Seuraamme palkkoja tiiviisti
Valtio ja yliopistot solmivat kevättalvella työehtosopimuksesta maltillisilla palkkaratkaisuilla. Sopimus solmittiin työrauhan säilyttämiseksi, ainutlaatuisen vanhempainvapaauudistuksen käynnistämiseksi ja parlamentaarisesti sovitun TKI-ohjelman vauhdittamiseksi.
Sopimishalua lisäsi Venäjän oikeudeton ja julma hyökkäyssota ja lisääntynyt moninainen epävarmuus. Sopimukseen jäikin optio sen tarkastelemiseksi vuoden päästä.
Sopimukseen jäikin optio sen tarkastelemiseksi vuoden päästä.
Jotkut liitot ja työnantajat valitsivat toisin: Hoitajien palkkaus odottaa ratkaisuaan. Korkeampaa palkkaa oikeuttavat ja vastustavat argumentit sinkoilevat julkisuudessa. Ymmärtääköhän kukaan, millaisella kombinaatiolla parempaa johtamista, palkkaharmonisointia ja työolosuhteiden parannuksia sopimus olisi saavutettavissa ja millaisin kustannuksin?
Sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen uudistuksessa sopiminen kaatuu valtion syliin. Eikä tilannetta helpota kuntasektorin sopimus – palkat on sidottu yli muilla aloilla saavutetun, ja ne sisältävät korotusautomaatin. Kaikki eivät katso tällaista neuvottelukentässä hyvällä.
Tuottavuuden kasvun perusteella työntekijä on palkkansa ansainnut.
Palkkojen ostovoima ja oikeudenmukaisuus on tärkeää. Palkkoja voi korottaa laadullisen tai määrällisen tuottavuuden parantuessa – tai neuvotteluvoimalla. Korona-aikana yliopistolaiset ovat hoitaneet kasvaneet opiskelijamäärät, omaksuneet uusia toimintatapoja, digitalisoineet opetuksen ja hoitaneet pandemian moninaisia sivuvaikutuksia.
Suomalaiset yliopistot ovat säilyttäneet asemansa kansainvälisesti kohtuullisin kustannuksin. Tuottavuuden kasvun perusteella työntekijä on palkkansa ansainnut.
Mutta energia kallistuu, kun ”Wandel durch Handel” -keskinäisriippuvuuteen perustuneet Euroopan energiamarkkinat ovatkin johtaneet fossiiliseen jalkanaruun. Koronasulkutoimien päättyminen siirtää kysyntää takaisin aiemmin sopeutettuihin palveluihin.
Niukkuus sallii korottaa hintoja.
Niukkuus sallii korottaa hintoja. Jo välttämättömien elinkustannusten nousu ylittää sovitun palkankorotuksen, ja ostovoimamme laskee.
Valtion budjettiesityksessä 2023 kirjoitetaan: ”Maltillisen työmarkkinaratkaisun tärkeyttä ei voi liikaa korostaa – kilpailukyky on vaikea saavuttaa mutta helppo menettää.” Me olemme tehneet maltillisen ratkaisun, mutta vastaako se tuottavuuden parannusta ja onko se oikeudenmukainen? Optiolle taitaa tulla käyttöä.
