Korkeakoulutuksen visio: Paljon tavoitteita– mihin on varaa?
Opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisi uuden korkeakoulutuksen ja tutkimuksen vision. Korkeakoulutukseen ja tutkimukseen halutaan laatua, mutta mitä se käytännössä tarkoittaa?
Teksti terhi hautamäki kuvitus Outi Kainiemi
Sivistyksestä suunta Suomelle, kuuluu kesäkuussa julkaistun vision otsikko.
Opetus- ja kulttuuriministeriön korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visio tähtää 2040-luvulle, joka ei itse asiassa ole valtavan kaukana.
Ydinasiaksi visiossa nousee koulutustason nosto. Nuorten korkeakoulutettujen osuus halutaan nostaa 60 prosenttiin.
Tavoite on kova. Nyt osuus on alle 40 prosentin eikä edellisen, vuoden 2030 vision 50 prosentin tavoite näytä toteutuvan.
Visioon sisältyy samalla lupaus maksuttomasta korkeakoulututkinnosta ja korkeakoulutuksen ja tutkimuksen laadusta. Se sisältää laajan kirjon toimenpidesuosituksia, joiden käytännön vaikutus nähdään tulevaisuudessa. Suunnitelma vision toimeenpanemiseksi tehdään myöhemmin. Miltä tavoitteet näyttävät yliopistolaisten silmin?
”Nuorista ei ole varaa hukata yhtäkään”
Vaasan yliopiston rehtori Minna Martikainen pitää visiossa olennaisimpana tavoitteena korkeakoulutusasteen nostoa. 2030-luvun alun jälkeen korkeakouluikään tulee poikkeuksellisen pieniä ikäluokkia. Pelkkä prosenttiosuuden nosto ei auta, jos osaajien absoluuttinen määrä hiipuu.
”Meidän on tavoitteellisesti koulutettava kansainvälisiä opiskelijoita, integroitava heitä yhteiskuntaan, houkuteltava työperäistä maahanmuuttoa ja koulutettava kotimaiset nuoret maksimaalisesti. Siten meillä on vuonna 2040 kasvava ja hyvinvoiva Suomi.”
”Järjestelmä on ennemmin poissulkeva kuin houkutteleva. Pienestä nuorisomäärästämme ei ole vara hukata yhtäkään.”
Martikaisen mukaan korkeakoulutukseen pääsystä tulee tehdä sujuvampaa. Nykyisin nuoret jäävät korottamaan ylioppilasarvosanoja ja pyrkivät yhä uudestaan.
”Järjestelmä on ennemmin poissulkeva kuin houkutteleva. Pienestä nuorisomäärästämme ei ole vara hukata yhtäkään.”
Koulutuksen laadun Martikainen näkee käytännönläheisesti: tärkein mittari on opiskelijoiden työllistyminen. Osaamistarpeita tulisi ennakoida vielä tehokkaammin.
”Meilläkin on lähialueen yritysten kanssa jatkuva keskustelu siitä, mitä tarvitaan. Kehitämme omaa tekemistä siihen suuntaan.”
Tutkimuksen laadun säilyttämiseksi ja kehittämiseksi korkeakoulut joutuvat hakemaan yhä enemmän ulkopuolista tutkimusrahoitusta. Martikaisen mukaan tilanne on vaativa mutta väistämätön. Esimerkiksi eurooppalaisesta tutkimusrahoituksesta olisi nykyistä paljon enemmän haettavaa ja saatavaa.
”Kun maksamme EU-kassaan, meidän tulisi pyrkiä saamaan maksimaalisesti takaisin. Jos haemme ja saamme vähemmän kuin eurooppalaiset kilpailukumppanit, rahoitamme muiden maiden tieteen kehittymistä.”
Mikä on opiskelijoiden ja opettajien suhdeluku?
Yliopisto-opettaja Tommi Kokkonen työskentelee Turun yliopiston fysiikan ja tähtitieteen laitoksella. Hän huomauttaa, että visiossa mainitaan laatu, mutta siihen ei juuri ole toimenpide-ehdotuksia.
”Näyttää siltä, että opetus- ja kulttuuriministeriö ei oikein itsekään tunnista heidän vallassaan olevia rakenteellisia tekijöitä, jotka voisivat vahvistaa korkeakoulutuksen laatua.”
Kokkosen mukaan huomiotta jää se, miten rahoitusmalli vaikeuttaa laadun kehittämistä. Mahdollisuudet ulkoisen rahoituksen hankintaan riippuvat tieteenalasta. Malli ei kannusta korkeakoulujen yhteistyöhön vaan kilpailuun. Valmistumisaikojen lyhentäminen rahoituksen jakamisen mittarina luo pikemminkin kannusteen laskea rimaa, vaikka opettajilla on vahva halu pitää tavoitteet korkealla.
