Opiskelijat hylkäämistaloudessa

Teksti heidi elmgren kuva heidi elmgren

Ihmisiä barrikadeilla. Keväällä 2023 ohjasin laadullisten tutkimusmenetelmien harjoitusseminaareja. Opiskelijoiden itse valitut aiheet kylmäsivät: seitsemästä pienryhmästä neljä käsitteli opiskelijoiden uupumusta, taloudellista ahdinkoa ja suorituspaineita.

Syksyllä 2023 opiskelijat valtasivat korkeakouluja ympäri Suomen. Opiskelijat osoittivat mieltään opintotukeen kohdistuvia heikennyksiä ja laajemmin hallituksen leikkauspolitiikkaa vastaan. Opiskelijoiden mielenosoituksista keskusteltiin mediassa vilkkaasti.

Oman huomioni kiinnittivät erityisesti kriittiset näkökannat. Opiskelijoista puhuttiin toistuvasti hyväosaisina, ja Kulttuuriykkösen Perjantaistudiossa 29.9.2023 ekonomisti Heikki Pursiainen piti ”valitettavana”, että yliopisto-opiskelijoiden edunvalvojat viestivät, että opiskelijoiden asema vertautuisi pienituloisten asemaan (Yle 2023a).

Opiskelijoiden kanssa seminaareissa käytyjen keskustelujen myötä oma työni on muuttunut henkisesti raskaammaksi. En voi enää kuvitella, että nykyinen opiskelijaelämä olisi samankaltaista kuin omani 15 vuotta sitten. Haluaisin olla opettaja, jonka kanssa voi neuvotella, joka luo rauhallista ilmapiiriä: kaikki järjestyy ja kaikesta selvitään, ei tämä ole niin vakavaa. Tämä käsitys on perua omilta, rauhallisemmilta opiskelija-ajoiltani.

Ulkopuolelta asetetut tavoitteet määrittävät opiskelijoiden elämää ja vaihtoehtoja.

Nykyopiskelijoiden tilanne on kuitenkin erilainen. Ulkopuolelta asetetut tavoitteet määrittävät opiskelijoiden elämää ja vaihtoehtoja. Vaikka minä, ”kiva opettaja”, joustaisin, Kela ei jousta. Jos valmistuminen myöhästyy, se vaikuttaa opintolainan hyvityksiin ja sitä kautta pitkälle nuoren ihmisen tulevaisuuteen.

Palataan Pursiaisen huomioon. Tosiaan, miksi halutaan tuottaa käsitystä opiskelijoiden ja pienituloisten tilanteiden samankaltaisuudesta? Pursiaisen mukaan opiskelijat alentavat vapaaehtoisesti tulotasoaan saadakseen myöhemmin yliopistoa käymättömiä huomattavasti paremman taloudellisen aseman (Yle 2023a).

Hyväpalkkaiseen työhön työvoimapulaiselle alalle valmistuvan opiskelijan taloudellisesti niukka nykytilanne on toki kaukana monen pitkäaikaistyöttömän hamaan tulevaisuuteen ulottuvasta toivottomuudesta. Mutta kuinka pitkä on ”nykytilanteen” kesto? Kauanko kestää ”väliaikainen”?

Opiskelijat eivät ole keskenään samanlaisessa tilanteessa suhteessa tulevaan työllistymiseensä tai nykyiseen inflaatioon. Ehkä tästä on kuitenkin jo puhuttu riittävästi. Osallisuus opintotukijärjestelmässä tarjoaa nimittäin jokaiselle opiskelijalle näkymän ilmiöön, jota suomalaisessa keskustelussa ei toistaiseksi ole juuri käsitelty: hylkäämistalouteen.

Opiskelijoiden pienituloisuus kehystetään julkisessa keskustelussa väliaikaiseksi ja siksi oikeutetuksi.

Hylkäämistaloudesta (economies of abandonment) on kirjoittanut Elizabeth Povinelli (2011). Povinelli kuvaa käsitteellään talouspolitiikkaa ja diskursseja, joissa tietty aikamuoto, future anterior, tulee keskiöön. Future anterior[1] viittaa Povinellilla tulevaisuuteen liittyvään aikamuotoon ”what will have been”, siihen, mikä tulevaisuudessa on tullut tapahtuneeksi. Tulevaisuudessa koittavasta asiantilasta tulee tekojen moraalisen arvon mittari ja kriteeri. (Povinelli 2011, 2, 3.)

