Kuka ohjaa tieteen suuntaa?
Yliopistojen ja tutkimuslaitosten perustehtävä on tuottaa riippumatonta tietoa, joka palvelee yhteiskuntaa pitkällä aikavälillä.
Viime vuosina tämä tehtävä on joutunut yhä kovempaan puristukseen. Rahoitusmallit painottavat vaikuttavuutta, nopeita tuloksia ja ulkopuolista rahoitusta, mikä ohjaa tutkimusta kohti kaupallisia ja poliittisia intressejä. Samalla kriittinen, pitkäjänteinen ja yhteiskuntaa haastava tutkimus uhkaa jäädä marginaaliin.
Kysymys ei ole vain rahasta, vaan myös vallasta. Kun tutkimusrahoituksen painopiste siirtyy yritysyhteistyöhön ja poliittisesti määriteltyihin painoaloihin, myös tutkimuskysymykset saattavat alkaa muotoutua rahoittajien logiikan mukaan. Tiede ei ole immuuni ohjaukselle. Se suuntautuu sinne, missä resursseja on. Tämä ei ole tutkijoiden vika, vaan järjestelmän rakenteellinen ongelma.
Yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa onkin nyt pohdittava, miten ne voivat turvata kriittisen tutkimuksen elintilan. Ensimmäinen askel on tunnistaa, että tutkimuksen vapaus ei ole itsestäänselvyys vaan jatkuvaa työtä vaativa periaate. Se ei toteudu pelkillä juhlapuheilla, se toteutuu konkreettisilla päätöksillä.
Perusrahoitusta tulee vahvistaa ja suunnata erityisesti tutkimukseen, joka ei houkuttele ulkopuolisia rahoittajia mutta on yhteiskunnallisesti välttämätöntä. Demokratian, tasa-arvon, ympäristökriisin ja hyvinvointivaltion tutkimus ei aina tuota patentteja eikä nopeita innovaatioita, mutta se tuottaa ymmärrystä, jonka avulla yhteiskuntaa voidaan kehittää kaikille parempaan suuntaan.
Meidän tulee kehittää rahoitusmalleja, jotka suojaavat tutkijoita liialliselta ulkoiselta ohjaukselta. Yritysyhteistyö on arvokasta, mutta sen rinnalla tarvitaan mekanismeja, jotka varmistavat tutkimuskysymysten riippumattomuuden ja tulosten avoimuuden. Tutkijoiden ei tule joutua tilanteeseen, jossa kriittinen analyysi on riski rahoituksen jatkumiselle. Lisäksi on puolustettava tutkimuksen vapautta julkisessa keskustelussa. Kun poliittinen ilmapiiri kiristyy ja tieteen autonomia saatetaan kyseenalaistaa, yliopistojen ja tutkimuslaitosten on oltava rohkeita. Niiden tehtävä on tuottaa tutkimusta ja tietoa, jotka voivat myös haastaa vallanpitäjiämme.
Kriittinen tutkimus on demokratian selkäranka. Tieteen arvoa ei mitata vain euroissa tai nopeissa hyödyissä, vaan kyvyssä nähdä pidemmälle kuin markkinat ja politiikka. Kannustankin koko yliopistoyhteisöä, sen sidosryhmiä ja jokaista tieteen ystävää laajalla rintamalla vaikuttamaan poliittisiin päättäjiin tiede- ja tutkimusmyönteisen hallitusohjelman laatimiseksi seuraavalle hallituskaudelle.
