Jatkuva oppiminen akateemisessa aikuiskoulutuksessa – monimuotoisuutta ja uusia ratkaisuja

Teksti minna maunula

Nopeasti muuttuvassa ja kompleksisessa toiminta­ympäristössä aikuisten jatkuva oppiminen näyttäytyy keskeisenä tekijänä Suomen kilpailukyvyn, inhimillisen hyvinvoinnin sekä osaamispääoman vahvistamisessa. Kansainvälisessä vertailussa Suomi on jäänyt verrokkimaista jälkeen korkeasti koulutettujen nuorten aikuisten osuudessa. Aikuisten osaaminen kansainvälisissä vertailuissa (PIAAC) on kuitenkin edelleen varsin hyvällä tasolla.

Näiden havaintojen perusteella voidaan argumentoida, että aikuiskoulutuksen ja jatkuvan oppimisen merkitys korostuu entisestään tulevina vuosikymmeninä.

Suomalaiseen koulutusjärjestelmään kohdistuu useita muutostarpeita. Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visiossa vuodelle 2040 esitetään muun muassa perinteisiä sivistykseen, kansainvälisyyteen ja yhteiskunnalliseen uudistamiseen liittyviä tavoitteita. Lisäksi siinä nostetaan esiin koveneva kilpailu, konsernirakenteiden hyödyntäminen ja huoli demokratian heikkenemisestä.

Unifin mukaan koulutus- ja osaamistason nostamiseen tähtäävät toimet on käynnistettävä viipymättä, ja tavoitteena tulisi olla kansainvälisesti korkea laatu ja edelläkävijyys. Myös Sitra (2026) korostaa koulutusjärjestelmän kokonaisvaltaisen uudistamisen tarvetta ja peräänkuuluttaa systemaattista tarkastelua.

Pitkään vallinneen koulutuksen uusliberalistisen puheen rinnalla OECD (2025) esittää koulutukselle laaja-alaisemman, jopa virkistävän tavoitteen: yksilöiden, yhteisöjen ja yhteiskuntien kukoistamisen. Koulutus ei ole vain väline. Se on keskeinen osa yhteiskunnallisten perusarvojen, kuten demokratian ja tasa-arvon, rakentumista.

Koulutus ei ole vain väline. Se on keskeinen osa yhteiskunnallisten perusarvojen, kuten demokratian ja tasa-arvon, rakentumista.

Välineellisesti korkea koulutus vahvistaa yksilöiden työmarkkina-asemaa, parantaa sosioekonomista asemaa sekä lisää hyvinvointia monin tavoin. Demokratian kestävyys sekä osaavat ja laajoja kokonaisuuksia hahmottavat, uutta luovat ihmiset muodostavat Suomen tulevaisuuden ja talouskasvun perustan. Koulutustason nostaminen on sekä yksilöllinen että yhteiskunnallinen investointi, jonka hyödyt kumuloituvat laajasti.

Aikuiskoulutuksen saavutettavuus

Akateemisen aikuiskoulutuksen järjestäjät ovat jo vuosien ajan kehittäneet systemaattisesti ja tutkimusperustaisesti aikuisille soveltuvia, saavutettavia ja monimuotoisia koulutuksia, jotka hyödyntävät digitaalisuutta ja kytkeytyvät tiiviisti työelämään. Jotta koulutukselliset mahdollisuudet olisivat tasa-­arvoisesti saavutettavissa, tarvitaan yhteinen ja vahva tahtotila luoda aikuisille aidosti saavutettavia ja joustavia opintopolkuja.

Koulutusten rahoituksen jatkuvuuden epävarmuus heikentää toiminnan ennakoitavuutta ja vaikeuttaa pitkäjänteistä kehittämistyötä. Taloudellisten resurssien rajallisuus ei ainoastaan rajoita toimintaa, vaan myös kannustaa uudelleenarviointiin sekä rohkeaan ja yhteistoiminnalliseen innovointiin.

Akateemiseen koulutukseen aikuisina hakeutuvat tulevat moninaisista sosiaalisista, koulutuksellisista ja ammatillisista taustoista. Heillä on usein laaja työkokemus, vahva näkemys alastaan sekä korkea opiskelumotivaatio. Opiskelu herättää heissä usein myös reflektiivisen suhteen omaan työhön ja halun sen kehittämiseen.

Monet työnantajat hyödyntävätkin opiskelevaa työvoimaa työyhteisön kehittämisessä strategisesti ja tarkoituksenmukaisesti. Opiskelu työn, ja usein myös perheen, ohella on vaativaa. Vaikka akateemisia aikuiskoulutuksia on monimuotoistettu ja saavutettavuutta parannettu, haasteena on edelleen tasa-arvon toteutuminen koulutukseen hakeutumisen mahdollisuutena.

