Millaista on Euroopan unionin korkeakoulupolitiikka?

Teksti terhi hautamäki kuvat Outi Kainiemi

Hankenin kauppa­oikeuden professori, Professoriliiton vara­puheenjohtaja Petri Mäntysaari toteaa alkuun, että tänään hän on aloittanut EU-vaikuttamisen aamuneljältä.

Mäntysaari viimeistelee artikkelia digi­talisaation vaikutuksesta korkeakoulujen arvoihin. Se perustuu esitykseen, jonka hän piti maaliskuussa Bukarestissa eurooppalaisen korkeakoulualueen tutkijakonferenssissa.

Mäntysaari vastaa Professoriliiton kansainvälisistä asioista. Hän toimii eurooppalais­ten opetusalan liittojen kattojärjestö ETUCE:ssa ja sen tiede- ja korkeakoulukomitea HERSC:ssä. Hän on mukana pohjoismaisessa yhteis­työssä sekä Bolognan prosessia toimeenpanevan ­Bologna Follow-up Groupin työryhmässä.

Digitalisaation kokonaisvaltainen tarkastelu on yksi aihe, jota hän näillä areenoilla ajaa.

”Ennen pandemiaa ja pandemian alussa oletettiin, että digitalisaatiolla on pelkästään hyviä vaikutuksia korkeakoulutukseen. Kävi ilmi, että näin ei ole.”

Petri Mäntysaari, Professoriliiton varapuheenjohtaja, kauppaoikeuden professori, Hanken Svenska handelshögskolan 

”Ennen pandemiaa ja pandemian alussa oletettiin, että digitalisaatiolla on pelkästään hyviä vaikutuksia korkeakoulutukseen. Kävi ilmi, että näin ei ole.”

Mäntysaaren teesi on tämä: teknologiset alustat eivät ole vain työvälineitä, vaan niiden käyttö muokkaa yliopistojen luonnetta. Ne esimerkiksi kannustavat mittaamaan yksilötason suoritteita yhä tarkemmin ja edistävät ulkopuolisen pätkätyön teettämistä.

Konferenssi, jossa Mäntysaari puhui, järjestettiin osana Bolognan prosessia, joka yhtenäistää Euroopan korkeakoulujärjestelmiä. Eurooppalaiseen tiedepolitiikkaan vaikuttaminen tuntuu luontevalta Mäntysaarelle, joka on tutkinut eurooppaoikeutta.

”Tässä saa uuden näkökulman yli­opisto­maailmaan. On kiva nähdä, pystyykö vaikuttamaan johonkin ja millä tavalla voi vaikuttaa.”

EU on osa yliopiston arkea

EU:n tiedepolitiikka näkyy yliopistoissa monin tavoin. Konkreettisimmillaan se tuo tieteentekijälle leivän pöytään esimerkiksi ERC- tai Marie-Skłodowska Curie -ohjelman rahoituksena. Koko Horisontti Eurooppa -puiteohjelma rahoittaa tutkimusta seitsenvuotisjaksolla noin 95 miljardilla eurolla.

Erasmus+-ohjelma edistää opiskelijoiden ja henkilöstön liikkuvuutta. EU laatii myös suosituksia tiedepolitiikasta: vaikkapa avoimesta tieteestä tai vastuullisesta tutkijanarvioinnista. Hiljattain komissio julkaisi suunnitelmat uusista eurooppalaisista yhteistutkinnoista. Tekeillä on tutkimuksen ja innovoinnin puite­ohjelma vuosille 2028–2034, eli nyt määritellään tulevaa tutkimusbudjettia ja rahoitus­instrumentteja.

EU:n tiedepolitiikka näyttäytyy kirjain­lyhenteiden sekamelskana. Käytännössä vaikuttaminen on ihmisten kanssa puhumista, henkilötason yhteyksien ylläpitoa esimerkiksi komission virkamiehiin. Komissio on edunvalvontajärjestöjen tärkein keskustelukumppani.