Kokkonen on tutkinut luonnontieteiden opetusta ja oppimista. Laadukas opetus on linjassa tavoitteiden kanssa ja hyvin jäsenneltyä. Se vaatii opettajalta sisällön hallintaa ja pedagogista osaamista. Tutkinnossa hahmottuu opiskelijalle selkeä punainen lanka.
Laatu vaatii myös riittävästi opettajia suhteessa opiskelijoiden määrään. Suhdeluku on yhä kovemmalla koetuksella, kun opiskelijoiden määrää kasvatetaan.
”Jos opetuskuormaa on paljon, opetuksen kehittäminen jää vähemmälle ja tutkimukselle ei jää aikaa.”
Laatua voidaan kehittää myös tarjoamalla lisää pedagogista koulutusta opettajille. Luonnontieteellisillä aloilla on huoli siitä, miten lukio valmistaa opintoihin. On mietitty valmentavia kursseja ja tukikursseja. Näihinkin tarvitaan resursseja.
”Visiossa ei ole mitään mainintoja perusrahoituksen vahvistamisesta, vaikka valmistelutyössä sidosryhmät yliopistojen puolelta sen mainitsivat.”
Kokkosen mukaan visiossa on hyvää se, että korkeakouluun pääsyn parantamiseksi huomioidaan koulutusketjun merkitys: lukio, ammatillinen koulutus ja aliedustettujen ryhmien, kuten maahanmuuttajien valmiudet. Yksi suosituksista on kehittää ammatillisen koulutuksen sisältöjä ja ohjausta jatko-opintoihin. Se on tärkeää, sillä ammatillisista tutkinnoista on karsittu esimerkiksi yleissivistäviä opintoja, mikä vaikeuttaa siirtymiä korkeakouluun.
Miten käy maksuttomuuden lupauksen?
Taloustieteilijä Vesa Vihriälä pitää tärkeinä vision näkemyksiä sivistyksestä, tutkimus- ja kehittämistoiminnan panostusten kasvattamisesta sekä korkeakoulutusasteen nostosta.
Mutta se maksuttomuus: luvataan lisätä laadukasta koulutusta, vaikka rahoituksen kasvua ei ole näköpiirissä. Vihriälän mielestä on vaikea nähdä, että täydellinen maksuttomuus olisi yhdistettävissä nuorten 60 prosentin korkeakoulutustavoitteeseen. Kovin korkeisiin maksuihin hän ei kuitenkaan mielellään menisi.
”Tämä on visiossa se haavoittuvin kohta. Olen opetusministeriöstä saanut käsityksen, että nykyinen rahoitus ei riitä edes 50 prosentin tavoitteen saavuttamiseen.”
Vision mukaan järjestelmää uudistetaan rohkeasti nykyisten vahvuuksien pohjalta. Tämä on herättänyt kysymyksiä korkeakoulujen duaalimallin eli yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen välisen työnjaon tulevaisuudesta. Vihriälän mukaan hallinnollinen yhteistyö hyödyttää samalla paikkakunnalla toimivia yliopistoja ja ammattikorkeakouluja, mutta näiden roolit ja tutkinnot hän pitäisi erillisinä.
”Olen opetusministeriöstä saanut käsityksen, että nykyinen rahoitus ei riitä edes 50 prosentin tavoitteen saavuttamiseen.”
Visiossa puhutaan yhteiskunnan tarpeisiin vastaamisesta. Vihriälän mukaan kysyntään reagoiminen on tärkeää, joskin on vaikea ennakoida, minkä alan maistereita tarvitaan minkäkin verran.
”Aika hyvä lähtökohta on se, että kanditutkintoja tehtäisiin verrattain yleisiksi. Sen jälkeen olisi mahdollisuus ehkä orientoitua uudelleen, kun on jo parempaa tietoa siitä, mitkä ovat omat mielenkiinnon kohteet, kyvyt ja millaiselle osaamiselle on tarvetta.”
Mihin jäi otsikossa mainittu sivistys?
Emeritusprofessori Arto Mustajoki Helsingin yliopistosta on nähnyt korkeakoulujen pitkän kehityskaaren ja ollut pohtimassa laadun mittaamista jo 1990-luvulla.
Opetus- ja kulttuuriministeriön vision otsikossa lukee lupaavasti sivistys, mikä on laadukkaan korkeakoulutuksen ytimessä. Mustajoen mielestä sisältö ei kuitenkaan juuri vastaa humboldtilaisen sivistysyliopiston ideaa.
