Tohtoriksi valmistunut säveltäjä Pasi Lyytikäinen: rajojen hätyyttelijä ja sanattoman sanallistaja

Teksti Minna Hiidensaari kuvat miika kainu

”Tällaisesta ei puhuttu Sibelius-Akatemian luennoilla”, säveltäjä Pasi Lyytikäinen ajatteli, kun taiteilija­kollegat raahasivat häntä jaloista pitkin Kiasman lattiaa. Corridor Group -esitystaiteen ryhmän esitys oli osa Suomen Akatemian rahoittamaa, Taiteellisen tutkimuksen tohtoriohjelman poikkitaiteellista ja -tieteellistä hanketta.

Projektista tuli Lyytikäisen sävellystyön kannalta käänteentekevä. Eri taiteita edustavien ammattilaisten yhteistyö laajensi niin hänen teoreettista hahmotustaan kuin taiteellista työskentelyään.

”Se oli fantastinen juttu. Vaikka olin miettinyt paljon muun muassa oopperan ja arjen yhdistämistä, esitystaide oli siihen asti minulle taiteen alueista tuntemattomin. Näen poikkitaiteellisuuden tärkeänä taiteilijaksi kasvamisessa.”

Hankkeessa karttunut, tekijälähtöinen tieto päätyi Lyytikäisen tohtorintutkielmaan ’Säveltäjänä rajapinnoilla. Hälyisyydestä sävelisyyteen kokeellisen musiikkiteatterin kontekstissa’. Huhtikuussa Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa tarkastetun työn tavoite oli tuottaa tieteellistä tietoa taiteellisen, vuorovaikutteisen prosessin ilmiöistä.

Lyytikäisen tohtorintutkintoon kuuluu kolmenlaisia sävellyksiä: konserttiteoksia, Oopperaa arjessa -trilogian kokeellisia oopperaperformansseja sekä näyttämöteos Der Unveröffentlichte Film der Eva Braun (Eva Braunin esittämätön nauha), joka on teatterissa esitettävä, kabareevaikutteinen monologiooppera.

Säveltäjä kuvailee ”äänierityisiksi tiloiksi” ympäristöjä, joissa on niille leimallinen äänimaisema. Tällainen on esimerkiksi Kuopion tori, jonka ääniä Lyytikäinen yhdisti teokseensa Oopperaa arjessa III: Tori.

”Sävellyksessä on tyylipastisseja, kuten bassobaritonille kirjoitettua puhetta, kansanlaulua ja harmonikan soittoa. Nuotinsin teokseen myös Savon murretta.”

Tohtorintutkinnon siemenet kylvettiin jo kahdeksantoista vuotta sitten. Valmistuttuaan Sibelius-Akatemiasta Lyytikäisellä oli paljon sävellystilauksia, ja tilaustöiden lomitse alkoi vähitellen tulla mieleen jotain aivan muuta, kuten ideoita arjen ja oopperan yhdistämisestä.

Hälyisyyden ja sävelisyyden rajamailla

Lähtölaukauksena tohtorintutkinnon kantavalle ydinteemalle toimi Kampin kauppakeskuksen urbaani äänimaisema.

Kaupunkimelu koetaan Lyytikäisen mukaan pääsääntöisesti negaationa, jota pyritään vaimentamaan esimerkiksi kuuntelemalla musiikkia tai keskittymällä omiin ajatuksiin. Hän käänsi lähestymistavan omaksumalla kauppakeskuksessa aktiivisen kuuntelijan roolin. Aistimiskulman muutoksesta oli lyhyt matka Kampin äänten yhdistämisestä sävellysteokseen.

Hälyisyyden ja sävelisyyden välisten jännitteiden hyödyntäminen näyttämömusiikissa kiinnostaa Lyytikäistä. Hän näkee, että hälyt ohjaavat vahvasti kuuntelukokemusta.

Häly on arkikielessä melun synonyymi, musiikissa sillä taas viitataan säveltasottomaan ääneen. Äänitaiteessa on yhdistetty hälyä, kuten moottorien tai koneiden ääniä, melodioihin 1900-luvulta lähtien. Esimerkiksi ranskalainen radioinsinööri ja säveltäjä Pierre Schaeffer nauhoitti junan ääniä ja tuotti niistä kokonaisen teoksen.

”Usein hälyllä tuodaan musiikissa esiin erilaiset rajakohdat. Esimerkiksi Sibeliuksen Finlandian lautasten iskut edustavat hälyä. Tutkielmassani käytän häly-termiä viittaamaan sekä toivottuihin että ei-toivottuihin elementteihin musiikissa.”

Lyytikäinen kertoo, että termillä ”sole” puolestaan kuvataan välitilaääntä, jossa on sekä hälyä että sävelisyyttä. Tällaisia ääniä ovat esimerkiksi kirkonkellot ja matala patarumpu.

