Kuka omistaa tutkimusartikkelini tekijänoikeudet?

Suomessa tekijänoikeus syntyy aina luonnolliselle henkilölle, ja se sisältää sekä taloudelliset oikeudet että moraaliset oikeudet (kuten tekijän nimen ilmoittamisen).  

Työsuhde ei lähtökohtaisesti siirrä tekijänoikeuksia automaattisesti työnantajalle, vaikka työnantajalle voi työn luonteen mukaan syntyä teoksen käyttöön liittyviä oikeuksia siinä määrin kuin se on työnantajan toiminnan kannalta tarpeellista. 

Saanko ladata artikkelini yliopiston julkaisuarkistoon? 

Tämä riippuu kustantajan kanssa tehdystä julkaisusopimuksesta ja siitä, sovelletaanko organisaatiossasi esilisensointimallia (prior licence / Rights Retention Strategy, RRS).  

Jos artikkeli julkaistaan maksumuurin takana, julkaisuarkistoon tallennetaan tyypillisesti viimeinen vertaisarvioitu käsikirjoitusversio (Author Accepted Manuscript, AAM). Jos artikkeli julkaistaan avoimena Creative Commons -lisenssillä, voidaan rinnakkaistallentaa myös kustantajan julkaisema lopullinen versio (Version of Record, VoR) lisenssin sallimissa rajoissa.  

On hyvä huomata, että rinnakkaistallentaminen ei ole Suomessa uusi tai poikkeuksellinen käytäntö, vaan ollut osa arkea jo peräti vuosikymmeniä. Viime vuosina valtaosa vertaisarvioiduista artikkeleista on rinnakkaistallennettu kustantajien julkaisusopimus- ja rinnakkaistallennusehtojen mukaisesti. 

Mitä rights retention tarkoittaa? 

Rights retention tarkoittaa käytännössä ennakoivaa toimintamallia, jossa tutkijan oikeus rinnakkaistallentaa vertaisarvioitu artikkelikäsikirjoituksensa varmistetaan jo ennen hänen solmimaansa kustannussopimusta organisaation (yliopiston) RRS-linjauksella. Organisaation linjauksessa kirjoittajalle mahdollistetaan, että artikkelin AAM-versio voidaan avata julkaisuhetkellä yliopiston julkaisuarkistossa Creative Commons -lisenssillä. Mallin tavoite on vähentää epävarmuutta ja varmistaa, että tutkimus on avoimesti saatavilla luotettavassa infrastruktuurissa myös pitkällä aikavälillä – eli tukea sekä akateemista vapautta että tutkitun tiedon huoltovarmuutta. 

Motivaatio tälle on siis hyvin käytännöllinen. RRS vahvistaa tutkimuksen pitkäaikaista saatavuutta ja riippumattomuutta tilanteessa, jossa tutkimustiedon saatavuuteen kohdistuu yhä enemmän riskejä. Pääsy julkaisuun voi katketa syistä, joihin yksittäinen tutkija ei voi vaikuttaa: kustantajamallien muutoksista, alustasidonnaisuudesta, poliittisesta ohjailusta, hallinnollisista päätöksistä tai teknisistä ja kyberturvallisuuteen liittyvistä häiriöistä. 

Rinnakkaistallennus toimii tässä tutkimuksen huoltovarmuutena. Se varmistaa, että tutkimustieto säilyy saatavilla luotettavassa, eikaupallisessa infrastruktuurissa riippumatta siitä, mitä tapahtuu yksittäisille julkaisualustoille. RRS tekee tästä varmistuksesta järjestelmällisen ja ennakoitavan. 

