Kuinka tukea kollegaa, jonka kotimaassa on kriisi?

Teksti terhi hautamäki kuva getty image

Kollegan kotimaassa on sota tai väkivaltaisuuksia. Hänellä on varmasti surua ja huolta läheisistään. Pitäisikö puhua asiasta, vai aiheuttaako se vain lisää stressiä?

Suomessa asuva iranilainen, Acatiimin artikkelissa turvallisuutensa vuoksi nimettömänä esiintyvä tutkija, on törmännyt puhumisen vaikeuteen työssään yliopistolla. Hän sanoo, että Suomessa iranilaiset ovat fyysisesti turvassa, mutta elävät emotionaalisesti kotimaansa tapahtumia. Se on musertavaa.

Tutkijan iranilaiset tuttavat ovat kertoneet, että työkaverit eivät aina edes kysy kuulumisia. He ehkä arastelevat: eivät tunne Iranin politiikkaa ja varovat loukkaamasta. Acatiimin haastatteleman tutkijan työtoverit puhuvat onneksi aiheesta. Yksi jopa seuraa aktiivisesti Iranin tilannetta ja kyselee perheestä.

”Hän sanoo, että ei voi auttaa mitenkään, mutta arvostan todella tätä inhimillistä yhteyttä. Ihmisten ei tarvitse olla poliittisesti korrekteja. Jos he kuuntelevat ja ovat kiinnostuneita, se antaa tukea.”

Pitäisikö puhua asiasta, vai aiheuttaako se vain lisää stressiä?

Tutkija sanoo, että kukaan ei halua sotaa. Monet iranilaiset, hän mukaan lukien, ajattelevat silti, että ulkoapäin tuleva paine on ainoa keino päästä eroon ihmisoikeuksia polkevasta hallinnosta. Tilanne on monimutkainen ja aiheuttaa ristiriitaisia tunteita. Hän tuntee surua, kun uutisiin päätyy hallinnon propagandaa – tai kun yliopisto huomioi iranilaiset sodan vuoksi, mutta vaikeni aiempien massapidätysten ja -teloitusten aikaan.

Haastatteluhetkellä iranilaiset olivat kolmatta kuukautta ilman nettiyhteyttä. Puhelut Iraniin eivät mene läpi, ja maasta on hyvin kallista soittaa. Kerran tutkija sai Telegramissa tiedon, että vanhempien kotikatua oli pommitettu. Hän kuuli iranilaisen opiskelijan puhuvan puhelimessa ja pyysi, voisiko opiskelijan äiti soittaa tutkijan äidille.

”Kun tyttäreni toivotti minulle hyvää äitienpäivää, itkin, koska en voinut sanoa samaa omalle äidilleni. Äitini pääsi soittamaan illalla, ja halusin kuulla hänen ääntään pidempään. Samalla mietin, miten paljon puhelu hänelle maksaa. Pahinta oli, että jopa äitienpäivänä ajattelin, että puheluamme kuunnellaan.”

Haastateltu tutkija kertoo, ettei aina avaudu asioista töissä. Joskus on helpompi hymyillä ja sanoa: ”I’m fine”.

Työyhteisö voi tukea olemalla joustava silloin, kun kollegan työteho ei ole parhaimmillaan.

”Välttelen usein menemästä lounaille ja kahveille, koska tuntuu kurjalta tehdä ihmisiä surulliseksi puhumalla Iranista. Ehkä silloin, jos he itse kutsuvat mukaan, tulee tunne, että he haluavat kuulla. Jo kutsu lounaalle tai kahville voi osoittaa tukea ja merkitä paljon.”

Tutkijan mukaan työyhteisö voi tukea olemalla joustava silloin, kun kollegan työteho ei ole parhaimmillaan. Tukea tarvitsisivat myös apurahatutkijat, joilla ei ole pääsyä työterveyspalveluihin sekä nuoret opiskelijat, jotka elävät kriisiä erossa perheestään.

Vertaistukea ja workshopeja

Tutkijatohtori Vadim Romashov on ollut järjestämässä workshopeja, joissa pohditaan kriisien vaikutusta yliopistoyhteisöön. Hänkin on kuullut puhumisen vaikeudesta:

”Jotkut sanovat, että minulla on iranilainen kollega, ja Iranin tapahtumat varmasti vaikuttavat häneen, mutta en tiedä miten lähestyä häntä ja mitä sanoa. Samaan aikaan olen kuullut iranilaisilta, että kukaan ei tunnu välittävän. He toivoisivat, että kollegat tulisivat juttelemaan näistä asioista.”