Hälyllä on yleensä klassisessa musiikissa rajattu tila. Lyytikäisen taiteellisessa työskentelyssä tuo tila laajeni.

”Tajusin, että sävellykseen muodostuva kuultava häly on oleellinen osa teoksen sointia.”

Kuin yrittäisi tanssia arkkitehtuuria

Taiteen tohtorintutkinnoissa on tyypillisesti teososuus ja teoreettinen tekstianalyysi. Musiikin tutkijalla työssä on omat lisäkieppinsä.

”Sävellystaiteen ilmiöiden sanallistaminen on vaikeaa, sillä lähtökohtaisesti kyse on sanattomasta työstä. Se on yhtä haastavaa kuin jos yrittäisi tanssia arkkitehtuuria.”

Tohtoriopintojen aikana Lyytikäinen koki taiteellisen ja tutkimuksellisen työn olevan lähellä toisiaan. Molemmissa saattaa kulkeutua kiinnostavalle sivupolulle tutkimaan pitkäksikin aikaa jotakin asiaa, kunnes huomaa, ettei sivupolku kuulu ydinteemaan.

Tohtoriopintojen aikana Lyytikäinen koki taiteellisen ja tutkimuksellisen työn olevan lähellä toisiaan.

”Tutkielmani ohjaaja Tuire Kuusi on rautainen tieteentekijä. Hän repi minut tutkimuksellisesta näkökulmasta maan pinnalle silloin, kun liitelin yläilmoissa.”

Lyytikäisen tohtorintutkinnon taiteellinen osuus, satoja sivuja käsittävät partituurit ja niiden esitykset, arvioitiin vuosi sitten.

”Tutkielmaosuuden viimeistelyvaihe oli työläs. Minun oli avattava sadan sivun laajuisen tekstin teoreettinen rakenne ja muotoiltava se uudelleen.”

Tutkielman tarkastustilaisuus alkoi Lyytikäisen säveltämillä lauluilla, jotka perustuivat Tua Forsströmin runoihin. Laulujen esittäjinä olivat pianisti Anna Kuvaja ja laulaja Tuuli Lindeberg.

”Tämä tutkintooni kuuluva lyyrinen ja viipyilevä laulusarja vuodelta 2009 on edelleen itselleni yksi merkittävimpiä teoksiani.”

Tarkastustilaisuudelta Lyytikäinen odotti ennen kaikkea kiinnostavaa, kriittistäkin keskusteluosuutta. Musiikin alalle harvinainen tarkastustilaisuus kiinnosti myös suurta yleisöä. Tilaisuutta seurasi Musiikkitalon Camerata-salissa huhtikuussa yli 200 henkilöä.

Kiskot kuljettivat etelään ja säveltäjäksi

Musiikki on ollut Lyytikäisen elämässä aina läsnä. Lapinlahdelta kotoisin olevan säveltäjänalun perheessä laulettiin paljon. Ujo poika innostui Esa Pakarisen Lentävä kalakukko -elokuvan junassa harmonikkaa soittavasta hahmosta niin paljon, että haki 11-vuotiaana lupaa soittaa junissa. Iisalmen liikennealuepäällikkö myönsi luvan. Sukulaistäti ompeli esiintyjälle konduktöörin asun.

”Junissa soittaessa minulle kertyi rautainen rutiini. Hoidin sillä myös ujouttani. Tulin näkyväksi. Esiintymisviettini oli kova ja on yhä.”

Ratakiskoilta liikkeelle lähtenyt tarina täydentyi pari vuosikymmentä myöhemmin. Lyytikäisen Pasimusic-musiikkifestivaalille ilmestyi mies, joka kertoi olevansa Osmo Lappi, soittoluvan 11-vuotiaalle Lyytikäiselle antanut henkilö. Lappi paljasti, että hän oli tehnyt tietoisen virkavirheen kirjoittaessaan luvan Lyytikäiselle.

”Opin häneltä, että elämässä pitää sanoa kyllä silloin kun voi. Ja välillä myös silloin, kun ei oikeastaan voi.”

Lyytikäinen hakeutui peruskoulun jälkeen nelivuotisiin tutkinto-opintoihin Puolustusvoimien sotilasmusiikkikouluun Lahteen. Hän kaavaili uraa sotilaskapellimestarina.

Orkesteriharjoituksissa Lyytikäinen alkoi miettiä, miksi jotkin asiat soivat paremmin kuin toiset. Hän ryhtyi merkitsemään muistiin musiikillisia ideoitaan ja uskaltautui esittelemään ajatuksiaan muutamille säveltäville teoriaopettajilleen. Tarkkanäköiset opettajat suosittelivat Lyytikäiselle Sibelius-Akatemiaan hakemista. Sibelius-Akatemian ovet avautuivat ensiyrittämällä vuonna 1997.

