Lihavuus ja lihavuuden stigma

Teksti hannele harjunen kuva hannele harjunen

Lihavuudesta on puhuttu terveyden näkökulmasta jo pitkään, mutta nykyisen kaltainen kaikkialla läsnä oleva ilmiö siitä on tullut vasta viime vuosikymmeninä. Ilmiö toden totta puhuttaa meitä, olipa puhe sitten lihavia ihmisiä hyväksikäyttävästä viihteestä, kuten television erilaisista kilpalaihdutus- ja muodonmuutosohjelmista, viime vuosina valtavirtaistuneesta kehopositiivisuusliikkeestä tai lihavuusaktivismista.

Lihavuuskeskustelun kiihtymiseen on vaikuttanut myös se, että tutkimuksessa ja julkisessa keskustelussa tapahtui 2000-luvun taitteessa kaksi merkittävää muutosta tai paradigman siirtymää. Yhtenä tärkeänä tekijänä olivat WHO:n julkistamat raportit, joissa lihavuus nostettiin yhdeksi merkittävimmistä globaaleista terveysongelmista ja -uhista, joka vaati maailmanlaajuisia toimenpiteitä.

Tämä käynnisti kiivaan keskustelun, tutkimuksen ja toiminnan aallon. Lihavuudesta alettiin puhua kulkutaudin tavoin maailmanlaajuisesti leviävänä tarttuvana sairautena.

Keskustelua alkoi pian hallita niin kutsuttu lihavuusepidemiadiskurssi. Lihavuu­den sanottiin uhkaavan muun muassa kansan­taloutta ja -terveyttä sekä maanpuolustuskykyä. Lihavia ihmisiä syytettiin niin ilmastonmuutoksesta, öljykriisistä kuin maail­man nälkä­ongelmasta. Lihavuuden ennalta­ehkäisemiseksi ja vähentämiseksi käynnistettiin kansallisia toimintasuunnitelmia ja kampanjoita.

Osa keinoista oli selvästi rankaisu­luonteisia. Esimerkiksi Isossa-Britanniassa ihmisiä on uhattu sosiaali­etuuksien menetyksillä tai lasten huostaanotolla. Keskustelun vaihetta, joka sisälsi moraalisen paniikin piirteitä, on kutsuttu ”lihavuuspaniikiksi”.

Laajentuva tutkimus

Toinen tärkeä muutos koskee itse lihavuustutkimusta. Lihavuustutkimustieto alkoi 2000-­luvun ensimmäisen vuosikymmenen puolivälistä alkaen laajentua myös sitä pitkään lähes yksin hallinneen lääketieteellisen kentän ulkopuolelle.

Biomedikaalinen lihavuustutkimuksen näkökulma lihavuuteen on ollut kapea. Se on lähestynyt ilmiötä sairauden, sen hoidon ja terveysriskien kautta. Lihavat ihmiset näyttäytyvät tässä kehyksessä sairaina ja hoidettavina, toimenpiteiden kohteina.

Kuten nykyään ymmärretään, lihavuus ei ole, eikä ole koskaan ollut, vain lääketieteellinen tai terveyskysymys. Se on aina myös yhteiskunnallinen kysymys, jolla on sosiaaliset, poliittiset ja taloudelliset ulottuvuutensa. ­Lihavuuteen liittyy voimakas stigma, joka vaikuttaa negatiivisesti ihmisten kokemuksiin ja kohteluun yhteiskunnassa.

Lihavuus on aina myös intersektionaalinen kysymys. Esimerkiksi sukupuoli, ihonväri ja vammaisuus ovat ominaisuuksia, jotka kumuloivat toistensa ­vaikutuksia.
Lihavuus kytkeytyy siten muihin sosiaalista oikeudenmukaisuutta koskeviin kysymyksiin, kuten seksismiin, rasismiin ja ableismiin.

Monitieteellinen tutkimuskohde

Edellä mainitut yhteiskunnalliset ulottuvuudet olivat pitkään alitutkittuja ja -ymmärrettyjä. 1990-luvun loppupuolelle saakka merkittävä osuus lihavuutta koskevasta tiedosta jäi tieteellisen mielenkiinnon ulkopuolelle. Näitä olivat esimerkiksi lihavien ihmisten omakohtaiset kokemukset tai lihavuuden stigman ­sosiaaliset seuraukset, niiden laajuus ja merkitys.