Jatkuvan oppimisen monet kontekstit

Suomessa koulutuksen yhteiskunnallinen arvostus on korkeaa. Muodollisen koulutuksen lisäksi jatkuvaa oppimista tapahtuu informaalisti ja formaalisti eri konteksteissa, kuten harrastustoiminnassa, arjen käytännöissä ja työpaikoilla. Esimerkiksi työurien alku­vaiheessa mentorointi on pitkään käytössä ollut toimintamalli.

Työ itsessään toimii merkittävänä oppimisympäristönä, erityisesti digitalisaation, vuorovaikutuksen ja asiantuntijuuden kehittymisen näkökulmista tarkasteltuna. Työttömien mahdollisuuksia jatkuvaan oppimiseen ja kouluttautumiseen ei saa unohtaa. Osaamisen osoittaminen perustuu usein muodollisiin todistuksiin, minkä vuoksi koulutukseen pääsyn esteet on tunnistettava ja purettava.

Aikuisten polku yliopisto-opintoihin käynnistyy usein avoimesta yliopistosta, jossa on pitkäjänteisesti kehitetty aikuispedagogiikkaa ja rakennettu joustavia opintoväyliä. Yliopistojen aikuiskoulutuspolkujen merkitys on ilmeinen, ja niiden saavutettavuutta tulee vahvistaa.

Jatkuva oppiminen on sekä yksilön, organisaatioiden että yhteiskunnan kehittymisen kulmakivi. Ei riitä, että aikuisille järjestetään koulutusta. Tarvitaan oppimisen ekosysteemi, jossa oppiminen mahdollistetaan monipuolisin keinoin ja jossa valta ja vastuu jaetaan eri toimijoiden kesken. Tällöin puhutaan tutkimukseen perustuvasta laadukkaasta, joustavasta ja kehittyvästä koulutuskulttuurista.

Nykyisessä järjestelmässä on tunnistettavissa selkeitä rakenteellisia aukkoja, minkä seurauksena yksilöt kantavat merkittävän vastuun osaamisensa kehittämisestä. Yksilö­tasolla tämä voi vahvistaa hyvinvointia ja toimijuutta, mutta toisaalta se voi lisätä kuormitusta ja eriarvoisuuden kokemuksia.

Esimerkkejä aikuiskoulutuksen uusista malleista

Lakkautettua aikuiskoulutustukea paikkaamaan on luotu uusi Jatkuvan oppimisen ja työllistymisen palvelukeskus (JOTPA), joka on kahden ministeriön ohjaama. JOTPA myöntää valtionavustusta jatkuvaa oppimista tukeviin koulutuksiin. Rahoitusta ei kohdenneta koulutuksen järjestämiseen, vaan esimerkiksi osallistuvien organisaatioiden kustannusten osittaiseen kompensoimiseen.

Uudet koulutuksen rahoitusmallit edellyttävät yliopistoilta käytäntöjen uudistamista sekä rahoitusosaamisen vahvistamista. Vaikka uudet rahoitusmuodot ovat tervetulleita, niiden projektiluonteisuus ja nopea muutosrytmi heikentävät koulutusten pitkäjänteistä kehittämistä ja ennakoitavuutta. JOTPA-­rahoitus on tärkeää erityisesti aloilla, joissa osaamisen päivittäminen on kriittistä, mutta kouluttautumiseen käytettävissä resurssit ovat vähäiset. Näin on esimerkiksi kuntien opetushenkilöstön kohdalla.

On perusteltua kohdentaa koulutusta osaaja­pula-aloille. Varhaiskasvatuksen lakimuutos edellytti isommalta osalta henkilöstöä aiempaa korkeampaa koulutustasoa, kandidaatin tutkintoa. Tavoitteen saavuttamiseksi opetus- ja kulttuuriministeriö resursoi yliopistoille kertaluonteisesti tuhat uutta varhaiskasvatuksen opettajankoulutuspaikkaa. Koulutus toteutettiin monimuotoisina, työn ohella suoritettavina opintoina seitsemän yliopiston yhteistyönä, mikä samalla edisti koulutusten yhteiskehittämistä.

Koulutuksen myötä työvoiman koulutus­taso on noussut usein lastenhoitajasta kasvatustieteen kandidaatiksi ja varhais­kasvatuksen opettajaksi.

Jotta koulutukselliset mahdollisuudet olisivat tasa-arvoisesti saavutettavissa, tarvitaan yhteinen ja vahva tahtotila luoda aikuisille aidosti saavutettavia ja joustavia opintopolkuja.

Toinen selkeä pula-ala on erityisopetus, johon on yliopistoissa pilotoitu uusia koulutus­ratkaisuja. Erityisopettajaksi voi pätevöityä suorittamalla opettajaopintojen lisäksi erilliset erityisopettajan opinnot. Esimerkiksi Jyväskylän yliopiston Kokkolan yliopistokeskus Chydenius on täydennyskouluttanut opettajia erityisopettajiksi vuosikymmenien ajan erillisrahoitusten turvin. Viimeisimmässä ostopalvelukoulutuksessa Vantaan kaupunki hankki koulutuksen 60 opettajalleen.