Romashov työskentelee Itä-Suomen yliopistossa, mutta hänelle aihe nousi esiin vuonna 2022, kun hän opetti maisteriohjelmassa Tampereen yliopiston rauhan- ja konfliktintutkimuskeskuksessa. Venäjä oli hyökännyt Ukrainaan, ja opiskelijoissa ja henkilöstössä näkyi kasvavaa ahdistusta.

Opiskelijat pyysivät, että asiaa käsiteltäisiin. Romashov kuuli, että Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutilla on vertaistukiryhmä, jossa ihmiset puhuvat epämuodollisessa ja luottamuksellisessa ilmapiirissä. Hän järjesti Tampereella vastaavan ryhmän sekä yhdessä kollegoiden kanssa sarjan workshopeja.

Yliopistolaisia koskettavat sotien ja kansanmurhien ohella myös esimerkiksi kotimaan luonnonkatastrofit.

Tampereen yliopiston tieteentekijät Tatte lähti mukaan Romashovin työhön, tuki workshopien järjestämistä ja perusti pysyvän työryhmän käsittelemään teemaa.

Yliopistolaisia koskettavat sotien ja kansanmurhien ohella myös esimerkiksi kotimaan luonnonkatastrofit. Tatten puheenjohtaja Derek Ruez sanoo, että kriiseillä on henkilökohtainen ja yleisempi ulottuvuus. Toiset pelkäävät tai surevat läheistensä vuoksi. Joku tuntee vihaa konfliktin epäoikeudenmukaisuudesta, toiset yksinäisyyttä, kun kriisi ei kosketa ympärillä olevia samalla tavalla. Aihe tuli esiin jo vuonna 2021 Tatten kyselytutkimuksessa kansainväliselle henkilöstölle.

”Emme kysyneet sitä, mutta avoimissa vastauksissa ihmiset kommentoivat, että he tunsivat olonsa eristyneeksi. Kotimaan konflikti tai kriisi herätti kielteisiä tunteita.”

Kriisit vaikuttavat työhön yleisemminkin, esimerkiksi matkustusmahdollisuuksiin ja kenttätyön turvallisuuteen. Opettajien pitää miettiä sensitiivisyyttä, kun opiskelijoiden perheitä elää sota-alueilla. Ryhmässä voi olla opiskelijoita, joiden kotimaat ovat konfliktissa keskenään.

”Lisäksi turvallistamistoimet, joilla yliopisto vastaa geopoliittisiin jännitteisiin, voivat haastaa akateemista vapautta. Näillä toimenpiteillä voi olla epätasa-arvoisia vaikutuksia akateemiseen henkilöstöön heidän syntyperänsä perusteella”, Ruez mainitsee.

Psykologille ohjaaminen ei riitä

Romashovin mukaan yliopiston on tärkeää ymmärtää ongelma ja tarjota psykososiaalista tukea. Ei riitä, että hallinnosta listataan tahot, joihin voi tarvittaessa ottaa yhteyttä.

”Usein yliopisto ohjaa palveluihin, kuten työterveyteen tai opiskelijoiden terveydenhuoltoon. Vaikka psykologista voi olla suuri apu, se ei yksin riitä. Tällöin psykologisoidaan ja personoidaan asia, jolla on globaaleja vaikutuksia ja rakenteellisia ulottuvuuksia.”

Romashovin mukaan on tärkeää, että tukea tulee myös työyhteisöltä. Geopoliittisia kriisejä ei tule niputtaa vain kansainvälisen henkilöstön asiaksi. Globaalissa maailmassa kriisit voivat vaikuttaa kansallisuudesta riippumatta.

Maailman konfliktit voivat luoda jännitteitä myös yliopiston sisälle. Romashov sanoo, että toiset helposti tekevät oletuksia ihmisen ajatuksista tai tuntemuksista hänen kansalaisuutensa perusteella.

Geopoliittisia kriisejä ei tule niputtaa vain kansainvälisen henkilöstön asiaksi. Globaalissa maailmassa kriisit voivat vaikuttaa kansallisuudesta riippumatta.

”On tärkeää järjestää fasilitoitua vuoropuhelua, tavata ja puhua luottamuksellisessa ympäristössä, jotta ihmiset eivät sulkeudu itseensä ja oleta, mitä heidän yhteisönsä jäsen saattaa ajatella heistä.”

Ruez sanoo, että workshopit ovat olleet hyödyllisiä, koska niissä on ollut mahdollista pohtia asioita yhteisönä. On hyvä myös ottaa asia puheeksi läheisen kollegan seurassa ja kysyä, miten hänellä menee: osoittaa välittämistä mutta jättää toiselle tilaa valita, mistä ja miten haluaa puhua.

”Jos kollegaan on hyvä suhde, hän luultavasti arvostaa kuulumisten kysymistä, etenkin jos sen voi tehdä niin, että hänellä ei ole paineita vastata tietyllä tavalla.