Opintojen aikana Lyytikäinen ajatteli, että mikäli hän ei työllisty säveltäjänä, hän ryhtyy opettamaan musiikin teoriaa. Kun hänen pianoduoteoksensa palkittiin Lontoossa ja sävellystilauksia alkoi virrata, Lyytikäiselle tuli selväksi, että säveltämiseen kannattaa satsata. Hän on säveltänyt uransa aikana niin oopperoita, kuoroteoksia, kamarimusiikkia kuin sooloteoksia.

Kynä, paperi ja kyseenalaistaminen

Eräs merkittävä virstanpylväs Lyytikäisen uralla oli maisteriopintovuosina nyt jo edesmenneen professori Paavo Heinisen oppi. Heininen katsoi Lyytikäisen tekemiä sävellyksiä ja kummasteli, ettei niissä ole yhtään laulua. Heininen totesi, ettei Lyytikäinen valmistu säveltäjäksi, ellei hän sävellä myös laulua, ja passitti hänet lukemaan suomalaista nykyrunoutta. Tuolloin Lyytikäinen tajusi, että instrumenttimusiikissakin on taustalla kielen rytmi.

Yhteistyö runoilijoiden kanssa on edelleen tiivis osa Lyytikäisen sävellystyötä, ja yhteisöllisyys muutenkin.

”En perusta säveltäjän työtä mystifioivista sankaritarinoista. Säveltäminen on yksinäistä työtä, mutta yhdessä tekeminen ja muiden ihmisten panos on kokonaisuudessa valtava.”

”Säveltäminen on yksinäistä työtä, mutta yhdessä tekeminen ja muiden ihmisten panos on kokonaisuudessaan valtava.”

Yhdeksi merkittäväksi uransa onnistumiseksi Lyytikäinen nimeää myös 42-osaisen Koronakevään sävellyspäiväkirjan, jonka osat hän julkaisi sosiaalisessa mediassa vapaasti kenen vain esitettäväksi.

Työskentelyprosessien säännöllinen kyseenalaistaminen on Lyytikäiselle tärkeää.

”Yleensä säveltäminen on todella hidasta. Pienenkin oopperan luomistyöhön menee helposti vuosi. Jokainen merkki on mietittävä syvällisesti. Keskeneräiseen teokseen on välillä otettava etäisyyttä.”

Livesävellysprojekti tuuletti tätä kokemusta. Hankkeessa yleisö antoi aiheen, jonka pohjalta Lyytikäinen kynäili sävellyksen paperille, ja lopuksi teos esitettiin harjoittelematta.

Kynä, paperi ja aika ovat säveltäjän perustyövälineet.

”Rakastan käsin kirjoittamista ja olen harjoittanut myös nuottikalligrafiaa.”

Lyytikäinen on myös aina piirtänyt.

”Kun piirrosviivani oli kangistunut, ystäväni kehotti minua piirtämään viikon ajan vasemmalla jalallani. Se auttoi. Viivan on pysyttävä elossa.”

Liiasta rajoittuneisuudesta vapauttavaa leikillisyyttä hän noudattaa myös säveltämistä opettaessaan. Kaiken ikäisiä, myös pitkään ammatissa olleita, opettava Lyytikäinen kuvailee olevansa käytännönläheinen opettaja. Hänen mielestään on tärkeää, että opiskelijat tekevät yhteistyötä soittajien kanssa ja kuulevat teoksia.

”Kunnioitan opiskelijan estetiikkaa. Tutustun ensin hänen vahvuuksiinsa ja aloitan niistä käsin. Kommentoin kollegana. Prosessiin kuuluvat asiat tulevat väistämättä opiskelijalle vastaan. Vaikeita asioita on hyödyllistä lähestyä vahvuuksien kautta.”

Monitieteisyys vetää taiteilijaa puoleensa

Lyytikäinen on uransa varrella huomannut, että työrauhan takaaminen on tullut tieteen tekemisessä yhä haastavammaksi. Hän toivoo, että tieteen ja taiteen tekijöiden sub­stanssiosaamista vaalittaisiin niin, että tekijät saisivat käyttää aikaa olennaiseen.

”Sälään menee paljon aikaa. Opetushenkilöstön tukipalveluita tulisi saada takaisin. Oma tilanteeni tuntiopettajana on nyt tosin mahtava. Voin jatkaa sävellystyötäni opettamisen lomassa.”

Taiteiden ja tieteiden välisyys saa Lyytikäisen yhä kipinöimään niin, että hän haaveilee nyt kansainvälisestä post doc -tutkijan työstä.

Tuore musiikin tohtori kävi opintojensa aikana vuoropuhelua eri alojen tieteentekijöiden kanssa ja huomasi yhtäläisyyksiä muun muassa lääketieteen ja tekniikan tutkimuksen kanssa.

”Sävellysprosessissa on valtavasti analogioita esimerkiksi teollisen tuotantoprosessin kanssa.”