RRS-malli ei siis muuta tekijänoikeuden perusasetelmaa, ja se kunnioittaa nimenomaan tutkijan oikeutta käsikirjoitukseensa. Tekijänoikeudet säilyvät kirjoittajilla, eikä niitä siirretä yliopistolle. Tutkija saa rajatun oikeuden rinnakkaistallentaa vertaisarvioidun käsikirjoitusversion artikkelistaan sen julkaisuhetkellä avoimena Creative Commons -lisenssillä yliopiston avoimeen julkaisuarkistoon. Yliopistoilla on tähän jo hyvin vakiintuneet palvelut, ja prosessi halutaan tehdä tutkijoille mahdollisimman vaivattomaksi ja selkeäksi. 

Tämä lähtökohta on keskeinen myös akateemisen vapauden kannalta: kirjoittajalla säilyy oikeus päättää julkaisukanavasta ja tehdä kustannussopimus valitsemansa lehden kanssa. Kyse on siis nimenomaan tutkijan oikeudesta ja sen vahvistamisesta.  

Suomalaisissa yliopistoissa RRS:n hyödyntäminen on oikeus ja mahdollisuus, ei pakko. Tutkija voi käyttää myös opt out -mahdollisuutta ja edetä rinnakkaistallenteen avaamisessa kustantajan edellyttämin ehdoin (kuten embargolla), kunhan varmistaa, että ei ole osana rahoitusehtoja jo sitoutunut välittömään ja CC-lisenssilliseen rinnakkaistallentamiseen. 

Voiko kustantaja kieltää minua jakamasta omaa tekstiäni? 

Kustantajan sopimusehdot vaikuttavat siihen, mitä artikkelin eri versioita saa rinnakkaistallentaa. Usein kustantaja rajoittaa erityisesti taitettua lopullista versiota (VoR), mutta käsikirjoitusversioiden rinnakkaistallentaminen on monesti sallittua tietyin ehdoin.  

Jos kirjoittajan organisaatiossa sovelletaan RRS-mallia, tavoitteena on varmistaa, että AAM-versio voidaan avata julkaisuarkistossa CC-lisenssillä välittömästi julkaisuhetkellä.  RRS:n piirissä olevien artikkeleiden osalta kustantaja ei voi kieltää vertaisarvioidun käsikirjoitusversion rinnakkaistallentamista yliopiston julkaisuarkistoon. Tämä johtuu siitä, että oikeus rinnakkaistallentamiseen on määritelty ennen julkaisusopimuksen solmimista eikä ole riippuvainen kustantajan myöhemmin asettamista ehdoista. RRS:ää ei voi kuitenkaan soveltaa takautuvasti eli se koskee vain yliopiston RRS-käyttöönottopäivämäärästä lähtien submitoituja käsikirjoituksia. 

On siis tärkeää erottaa toisistaan artikkelin eri versiot, ja mistä lähtien RRS on ollut voimassa. Kustantaja voi edelleen rajoittaa kustantajan lopullisen version jakamista. RRS koskee nimenomaan kirjoittajan viimeisintä käsikirjoitusversiota, ei kustantajan taittamaa lopullista versiota. Tämä versiorajaus on ollut rinnakkaistallentamisen peruslähtökohta Suomessa ja kansainvälisesti, eikä RRS muuta sitä. 

Koskevatko samat säännöt kirjoja ja artikkeleita? 

Eivät. RRS-malli koskee ainoastaan vertaisarvioituja artikkeleita, kuten tieteellisiä lehtiartikkeleita sekä konferenssi ja kokoomateosartikkeleita (OKM:n julkaisutiedonkeruun tyypit A1-A4). Monografiat ja toimitetut kirjat eivät kuulu RRS:n piiriin. 

Kokonaisten kirjojen osalta tekijänoikeudet, avoimuus ja mahdollinen rinnakkaistallentaminen määräytyvät edelleen kustannussopimusten perusteella. Tämäkin ero on tärkeä pitää mielessä, jotta RRS:ää ei tulkita laajemmaksi kuin se on. 
 
Kysymyksiin vastasi Tampereen yliopiston johtava asiantuntija, YTT Susanna Nykyri