Ylhäältä johdettu yliopisto – myös muissa Pohjoismaissa
Rehtorien vallasta ja kollegiaalisuuden heikentymisestä kannetaan huolta muuallakin.
Teksti terhi hautamäki kuvat getty images
Suomalaisissa yliopistoissa on puhuttu pitkään managerialismista, ylhäältä johtamisesta, vallan keskittymisestä. Suunta on ollut sama kaikissa Pohjoismaissa ja länsimaissa yleisesti, kertoo korkeakoulusektoria tutkiva professori Romulo Pinheiro norjalaisesta Agderin yliopistosta. Pinheiro julkaisi juuri viime vuonna artikkelin akateemisen johtamisen trendeistä Itä-Suomen yliopiston johtavan erityisasiantuntijan Jouni Kekäleen kanssa.
Historiallisena taustana on uusi julkisjohtamisen oppi, joka toi liikkeenjohdon toimintatapoja yliopistoihin jo 1990-luvulta lähtien. Yliopistojen lisääntynyt autonomia tarkoitti samalla lisää tilivelvollisuutta yhteiskunnalle ja ministeriölle, minkä seurauksena yliopistot ovat vahvistaneet johtamistaan.
Pinheiron mukaan kollegiaalinen päätöksenteko on ollut vahvoilla etenkin vanhoissa tiedeyliopistoissa mutta ei yhtä vahvasti uudemmissa korkeakouluissa, kuten Norjan høyskole (university college) -ammattikorkeakouluissa.
”Osittain tämä liittyi turhautumiseen: kollegiaalinen systeemi ei ollut tehokas. Kesti liian pitkään tehdä päätöksiä. Kuten demokratiassa yleensä, prosessit ovat monitahoisia”, Pinheiro sanoo.
Kuka arvioi ylintä johtoa?
Tampereen yliopiston hallintotieteen professori Jari Stenvall sanoo, että rehtorien valta on kiistatta suuri. Se ilmenee päätöksenteossa, resurssien käytössä ja siinä, mitkä asiat etenevät.
”Ongelma on se, että ei ole selkeitä mekanismeja siihen, kuka kontrolloi rehtorin valtaa. Rooli kuuluisi yliopistojen hallituksille, mutta ne eivät tee sitä työtä riittävästi. Osin se varmasti johtuu arkuudesta puuttua akateemiseen johtamiseen. Käytännössä rehtori pystyy aika paljon pyörittämään hallitustakin.”
Stenvall teki vuonna 2022 yliopistojen johtosäännöistä Professoriliitolle selvityksen, jossa nousi esiin huoli yliopistodemokratiasta. Kollegioilla tulisi olla paremmat mahdollisuudet arvioida rehtoraatin toimintaa ja onnistumista.
”Rehtoreilla, jotka osaavat johtaa akateemista yhteisöä, ei ole huolta, jos yliopistodemokratia toimii.”
”Rehtoreilla, jotka osaavat johtaa akateemista yhteisöä, ei ole huolta, jos yliopistodemokratia toimii.”
Professoriliiton hallituksen asettama työryhmä on selvittämässä, miten yhteisiä asioita hoidetaan yliopistoissa. Stenvall on työryhmän asiantuntijajäsen.
Kollegiaalinen malli ei ole kadonnut. Pinheiron mukaan tutkimukset Norjasta osoittavat, että malli on yhä voimissaan ainakin perinteikkäissä yliopistoissa. Moni kuitenkin jättää osallistumatta, ehkä ajanpuutteen takia. Henkilöstöllä voi myös olla vaikutelma, että heitä kuullaan muodon vuoksi.
Pinheiron mukaan on hyvin vähän näyttöä siitä, että vahvemmin ylhäältä johdetut yliopistot toimisivat muita paremmin. Mitä suurempi ja useamman tieteenalan yliopisto, sitä vaikeampi sitä on johtaa keskitetysti ja luoda jaettuja päämääriä.
”Ei ole yhtä yliopistoa, vaan monta yliopistoa saman yliopiston sisällä.”
Lähde: Kekäle, Jouni & Pinheiro, Romulo (2025). Individual leadership in higher education: Partial solutions, unintended consequences, and the search for an alternative. Worldviews and Values in Higher Education: Institutional Governance, Leadership, and Capacity Building. p. 127–149.