Lihavuuden laaja-alaisempi tutkimus on yleistynyt 2000-luvulla. Nykyisin lihavuutta tutkitaan esimerkiksi yhteiskunta-, liikunta- ja oikeustieteiden sekä humanistisilla aloilla.

Eri oppialojen sisällä tapahtuvan tutkimuksen lisäksi kymmenen viime vuoden aikana on kehittynyt erityinen monitieteiseen lihavuuden tutkimukseen erikoistunut tieteenala, niin kutsuttu ”fat studies” tai joskus myös ”critical fat studies”. Se on saavuttanut jalansijaa eritoten angloamerikkalaisessa akateemisessa maailmassa.

Huomattavaa on, että myös biomedikaalisen tutkimusperinteen sisällä on alkanut nousta esiin yhä enemmän perinteistä paradigmaa kriittisesti tarkastelevia ääniä, jotka hahmottavat lihavuuden monitahoisen luonteen.

Lihavuuden stigma

Viime vuosina tutkimuksessa ja julkisessa keskustelussa on alettu puhua erityisesti lihavuuden stigmasta ja sen vaikutuksista. Stigmalla tarkoitetaan ihmistä tai ihmisryhmää sosiaalisesti hyvin negatiivisesti leimaavaa ominaisuutta. Lihavuuden on todettu olevan vahvasti leimaava ominaisuus, jolla voi olla yksilön kannalta hyvin vakavia seurauksia.

Lihavuuteen liitetty stigma on monikerroksinen. Lihavuus stigmatisoi yhtäältä normatiivisesta vartalon koosta poikkeavan ulkomuodon vuoksi, mutta myös siksi, että lihavuuteen, toisin sanoen lihaviin ihmisiin, yhdistetään stereotyyppisesti piirteitä, joita pidetään sosiaa­lisesti ja moraalisesti arveluttavina tai tuomittavina. Näitä ovat esimerkiksi laiskuus, passiivisuus ja itsekontrollittomuus.

Vähintään implisiittisesti oletetaan, että lihavuuden ja edellä mainittujen ominaisuuksien välillä on syy-seuraussuhde, eli että ihmisestä tulee niiden vuoksi lihava. Yksilökeskeinen ja syyllistävä ajattelutapa on antanut pontta käsitykselle lihavuudesta henkilökohtaisena ongelmana, josta yksilön pitää yksin hankkiutua eroon. Sosiaaliset, taloudelliset ja poliittiset taustatekijät jäävät näin huomiotta.

Voidaan sanoa, että lihavuus stigmatisoi ihmisen moninkertaisesti, ja kaikki tasot ovat yhteydessä toisiinsa. Normalisoitu ja ”luonnollistettu” ennakkoluulo ja joskus suoranainen lihavuusfobia ohjaa ja määrittelee usein suhdetta lihavuuteen ja lihaviin ihmisiin, olipa kyse yksilöistä tai instituutioista.

Näyttää siltä, että lihavuudesta on tullut entistäkin paheksuttavampi ominaisuus. Tähän on vaikuttanut 2000-luvulla vallitsevaksi yhteiskunnalliseksi ja kulttuuriseksi suuntaukseksi muotoutunut ajattelu, joka suuntautuu uusliberaalin tehokkuus-, suorittamis- ja mittauskeskeisen lähestymistavan myötä elämän intiimeille alueelle, kuten ruumiiseen ja ruumissuhteeseen. Esimerkiksi julkisessa keskustelussa lihavista ihmisistä on puhuttu tehottomina, tuottamattomina ja kansantaloudelle kalliina kansalaisina.

Lihavuusepidemiadiskurssi on luonteeltaan lääketieteellisen-moraalis-taloudellinen. Halussa kontrolloida ruumiin kokoa, olipa kyse yksilöstä tai yhteiskunnasta, ei ole kyse vain paremmasta terveydestä tai hyvinvoinnista, vaan myös siitä, mitä pidetään sosiaalisesti normaalina ulkomuotona, hyveellisenä tai hyväksyttävänä elämäntapana ja -toimintana.

Lihavuuden stigman seuraukset

Lihavuuden stigman vaikutukset ovat laaja-­alaiset, ja ne läpäisevät koko kulttuurimme. Lihavuusepidemiadiskurssi on entisestään vahvistanut stigmaa. Se on vaikuttanut merkittävästi käsityksiin lihavuudesta kysymyksenä ja suhtautumiseen lihaviin ihmisiin.

