämän merkityksestä myöhempään elämään, pitkälle aikuisuuteen.
Tähän liittyy ongelma, sillä rakenteellisetkin tekijät saatetaan kutistaa kysymykseksi yksilön tai perheen valinnasta. Valinnanmahdollisuuksia saatetaan nähdä, vaikka niitä ei välttämättä ole. Monen vanhemman todellisuutta on esimerkiksi se, että palkkatyön ehtoja ei voi päättää tai sanella omien tarpeidensa mukaiseksi.

Sukupuolistettu ja ­moninaisuudelle sokea ihanne

Intensiivisen vanhemmuuden ideaali ei huo­mioi perheiden, vanhempien ja elämäntilanteiden moninaisuutta, esimerkiksi koulutukseen tai taloudelliseen tilanteeseen liittyviä eroja ja eriarvoisuutta. Se pohjautuu yksipuoliseen käsitykseen arkeen kuuluvista toiminnoista, kuten työstä, joka takaa riittävän toimeentulon sekä aktiivisesta vapaa-ajasta ja mahdollisuuksista kuluttaa tarpeiden mukaan. Lisäksi se kiinnittyy ensisijaisesti keskiluokkaan kuuluvien vanhempien toimintamahdollisuuksiin sekä arvoihin ja asenteisiin.

Tästä sokeudesta huolimatta ihanne on omaksuttu laajasti ja muodostaa kuvan siitä, millaiseen vanhemmuuteen pyritään, riippumatta käytettävissä olevista resursseista, elämänkokonaisuudesta tai arjen toimintaympäristöstä.

Vanhemmuutta koskevat normatiiviset odotukset vaikuttavat erityisesti äiteihin, koska äideillä on usein edelleen keskeinen rooli lastenhoidossa ja kasvatuksessa niin Suomessa kuin muissakin maissa. Äidit koordinoivat ja huolehtivat. Erityisesti siis äitien tulisi turvata lasten hyvinvointi huomioimalla ajan­tasainen asiantuntijatieto, sillä ”riittämätön” tai ”huono” äitiys voi heikentää lapsen mahdollisuuksia pärjätä tulevaisuudessa.

Intensiivisen vanhemmuuden ihanteeseen liittyy paradoksi. Harva keskiluokkainenkaan vanhempi saavuttaa sitä.

Intensiivisen vanhemmuuden ihanteeseen liittyy paradoksi. Harva keskiluokkainenkaan vanhempi saavuttaa sitä. Vanhemmuuden ihanne on kuin kangastus, alati pakeneva, epätarkka keidas. Kangastusta tavoitellaan jopa siinä määrin, että uuvutaan ja esimerkiksi ­äitiyttä saatetaan katua.

Köyhyys ja intensiivisen ­vanhemmuuden ihanne

Köyhyys on relationaalista eli sidoksellinen ja suhteissa toteutuva. Köyhyys voi tarkoittaa esimerkiksi vallan puutetta ja kokemuksia toiseudesta, huonommuudesta tai nöyryytyksestä. Köyhyys voi tarkoittaa kokemusta siitä, että ei kuulu yhteiskuntaan ja se rajoittaa toimintamahdollisuuksia eli käsitystä siitä, mitä itselle pidetään mahdollisena. Seuraava aineistonäyte kuvaa sitä, että köyhyyteen liittyy edelleen stigma ja negatiivisia käsityksiä.

”… olen usein huomannut, että köyhyyden tai pienituloisuuden ilmitulo keskusteluissa ja kohtaamisissa on vaivaannuttavaa ja vastenmielistä, kummallista ja nukkavierua, tuntematonta. Erittäin huono puheenaihe.” Kirjoitus on osa Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä 2019 -kirjoituskilpailun aineistoa.

Tutkimusten pohjalta tiedetään, että köyhissä elämäntilanteissa vanhemmat pyrkivät turvaamaan lasten arjen ja muun muassa tinkivät omasta kuluttamisestaan. Vähävaraisessa ja köyhässä elämäntilanteessa vanhemmuus vaatii osaamista ja taitoja, muun muassa suunnitelmallisuutta ja kekseliäisyyttä. Se, missä määrin vanhemmilla on resursseja toteuttaa näitä, vaihtelee.

Köyhyystietoisuuden mahdollisuudet

Suomessa vuonna 2020 noin 114 300 lasta eli pienituloisessa perheessä. Tämä vastasi noin yhtätoista prosenttia kaikista Suomessa asuvista lapsista. Noin yhdeksän prosenttia kaikista lapsiperheistä sai vuonna 2021 toimeentulotukea ja lähes kolme prosenttia kaikista lapsiperheistä sai toimeentulotukea pitkittyneesti.

Huolestuttavaa toimeentulotuen osalta on, että vaikka toimeentulotuki on tarkoitettu viimesijaiseksi toimeentuloturvaksi, moni perhe on sen varassa. Kouluterveyskyselyn perusteella tiedetään, että moni lapsi ja nuori kokee perheensä taloudellisen tilanteen huonoksi.