Tämä aikamuotoa käytetään esimerkiksi tehtäessä vaikeita leikkauksia, jotka kohdistuvat pienituloisiin tai marginalisoituihin yhteisöihin. Vaikeat päätökset oikeuttaa, näin vakuutellaan, tulevaisuudessa koittava parempi tilanne; se, mikä on tuleva tapahtuneeksi.

Hylkäämistalouden periaatteiden mukaisesti opiskelijoiden vastikkeettoman tuen vähäinen osuus ja lainan ottamiseen ohjaaminen tulevat oikeuteuksi tulevaisuudessa, kun opiskelija will have landed turvatun ja hyväpalkkaisen työnsä. Silloin sijoitus omaan tulevaisuuteen will have paid off ja järjestelmän vaatimat, silloin vain väliaikaisiksi todistetut uhraukset, niiden läpi kestäminen, will have been oikeutettuja. Jos ovat olleet.

Opiskelijoiden pienituloisuus kehystetään julkisessa keskustelussa väliaikaiseksi ja siksi oikeutetuksi. Samoin pian toimeenpantavia heikennyksiä sosiaaliturvaan oikeutetaan tulevalla kasvulla ja tulevaisuudessa lisääntyvillä työpaikoilla. Ongelma tässä ajattelussa, sekä ns. oikeasti pienituloisten että opiskelijoiden kohdalla, on se, että jos rahat loppuvat tänään ja seuraava tuki tulee vasta viikon päästä, tämäkin viikko pitäisi elää.

Povinelli puhuukin toisesta aikamuodosta, durative present, joka kuvaa edelleen jatkuvaa ja keskeneräistä toimintaa, tulevaisuudessa tapahtuneeksi tulleen oikeutuksen vastakohtana ja haastajana (Povinelli 2011, 3). Olen Povinellin tavoin kiinnostunut näistä diskursseista, joiden kautta nykyhetken kärsimyksen ja sen tietoisen syventämisen voi sivuuttaa ja nyt kestettävät sosiaaliset vauriot voi kuin loihtia pois; miten toisten vahingoittaminen aletaan ymmärtää heihin kohdistuvaksi hoivaksi (Povinelli 2011, 58).

Velaksi eläjät

Suomen opintotukijärjestelmää on pitkään kehitetty 1940-luvun ansioita tarkkaavasta ”ahkerien, lahjakkaiden ja vähävaraisten” stipendipohjaisesta tukemisesta universalistisempaan suuntaan (Nummela 2014, 22–26). Tuija Nummela toteaa opintotukijärjestelmän kehitystä kuvaavassa artikkelissaan, että ympyrä opintotuen osalta on sulkeutunut, kun opinnoissa menestyminen (tai ainakin opintojen eteneminen) on jälleen tullut tuen saamisen perustaksi. (Nummela 2014, 29.) Nyt, kymmenen vuotta myöhemmin, voi pohtia, onko järjestelmä siirtymässä yhä lähemmäs 1940-lukua: lukukausimaksut koskevat jo tiettyjä opiskelijaryhmiä, ja niiden rinnalle on jo esimerkiksi Taideyliopistossa kehitetty stipendijärjestelmä, joka perustuu ensimmäisen vuoden jälkeen opintomenestykseen (Taideyliopisto 2023).

Vuoden 2017 opintotukiuudistuksessa opintotuki muutettiin entistä lainapainotteisemmaksi. Lainasummat ovat lainapainotteisuuden kasvun myötä kasvaneet. Siinä missä aiemmin nostettiin eniten pieniä, 1–2 000 euron lainoja, viimeiset viisi vuotta opintolainan suuruus on ollut tavallisesti 10 000–15 000 euroa. Yli 30 000 euron lainoja ei aiemmin otettu miltei lainkaan, mutta opintotukiuudistuksen jälkeen niiden määrä on tasaisesti noussut, viime vuonna niitä oli jo yli 13 000 opiskelijalla. (Malmberg 2023.)