Näin johtaminen nähdään Pohjoismaissa
Varapuheenjohtaja Frederik Hertel,
akateemisten ammattilaisten liitto DM, Tanska:
”Vuonna 2003 Tanskan yliopistolaki muuttui, ja äänestämällä valituista johtajista siirryttiin yritysmaailmaa heijastavaan systeemiin. Hallitusten enemmistö on ulkopuolisia jäseniä, ja he valitsevat rehtorin. Rehtori valitsee dekaanit ja dekaanit valitsevat yksiköiden johtajat.
Johdolla on valta tehdä kaikki päätökset. Yliopistoissa on yhteistyöelimiä, joiden kanssa pitää keskustella ennen päätöksentekoa. Työntekijöitä on mahdollista ottaa mukaan päätöksentekoon, mutta se on hankalaa johdolle, kun vaihtoehtona on tehdä päätökset itse. Tanskan yliopistoissa on ollut reformeja vuosittain. Johto ehkä pelkää tehdä sopimuksia työntekijöiden kanssa, kun sen jälkeen voi tulla taas uusia päätöksiä poliitikoilta tai ministeriöltä.
Ylin johto päättää yliopiston tavoitteet, eivätkä työntekijät aina näe itseään strategioissa. Johdolla on taipumus vaatia erimielisyyksien käsittelyä tietyllä tavoin. On toki hyvä välttää syvempiä konflikteja, mutta samalla on käynyt vaikeammaksi sanoa, mitä ajattelee.”
Erityisasiantuntija Jon Wikene Iddeng,
Forskerforbundet, Norja:
”Norjan yliopistolaissa normina on se, että yliopiston hallitus valitsee rehtorin, mutta jos hallitus haluaa, yliopisto voi valita rehtorin äänestämällä. Yhdeksällä korkeakoululla on vaaleilla valittu rehtori, joka toimii myös hallituksen puheenjohtajana. Kolmellatoista korkeakoululla on hallituksen valitsema rehtori ja hallituksella ulkopuolinen puheenjohtaja. Hallituksessa henkilöstöllä on viisi edustajaa, opiskelijoilla on kaksi, ja ulkopuolisia on neljä. Jos opiskelijat ja ulkopuoliset jäsenet löytävät toisensa, he voivat hallita yliopistoa. Jos henkilöstö ja opiskelijat löytävät toisensa, he voivat hallita.
Ammattiliitot ja yliopistohenkilöstö ovat halunneet lisää kollegiaalisia elimiä myös tiedekuntien ja laitosten tasolle. Norjassa oli muutama vuosi sitten isoja korkeakoulujen fuusioita, ja monia kollegiaalisia elimiä lopetettiin. Nyt niitä on perustettu uudelleen ainakin kahteen yliopistoon. Käynnissä on jonkinlainen liike kollegiaalisuuteen pitkän ajanjakson jälkeen, jolloin meitä työnnettiin pois yliopistojen hallinnosta.”
Pääsihteeri Lars Geschwind,
yliopisto-opettajien ja tutkijoiden liitto SULF, Ruotsi:
”Keskustelu yliopistojen johtamisesta ja kollegiaalisuudesta on ollut kiivasta viime vuosikymmeninä. Voi olla, että se nousee taas esiin, nyt kun Ruotsissa on käynnissä selvitys valtion yliopistojen tulevasta organisaatiomuodosta.
Kollegiaalinen päätöksenteko on haastettu monissa yliopistoissa. Jotkut yliopistot ovat suojelleet sitä, ja joissakin kollegiaalisia elimiä on perustettu uudelleen. Yleisenä trendinä on vahva linjajohto ja johtamisen ammattimaistuminen. Rehtori ei ole enää primus inter pares, vaan johtamisesta on tullut oma uransa. Rehtorin valta on lisääntynyt.
Molempia tarvitaan: sekä hyviä johtajia, jotka tuntevat yliopiston, että vahvoja kollegiaalisia elimiä. Akateemisina kansalaisina meidän täytyy osallistua ja ottaa vastuuta. Tarvitsemme rooliinsa valmiita johtajia, ehkä vahvoja mutta ehdottomasti viisaita ja palvelualttiita johtajia edistämään akateemisen henkilöstön työtä parhaalla mahdollisella tavalla.”