Köyhyys määritellään monin eri tavoin, mutta riippumatta käytetystä määrittelystä ja mittarista on selvää, että myös Suomessa ­monissa perheissä on köyhyyttä ja vähä­varaisuutta, vaikka tätä ei välttämättä aina tunnisteta. Tämän vuoden alussa Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komiteakin on moittinut Suomea liian heikosta perusturvan tasosta. Moitteet on saatu aiemmin vuosina 2015 ja 2017.

Suomessa vuonna 2020 noin 114 300 lasta eli pienituloisessa perheessä. Tämä vastasi noin yhtätoista prosenttia kaikista Suomessa asuvista lapsista.

Perheiden kanssa työskentelevät asiantuntijat ja ammattilaiset, esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluissa sekä koulutus- ja kasvatustyössä, kohtaavat elämäntilanteiden moninaisuuden. Vanhemmuutta ja perheitä koskevaa asiantuntijatietoa tulisi tarkastella köyhyys­tietoisesti.

Köyhyystietoinen sosiaalityö on professori Michal Krumer-Nevon ja hänen tutkijaryhmänsä kehittämä ja soveltama työskentelytapa. Köyhyystietoisen sosiaalityön paradigma koostuu kolmesta toisiinsa liittyvästä osa-alueesta, joiden hyödyntäminen myös vanhemmuutta koskevaan tietoon hyödyttäisi. Esimerkiksi se voisi tuoda elämäntilanteiden moninaisuuden esille. Köyhyystietoisuus on tärkeä työskentely­tapa, sillä sen avulla voidaan tunnistaa ja purkaa köyhyyteen liittyviä negatiivisia käsityksiä ja käytäntöjä.

Köyhyystietoisessa työskentelyssä olennaista on, että tunnistetaan köyhyyttä koskevia käsityksiä. Tämä on työskentelyn tärkeä lähtökohta. Ilmiö, tässä tapauksessa köyhyys, ”puretaan” ja tarkastellaan sitä, mistä puhutaan, kun puhtaan köyhyydestä, ja millaisia käsityksiä siihen liittyy. Erityisesti ongelmien ratkaiseminen vaatii ilmiön purkamista ja eri ulottuvuuksien tunnistamista, ettei tulla vahvistaneeksi eriarvoisuutta.

Ei voi olettaa, että perheen talousongelmien ja köyhyyden taustalla on aina talousosaamisen puute tai laajemmin, että kaikkien köyhyydessä elävien kokemukset ovat samanlaisia.

Esimerkiksi ei voi olettaa, että perheen talousongelmien ja köyhyyden taustalla on aina talousosaamisen puute tai laajemmin, että kaikkien köyhyydessä elävien kokemukset ovat samanlaisia.

Toiseksi on tärkeää tunnistaa ilmiötä koskevaan tietoon liittyvät käsitykset: mitä pidetään tietona, miten tieto on saatu ja kenen toimesta tieto on tuotettu. Kolmanneksi tulee tarkastella arvoja ja niiden perusteluja, mitä tavoitellaan ja mihin nämä tavoitteet perustuvat.

Keskeistä köyhyystietoisessa työskentelyssä niin ikään on, että tunnistetaan köyhyyden taustalla olevia rakenteellisia syitä, kuten riittämätön sosiaaliturvan taso. Rakenteellisia syitä ei voi redusoida yksilötason kysymykseksi tai valinnaksi.

Keskeistä köyhyystietoisessa työskentelyssä niin ikään on, että tunnistetaan köyhyyden taustalla olevia rakenteellisia syitä, kuten riittämätön sosiaaliturvan taso.

Köyhyystietoisuus ei kuitenkaan tarkoita vain asioiden tunnistamista. Sen ytimessä on aktiivinen toiminta ja toiminnan muuttaminen rakenteiden ja asiakastyön tasolla. Rakenteellista työtä tarvitaan myös työskenneltäessä perheiden kanssa.
Köyhyystietoisen paradigman mukaisesti on oltava valmis hyväksymään myös se, että asiantuntijat saattavat ylläpitää ja vahvistaa köyhyyteen liittyvää stigmaa tai tuottavat eriarvioistavia käytäntöjä.

Suomessa muun muassa Suvi Krok on sosiaalityön väitöskirjassaan raportoinut, että köyhyydessä eläviä yksinhuoltajaäitejä ei kohdattu palveluissa.
Vanhemmuutta toteutetaan erilaisissa elämäntilanteissa.

Köyhä elämäntilanne voi tarkoittaa jopa sitä, ettei omasta arjesta voi kertoa. Eräs vanhempi kuvasi köyhää elämäntilannetta näin: ”Vaikeinta köyhyydessä on se, ettei se ole sosiaalisesti hyväksyttävää. Minua ei häiritse toisten ulkomaanmatkat, mutta se häiritsee, etten voi jakaa elämääni vapaasti naapureideni tai ystäväperheiden kanssa. ”
Kirjoitus on osa Ark­ipäivän kokemuksia köyhyydestä 2019 -kirjoituskilpailun aineistoa.