”Pyrimme ETUCE:n kautta osallistumaan komission kannanmuodostukseen jo ennen kuin tulee papereita, joista pyydetään lausuntoja. Lausuntovaiheessa on jo myöhäistä, koska pääasiat on lyöty lukkoon”, Mäntysaari sanoo.

Iso haaste EU-korkeakoulupolitiikassa juontuu Mäntysaaren mukaan EU:n perus­sopimuksesta. Siinä on säädetty erikseen koulutuksesta ja tutkimuksesta. Tutkimus­artiklassa puhutaan tutkimusalueen kilpailukyvystä, ja tavoite on selkeä. Koulutuksessa taas puhutaan yhteistoiminnasta, liikkuvuudesta ja tutkintojen tunnustamisesta, mutta päämäärä ei ole näin suoraviivainen.

”Yhdessä tekemisestä ja yhteistutkinnoista tulee itseisarvo. Jos jokin siinä ei pelaa, ratkaisu on, että säädetään enemmän yhdessä tekemisestä”, Mäntysaari sanoo.

Mäntysaaren mukaan kilpailukyvyn tavoite pitäisi ottaa myös korkeakoulutukseen. Tämä tarkoittaa korkeakoulujen erikoistumista sen sijaan, että vain harmonisoidaan yhä lisää. EU-suunnitelmissa on trendinä mainita korkeakoulujen rinnalla vaihtoehtoiset koulutuksen tarjoajat. Mäntysaari painottaa, että korkeakouluja ei tule asettaa samalle viivalle pienempiä opintokokonaisuuksia tarjoavien yritysten kanssa.

”Julkisella rahalla on paljon ottajia. Täytyy pitää kiinni siitä, että korkeakoulutus pysyy julkisena eikä sitä yksityistetä.”

Bolognan prosessi etenee

EU:n korkeakoulupolitiikka ulottuu myös yliopistotyön rakenteisiin. Muun muassa opinto­pistejärjestelmä ja jako alempiin ja ylempiin tutkintoihin ovat seurausta eurooppalaisen korkeakoulutuksen yhtenäistämisestä.

Bolognan prosessiksi kutsuttu työ etenee kolmen vuoden välein ministerikokouksissa, viimeksi Tiranassa toukokuun lopussa. Kokousten välillä Bologna Follow-up Group ja sen työryhmät valmistelevat ja seuraavat toimeenpanoa.

OAJ:n erityisasiantuntija Hanna Tanskanen on toiminut ETUCE:n edustajana yhdessä
Bolognan seurantaryhmistä. Global Policy ­Dialogue -työryhmä on käynyt vuoropuhelua eurooppalaisen korkeakoulualueen ulkopuolisten alueiden ja toimijoiden kanssa yhteistyön vahvistamiseksi. Työryhmä on valmistellut Global Policy Forumia, joka järjestettiin ensimmäisen kerran osana ministerikokousta. Tiranassa ministerit laativat julkilausuman Bolognan prosessin painopisteistä seuraaville vuosille, ja esimerkiksi ETUCE on muodostanut omat vaatimuksensa julkilausumaa varten.

ETUCE on vaikutusvaltainen toimija, joka edustaa jäsenliittojensa kautta 11 miljoonaa eurooppalaista opetusalan osaajaa. Se edistää korkeakoulutuksen vakaata rahoitusta ja laatua, hyviä työoloja sekä opetuksen ja tieteen vapautta, pitkälti samoja teemoja kuin OAJ.

”Akateemisen työn houkuttelevuus on meille yksi kärki. Miten saadaan jatkossakin parhaat pysymään sektorilla ja miten työolosuhteita kehitetään”, Tanskanen sanoo.