”Se edustaa tehokkuus- ja markkinayliopiston henkeä. Visiossa korostetaan t&k-puolta yliopiston keskeisenä tehtävänä, mikä on ahdas näkemys.”
Mustajoen mukaan on tärkeää, että perusrahoitus on riittävä ja yliopistosta saa innostavaa opetusta. Kun yliopisto tuottaa osaavia ja luovia ihmisiä, nämä vievät osaamisensa työelämään ja tutkimus- ja kehitystoimintaa syntyy myös muualle yhteiskuntaan.
”Laatu ei ole vain yliopiston sisäinen kysymys, vaan se on kiinni siitä, millaisia opiskelijoita yliopistoon tulee.”
Korkeakoulutettavien joukon kasvaessa lähtötason vaihtelu luonnollisesti kasvaa. Toinen tärkeä tekijä on se, millaista henkilöstöä korkeakoulu rekrytoi.
Visio näyttäytyy Mustajoelle epätasaisena kokoelmana, jossa on ”monta sopankeittäjää”. Jotkin muotoilut jättävät arvailuille varaa.
”Laatu ei ole vain yliopiston sisäinen kysymys, vaan se on kiinni siitä, millaisia opiskelijoita yliopistoon tulee.”
Hän tarkastelee vision kohtaa: Valtioneuvoston tasolla yhdenmukaistetaan tutkimuksen vastuullista kansainvälisyyttä ja tutkimuksen turvallisuutta koskevat politiikat ja käytännöt. Hän pohtii, olisiko tässä kyse samasta asiasta kuin taannoisessa kiistassa akatemiarahoituksesta ja tutkimuksen kansallisesta turvallisuudesta.
”Sitä ihmeellisempää olisi, jos se olisi tänne kirjattuna. Polemiikki paljasti, että ei ollut kovin viisas yritys ruveta suitsimaan suomalaista tiedettä.”
Mustajoki pitää kannatettavana korkeakouluun pääsyn sujuvoittamista ja maahanmuuttajien valmentavaa koulutusta. Muitakin tavoitteita on, mutta ne ovat osin ristiriitaisia. Esimerkiksi opintojen kansainvälisyyttä vaikeuttaa se, että on paineita valmistua nopeasti.
Vision muutoin positiivista henkeä himmentää lopussa paluu karuun todellisuuteen, julkisen talouden paineisiin.
”Jos lukee vision loppuun, huomaa, että hohhoi, eihän tähän kaikkeen olekaan rahaa.”
Julkaisemisen kriisi ja tekoälymurros
Turun yliopiston sukupuolentutkimuksen professori, mediatutkija Anu Koivunen pitää visiota kunnianhimoisena. Siinä tunnistetaan aitoja, ajankohtaisia kysymyksiä, kuten tarve turvata tieteen vapaus.
”Päähuomioni liittyy aina tylsään kysymykseen, mikä on vision suhde julkisen talouden todellisuuteen. Mikä on vision merkitys politiikkaa ohjaavana, jos poliitikot ja virkamiehet puhuvat indeksien jäädyttämisestä ja 11 miljardin euron sopeutuksista?”
”Valmisteluun osallistuneet tahot eivät olleet ollenkaan samaa mieltä kuin mitä poliittiset päätöksentekijät ehdottavat.”
Paine mitata näkyvää hyötyä ei toki ole uutta, ja se on julkisesti rahoitettavassa toiminnassa perusteltua. Korkeakoulujen erikoistuminen ja järjestelmän uudistaminen herättävät kysymyksiä. Vision mukaan tämä tapahtuu korkeakoulujen omista lähtökohdista, mutta Koivunen ei ota tätä annettuna. Hänelle tulee mieleen hiljattainen valmistelu maksullisista tutkinnoista avoimissa korkeakouluopinnoissa.
”Valmisteluun osallistuneet tahot eivät olleet ollenkaan samaa mieltä kuin mitä poliittiset päätöksentekijät ehdottavat.”
Visiossa puhutaan laadusta, mutta laadun määrittely jää avoimeksi. Koivusen mukaan laatu tarkoittaa sitä, että on riittävästi tutkijoita, opettajia ja näiden läsnäoloa.
”Generatiivisen tekoälyn aikana korostuu opetus, joka perustuu keskusteluun, ajatteluun, soveltamiseen ja interaktioon, jonka ihmiset tekevät.”
Vision mukaan korkeakoulu- ja tiedeyhteisö etenee tutkimuksen vastuullisen arvioinnin periaatteista käytännön toimiin ja rekrytoinneissa hyödynnetään monipuolisia akateemisen meritoitumisen tapoja. Tämän voi tulkita viittaavan siihen, että julkaisujen määrä ei ole riittävä tapa arvioida tutkimuksen laatua.
