Visio ilman tekijöitä?
Yliopiston voi ymmärtää organisaationa ja instituutiona. Tämän oivaltaminen auttoi itseäni aikanaan jäsentelemään, miten yliopiston eri tehtävät ja rakenteet jäsentyvät.
Yliopiston instituutiona voi käsittää akateemisiin yhteisöihin perustuvana ja kollegiaaliseen päätöksentekoon nojaavana paikkana, jossa vuosisatoja vanhoja sääntöjä noudattaen tutkijat tutkivat tavoitteenaan totuuden etsiminen. Yliopistoinstituutiossa paras argumentti voittaa. Mielenkiinto on toiminnan laadullisissa näkökohdissa. Akateeminen vapaus tarkoittaa intellektuaalista vapautta tutkimuskohteen valinnassa. Yliopisto instituutiona on muuttunut ajan myötä vain vähän. Yliopisto-organisaatiolla puolestaan on toimitilat, budjetti, strategia, rahoitusmalli ja tavoitteet. Yliopisto-organisaatiossa on rehtoreita, yliopistokollegioita, tiedekuntia ja erilaisia palveluita. Kiinnostus on yleensä määrällisissä asioissa. Instituutiosta poiketen yliopisto-organisaatio tyypillisesti myllätään vastaamaan eri aikoina toimintaa kustantavien mieltymyksiä.
Yliopistosektorin ammattiliittojen näkökulmasta yliopistoa organisaationa ja instituutiona liimaa yhteen henkilöstö, jossa opetus- ja tutkimushenkilöstö toimii yhtäältä tutkijoina ja opettajina ja toisaalta yliopisto-organisaation työntekijöinä. Välillä roolien yhdistäminen on haastavaa.
Opetus- ja kulttuuriministeriön korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visio 2040 on tuhti suunnitelmapaketti korkeakoulusektorin toimenpiteistä lähivuosina. Vision paranteluun osallistui laaja joukko korkeakoulusektorin toimijoita usealla kommentointikierroksella.
Henkilöstön näkökulmasta visio on kuitenkin hieman hassun näköinen: Korkeakoulut laativat, rakentavat ja vahvistavat. Korkeakoulujen HENKILÖSTÖ on kuitenkin se toimija, joka rakentaa ja vahvistaa. Visiossa kannetaan hienosti huolta opiskelijoista ja pyritään vahvistamaan heidän hyvinvointiaan. Henkilöstön hyvinvointia niukkenevan perusrahoituksen maailmassa ei edes mainita. Väestön kouluttaminen on Suomelle elinehto, joten visioiminen ja yrittäminen on tärkeää. Ehkä henkilöstön aseman korostaminen tulevaisuusvisiossa ei ole välttämätöntä, mutta muuten korkeakoulujen henkilöstön hyvinvoinnista huolehtiminen on ensiarvoisen tärkeää.