Nykyisessä koulutuksessa tehdään yhteistyötä usean kunnan kanssa, ja rahoitusmalli yhdistää JOTPA-tuen sekä tilaajaorganisaatioiden panostukset. Uudet erityisopettajien koulutusmallit vahvistavat koulutusjärjestelmän inklusiivisuutta ja turvaavat oppijoiden oikeuden laadukkaaseen opetukseen ja oppimisen tukeen.

Myös tohtorikoulutus vahvistaa aikuisten jatkuvan oppimisen jatkumoa. Käynnissä olevassa kolmivuotisessa pilottihankkeessa tavoitellaan tuhatta uutta tohtoria kolmessa vuodessa. Hankkeessa kehitetään erityisesti ohjauskäytäntöjä sekä tohtorikoulutuksen rakenteellista laatua ja sujuvuutta.

On kuitenkin huomioitava, että väitös­kirjatutkijat eri tieteenaloilla tekevät tutkijaopintojaan erilaisissa konteksteissa ja todellisuuksissa, myös työn ohella. Vain pieni osa tekee väitöskirjaa suoraan maisteriopintojen jälkeen palkallisessa työsuhteessa. Tohtoreista kaksi kolmesta työskentelee akatemian ulkopuolella. On tärkeää, että tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotehtävissä toimivat tutkijakoulutuksen saaneet, sillä tämä takaa toiminnan vaikuttavuutta ja tiedeperustaisuutta.

Akateeminen aikuiskoulutus jatkuvan oppimisen ytimessä

Yliopiston perinteiset tehtävät saavat arkityössä uusia nyansseja. Toisensa risteävät nopeat muutokset, koulutuksen digitalisaatio, tekoäly, kestävyyden kysymykset ja tehokkuusvaatimukset edellyttävät myös akatemiassa työskenteleviltä proaktiivisempaa työotetta. Rohkea akateemisen aikuiskoulutuksen uudistaminen on toiminut tienraivaajana, ja toimintamallit ovat laajentuneet myös nuorille suunnattuihin päivätoteutuksiin. Akateemisten aikuiskoulutusten kehittäminen ei kuitenkaan ole päätepisteessä.

Akateemisen aikuiskoulutuksen pedagogiikan tutkimusperustaisessa kehittämisessä korostuu monien asioiden yhtäaikainen huomioiminen. Koulutuksessa lähtökohtana ovat tieteelliset sisällöt, vahva yhteys työelämään sekä aikuisten opiskelijoiden kokemukset ja yksilölliset lähtökohdat. Aikuisilla on tarve jakaa ja reflektoida kokemuksiaan. Nämä elementit tulee integroida osaksi koulutukseen pedagogista käsikirjoitusta. Vahvana suuntana on opintojen yksilöllistäminen, mikä vahvistaa yhdenvertaisuutta, toimijuutta ja opintojen läpäisyä.

Tavoitteena on, että sekä kouluttajat että opiskelijat voivat hyvin ja kehittävät kestäviä hyvinvointikäytäntöjä. Asiantuntijatyössä tarvitaan työn rajaamisen taitoja, yhteistyö- ja vuorovaikutusosaamista sekä laaja-alaisia generatiivisia valmiuksia. Kestävää työelämää rakennetaan jo opintojen aikana.

Jatkuvalla oppimisella on tärkeä rooli suomalaisten aikuisten osaamisen uudistamisessa. Jatkuvan oppimisen ja akateemisen koulutuksen yhteinen innovatiivinen tahtotila on olemassa. Sen toteuttaminen edellyttää aktiivista dialogia ja yhteistyöhön sitoutumista niin rahoittajan, koulutuksen järjestäjien, työelämän edustajien kuin yksilöiden osalta.

Mahdollisuus jatkuvaan oppimiseen syventää keskinäistä luottamusta, demokratiaa ja kansakunnan luottamusta tulevaisuuteen.

Mahdollisuus jatkuvaan oppimiseen syventää keskinäistä luottamusta, demokratiaa ja kansakunnan luottamusta tulevaisuuteen. Ristiriita työn, koulutukseen osallistumisen sekä aikuiselämän velvoitteiden välillä on ratkaistava kestävästi. Työelämän on joustettava, koulutusten monimuotoistuttava, ja koulutukseen osallistumisen on oltava taloudellisesti saavutettavaa. Samalla arjen vastuiden on jakauduttava tasapuolisesti. Koulutustaso nousee, kun lähtökohtana on tavoitella nykyistä tutkintotasoa korkeampaa osaamista. Perinteinen koulutuksellinen tasa-arvon on säilytettävä yhteiskunnan keskeisenä tulevaisuuden takeena.