Tanskasen mukaan EU:n korkeakoulu­politiikka on kiinteä osa suomalaista korkeakoulupolitiikkaa. Hän itse käy HERSC:n kokouksissa Brysselissä kaksi kertaa vuodessa. Korkeakouluhankkeista käydään keskustelua hyvin aikaisessa vaiheessa esimerkiksi komission kanssa. OAJ vaikuttaa EU-asioihin myös keskustelemalla ministeriön kanssa.

Valtionhallinto on asettanut 36 EU-asioiden valmistelujaostoa, ja OAJ on mukana koulutusjaostossa. OAJ:lla oli omat eurovaalien vaalitavoitteensa, joissa korkeakoulutuksen kärkenä oli akateemisen vapauden ja akateemisen työn vetovoiman vahvistaminen sekä EU:n tutkimus- ja kehittämisrahoituksen kasvattaminen.

”Meidän pitää miettiä, miten voimme hyödyntää EU:ta, johon olemme sitoutuneet jäsenenä. Korkeakoulut eivät toimi umpiossa, vaan EU-politiikan kautta pystymme edistämään asioita kansallisestikin.”

”Korkeakoulut eivät toimi umpiossa, vaan EU-politiikan kautta pystymme edistämään asioita kansallisestikin.”

Hanna Tanskanen, erityisasiantuntija, OAJ

Vaikka korkeakoulupolitiikka kuuluu kansalliseen toimivaltaan, etenkin rahoituksella komissio käyttää myös konkreettista valtaa. Esimerkiksi korkeakoulualliansseja rahoittamalla se vaikuttaa opiskelu- ja tutkimusympäristöjen kehittymiseen.

Kunnianhimoa ja kompromisseja

Usein EU:n tiedepolitiikka on niin sanottua pehmeää sääntelyä: linjauksia ja suosituksia. Tieteentekijöiden erityisasiantuntija Miia Ijäs-Idrobo sanoo, että myös linjauksilla ja suosituksilla on arvoa, vaikka ne eivät ole sitovaa sääntelyä.

”Suomi ei ole millään tavoin jälkijunassa, mutta meilläkin saadaan EU-tason linjauksista hyviä käytänteitä ja suuntaa, mihin järjestelmäämme kehittää”, Ijäs-Idrobo sanoo.

Yksi esimerkki on HR Excellence in ­Research -laatuleima, komission myöntämä tunnustus tutkijoiden työolojen ja uran kehittämisestä.

Ijäs-Idrobon mukaan EU:n tiedepolitiikassa on kunnianhimoisia päämääriä. Lopulliset linjaukset ovat toki aina kompromissien tulos. Hyvä esimerkki on uudistettu eurooppalainen tutkijoiden peruskirja, jonka Eurooppa-­neuvosto hyväksyi joulukuussa. Aihe on tärkeä Tieteentekijöille, joka pyrkii edistämään tutkijan­urien houkuttelevuutta.

”Suomi ei ole millään tavoin jälkijunassa, mutta meilläkin saadaan EU-tason linjauksista hyviä käytänteitä ja suuntaa, mihin järjestelmäämme kehittää.”

Miia Ijäs Idrobo, erityisasiantuntija, Tieteentekijät

Ijäs-Idboron mukaan peruskirja on tutustumisen arvoinen. Siinä tulee kuitenkin hyvin esiin, miten tavoitteet voivat matkan varrella liudentua.

Tieteentekijät iloitsi viime kesänä komission yllättävänkin suorista ehdotuksista peruskirjaan. Komissio suositteli, että tutkimusorganisaation henkilöstöstä enintään kolmannes voisi olla määräaikaisessa työsuhteessa. Suositus oli kuin suoraan Tieteentekijöiden omista tavoitteista. Lopulta tämä komission ehdotus jäi kuitenkin peruskirjasta pois.

”Olimme myös yllättyneitä, että peruskirja suosittaa uranäkymien selkeyttämiseksi tenure track -järjestelmää, jolloin positiivisen arvioin­nin kautta voi edetä vakituiseen tehtävään. Eihän se ongelmaa ratkaise eikä muuta määräaikaisuustilannetta.”