Kysymys on äärimmäisen ajankohtainen. Kansainvälisesti keskustellaan jo vakavasti siitä, että julkaisut menettävät merkityksensä tieteen laadun mittarina. Rankingit ja julkaisupaineet yhdistettynä tekoälytehtailuun ovat lisänneet huonolaatuisten ja epärehellisten julkaisujen määrää räjähdysmäisesti. Koivunen kirjoitti heinäkuussa Suomen Kuvalehdessä tieteellisen julkaisemisen kriisistä.
”Tieteellisen julkaisemisen kriisi, ammattirakenteiden muutos ja generatiivisen tekoälyn rooli haastavat korkeakoulutusta monilla tavoilla. Nämä kehityskulut eivät vielä näy visiossa.”
Mitä liitot ajattelevat visiosta?
Yliopistojen opetusalan liiton YLL:n puheenjohtaja Santeri Palviainen:
”Tavoitteet ovat erinomaisia, mutta konkretiaa ei ole paljon. Myöhemmin nähdään, mikä on toteuttamissuunnitelma. Vuoden 2030 vision toimenpiteistäkään monia ei ole tehty. Ollaan kaukana siitä, että korkeakoulut olisivat Suomen parhaita työpaikkoja, ja siitä, että 50 prosentilla nuorista olisi korkeakoulututkinto vuoteen 2030 mennessä. Visiossa on mainittu isoja asioita, kuten korkeakoulujärjestelmän uudistamistyö. Järjestelmää koskettava kysymys on se, ollaanko sitouduttu duaalimalliin vai halutaanko sitä lähteä hämärtämään. YLL:ssä on nähty, että yliopistoilla pitää olla omat tutkintonsa, rahoituslakinsa ja rahoitusmallinsa, ja ammattikorkeakouluilla taas omansa. Molemmat pelaavat omilla vahvuuksillaan.”
Professoriliiton puheenjohtaja Teija Laitinen:
”Tutkimukseen on panostettava, jos haluamme pysyä mukana kansainvälisen tason uutta luovassa tutkimustoiminnassa. Korkeakoulutettujen nuorten aikuisten 60 prosentin tavoite on mahdollista saavuttaa, jos siihen osoitetaan riittävät resurssit. Vaarana on, että säästötarpeiden vuoksi rahoituksen suunta on päinvastainen. Professoriliitto myös korostaa, että tutkijoiden immateriaalioikeuksien turvaaminen on edellytys sille, että immateriaalioikeudet voidaan kaupallistaa. Niiden sosialisointi tai siirtäminen korkeakouluille estää mielekkään kaupallistamisen. Tämä tulee huomioida mahdollisessa korkeakoulukeksintölain uudistamisessa. Professoriliitto ei näe tarvetta alakohtaisten tutkintonimikkeiden uudistamiselle eikä ylempien korkeakoulututkintojen kokonaisuuden tarkastelemiselle. Ennen mahdollista uudistamista tulee tehdä laaja-alainen selvitys, käydä vuoropuhelua ja tämän jälkeen tehdä päätelmät. Visiossa mainittu akateeminen vapaus turvataan parhaiten lisäämällä yliopistojen ja tutkimuslaitosten pitkäjänteistä, riippumatonta tutkimusrahoitusta.”
Tieteentekijöiden puheenjohtaja Antti Pajala:
”Vision valmistelu on ollut erinomaisen laaja-alaista ja avointa. On hienoa, että on tavoite, jota kohti pyrkiä. Ainoa keino, jolla pärjäämme, on koulutettu väestö ja huipputason osaaminen. Visio on kuitenkin passiiviin kirjoitettu: kovasti kehitetään, tehdään, opetetaan ja tutkitaan. Henkilöstön näkökulma on ohut, vaikka henkilöstö työn tekee. Laadunvarmistus on olennaista, pelkät määrälliset tavoitteet koulutustason nostosta eivät riitä. Kaiken a ja o on riittävä julkinen perusrahoitus. Kilpailtu rahoituskin makaa perusrahoituksen päällä, esimerkiksi laboratorioinfrastruktuureja ylläpidetään perusrahoituksella. Tutkimus on olennainen osa visiota mutta siinä missä akateeminen tutkimus on kiinnostunut etsimään vastauksia avoimiin tieteellisiin kysymyksiin, visiossa tutkimusta käsitellään arkipäiväisenä asiana: kun pannaan lisää paukkuja, saadaan lisää tuota ja tätä.”