Stigma ilmenee esimerkiksi ihmisiin kohdistuvina ennakkoluuloina, negatiivisina stereotypioina, epäasiallisena kohteluna, syrjintänä, kiusaamisena ja elämän läpäisevänä laihdutuskulttuurina. Lihavat ihmiset kokevat stigman vaikutukset kaikilla keskeisillä elämänalueilla, kuten esimerkiksi työelämässä, terveydenhuollossa, koulutuksessa, vapaa-ajan harrastuksissa ja sosiaalisissa suhteissa.

Etenkin lihavat naiset kokevat syrjintää työelämässä palkkauksessa, uralla etenemisessä ja rekrytoinnissa. Lihavat ihmiset kokevat usein saavansa epäasiallista ja ennakkoluuloista kohtelua terveydenhoidossa ja kokevat häirintää harrastaessaan liikuntaa julkisilla paikoilla.

Mediassa lihavuus ja etenkin sen eliminoiminen on keskeistä sisältöä. Koko perheen viihteenä ja hyvinvoinnin nimissä markkinoidut laihdutusohjelmat ovat tehokas tapa opastaa aina uusi sukupolvi lihavuuden kammon ja laihdutuskulttuurin pariin. Lihavuusfobisessa kulttuurissa ja yhteiskunnassa elävät ihmiset omaksuvat lihavuuteen kohdistuvan kriittisen arvioinnin varhain.

On tärkeää tunnistaa, että lihavuuteen liittyvä nurja suhtautuminen ja negatiiviset asenteet eivät vaikuta vain lihaviin ihmisiin, vaan kaikkiin sen vaikutuspiirissä eläviin. ­Nykyisin jo päiväkoti-ikäiset lapset suhtautuvat kriittisesti vartalonsa kokoon. Sama jatkuu teini-­iässä­ ja aikuisuudessa. Tutkimuksissa on ­havaittu, että lihavuuden stigma vaikuttaa sekä fyysiseen että henkiseen hyvinvointiin. Siihen liittyvät usein häpeän, syyllisyyden ja ahdistuksen tunteet, ja sillä on todettu olevan yhteys syömishäiriökäyttäytymiseen, liikkumisen välttelyyn sekä muihin terveys­seuraamuksiin.

Monet terveysongelmista, jotka on usein yhdistetty lihavuuteen, voidaan liittää myös lihavuuden stigmaan. Tämä näyttäytyy päivittäisessä elämässä esimerkiksi kapeiden ulkonäkönormien tavoitteluna, ulkonäkö­paineina, syömisen tarkkailuna tai rajoittamisena, jatkuvana laihduttamisena tai itsensä mittaamisena sekä pakonomaisen liikkumisen muodossa.

Kohti vastuullisempaa puhetta

Lihavuuden stigman laaja-alaisten negatiivisten vaikutusten vuoksi on tärkeää, että lihavuudesta puhutaan vastuullisesti ja kiinnitetään erityistä huomiota puhetavan ei-stigmatisoivuuteen.

Valtioneuvoston rahoittama Sydänliiton, Jyväskylän yliopiston ja Syömishäiriöliiton yhteinen kaksivuotinen hanke: Kohti vastuullisempaa ja eettisempää painopuhetta ja -käytäntöjä päättyi tammikuussa 2023. Hankkeessa tarkasteltiin sekä stigmaa ylläpitäviä ja tuottavia yksilöllisiä ja rakenteellisia seikkoja että lihavuuden sen kohteiden kokemuksia.

Tarkastelun kohteena olivat lihavuutta ja lihavia ihmisiä koskevat tiedot ja käytännöt, lihavien ihmisten kohtelu, sosiaaliset tekijät, kuten syrjintä, moraalinen arviointi ja kulttuurinen ­lihavuusfobia. Erityisesti kiinnitettiin huomiota­­ terveydenhoito- ja liikunta-alaan, mediaan ja päättäjiin sekä heidän ymmärrykseensä ­lihavuuden stigmasta.

On muistettava, että lihavuudesta ei voi puhua stigmatisoiden ilman, että stigma siirtyy myös puheeseen lihavista ihmisistä. Tapa puhua lihavuudesta ja painosta voi ylläpitää ja tuottaa lihavuuden stigmaa tai lieventää sitä. Sanoista muotoutuu käytäntöjä.