Tieteentekijät vaikuttaa paitsi ETUCE:ssa, myös esimerkiksi nuorempien tutkijoiden
Eurodoc-keskusjärjestössä. Ijäs-Idrobo ke­huu myös vuoropuhelua EU-asioissa OKM:n kanssa.

”Kaikissa maissa yhteys ei ole näin hyvä, että järjestöillä on suorat yhteydet ministeriöön ja ministeriö aloitteellisesti kysyy sidosryhmien kantaa.”

Tieteen vapaus huolettaa

Markus Penttinen on saapunut aamukoneella Brysseliin. Hän on toiminut Akavan kansainvälisten asioiden päällikkönä vuodesta 2000. Iso osa työstä on EU-asioita.

”EU on värikäs monikulttuurinen yhteisö. Koko ajan sattuu ja tapahtuu. Asiat menevät eteenpäin, eikä missään vaiheessa ole paikallaan pysymistä”, Penttinen sanoo.

Akava vaikuttaa EU-politiikkaan useilla foorumeilla: Suomessa eduskunnan suuri valiokunta käsittelee EU-asioita. Ministeriöillä on EU-jaostonsa. Brysselissä toimii korkeasti koulutettujen asiantuntijoiden Eurocadres. Akava kommentoi komission esityksiä ja ­lähettää kannanottojaan parlamenttiin.

Edunvalvontajärjestöillä on yhteinen huoli: kuinka EU pitää kiinni osaamisesta ja houkuttaisi tutkijoita globaalisti. Penttinen sanoo, että EU:lla on tavoite, että jäsenmaat käyttävät kolme prosenttia bruttokansantuotostaan tutkimus- ja innovaatiotoimintaan. Tavoite kuitenkin laahaa. Samaan aikaan Yhdysvallat ja Etelä-Korea painelevat reippaasti yli.

”Kymmenen vuotta sitten olisi ihmetelty, miksi tällaista esitetään. Nyt tieteen vapaus ei ole enää itsestään selvää edes Suomessa.”

Markus Penttinen, kansainvälisten asioiden päällikkö, Akava

Akava tavoittelee tutkimusrahoituksen kasvattamista. Puiteohjelman 95 miljardia euroa voi kuulostaa paljolta, mutta sitä voi suhteuttaa siihen, että yksi amerikkalaisyritys, Amazon, käyttää tutkimukseen ja kehitykseen 85 miljardia dollaria vuodessa.

Akava ajaa myös sitä, että EU:n oikeusvaltiokriteereihin lisätään nimenomaisena vaatimuksena tieteen, opetuksen ja taiteen vapaus.

”Kymmenen vuotta sitten olisi ihmetelty, miksi tällaista esitetään. Nyt tieteen vapaus ei ole enää itsestään selvää edes Suomessa”, Penttinen sanoo.

Loppuvuodesta hallitus ei poikkeuksellisesti aikonut hyväksyä Strategisen tutkimuksen neuvoston ohjelmateemaa, maahanmuuttoa. Lopulta teema lykättiin vuodella eteenpäin. Äärimmäisenä esimerkkinä Unkarissa tutkimus on täysin poliittisessa ohjauksessa.

Tiedepolitiikka liittyy kaikkeen päätöksentekoon. EU:n päätösten halutaan perustuvan tutkittuun tietoon. Periaate on pian koetuksella, kun EU päättää hiilidioksidipäästöjen vähennystavoitteestaan vuoteen 2040 mennessä. Tutkijat suosittavat vähintään 90 prosentin vähennystavoitetta. Ratkaisu on hyvin merkittävä ilmaston kannalta.

”Mutta se on tärkeä toisellakin tapaa. Se kertoo, noudattaako EU:n päätöskoneisto
tutkimuksen hyvin selkeää ja kirkasta suositusta.”