Isommilla lainamäärillä on seurauksia myös opintolainojen takaisinmaksuun. Jos lainojaan ei pysty hoitamaan, Kela kuittaa velat valtiolle, ja alkaa sen jälkeen periä lainasummaa takaisin velalliselta. Vuonna 2023 takaisinperittävän velan määrän arvioitiin nousevan ainakin 80 miljoonaan euroon. Vuotta aiemmin summa oli vain 31,4 miljoonaa.

Nousua selittää opintotukiuudistuksen vaikutus. Se alkaa nyt näkyä takaisinmaksuongelmina, kun velkaa ottaneet opiskelijat ovat valmistuneet ja velan takaisinmaksun pitäisi alkaa. (Yle 2023b.) Hylkäämistalouden julma optimismi (ks. Berlant 2011) paljastuu, kun tulevaisuus ei olekaan se, jonka väitettiin tulevan tapahtuvaksi.

Hylkäämistalouden julma optimismi paljastuu, kun tulevaisuus ei olekaan se, jonka väitettiin tulevan tapahtuvaksi.

Kiinnostava kysymys on myös se, miksi opintotuen lainapainotteisuutta lisätään. Kielteinen suhtautuminen vastikkeettomiin sosiaaliturvan muotoihin ja kysymykset siitä, kuka ansaitsee vastikkeetonta tukea, nousevat keskusteluun tasaisin väliajoin (esim. Sutinen 2020). Kun sosiaaliturvasta keskustellaan ansaitsemisen näkökulmasta, keskustelun fokus siirtyy moraalin sfääriin. Sen jälkeen keskustelua on vaikea palauttaa esimerkiksi universaaleihin oikeuksiin – niitähän voidaan väärinkäyttää.

Povinelli argumentoi, että uusliberaalissa sosiaalipolitiikassa sosiaalinen investointi, jolla ei ole positiivista markkina-arvoa, on sekä taloudellinen että moraalinen epäonnistuminen (Povinelli 2011, 22, 23, 134). Opintolaina on tästä näkökulmasta täydellistä sosiaaliturvaa: sen todennäköinen tulos on työllistynyt veronmaksaja, ja vaikkei olisikaan, velkaa ottanut joka tapauksessa maksaa saamansa tuen takaisin valtiolle.

Ihmisiä yliopistoyhteisössä

Koulutuksen periytyvyys on Suomessa yleistä, (ks. esim. Keski-Petäjä ja Witting 2016) ja korkeakouluopintoihin päätyvistä nuorista moni on siis todennäköisesti suhteellisen hyväosaisesta taustasta. Myös tätä on käytetty perusteluna kritisoida opiskelijoiden vaatimuksia: esimerkiksi Pursiainen on puhunut opintotuesta ja ilmaisesta koulutuksesta ”hyväosaisten ikiomina tulonsiirtoina” (Pursiainen 2016). Tässä katsannossa opintotukijärjestelmän epäonnistuminen erilaisista taustoista tulevien opiskelijoiden opintojen mahdollistajana otetaan merkkinä siitä, että järjestelmää tulee kehittää entistä huonommin tätä tavoitetta tukevaksi.

Syksyn valtauksissa tärkeä osa olikin solidaarisuudella. Opiskelijat tietävät kokemuksesta, ettei mahdollisuus opiskella päätoimisesti perustu vakaisiin ja kaikille hyvinvointia ja toiminnan mahdollisuuksia tarjoaviin rakenteisiin. Sen sijaan se perustuu sattumaan. Tukiverkot, velanottomahdollisuus tai varat, joilla maksaa lukukausimaksuja, ovat kaikki onnekkaita sattumuksia. Nuoret eivät voi vaikuttaa näihin asioihin pohtiessaan toisen asteen koulutuksen jälkeisiä vaihtoehtojaan.

Se saa ajattelemaan omia etuoikeuksia ja vaatimaan parempaa. Valtauksiin osallistuneet opiskelijat pyrkivät kiinnittämään huomiota siihen, keille opintotukijärjestelmä mahdollistaa opiskelun. Jo nyt joiltakin opiskelijoilta voidaan periä lukukausimaksuja – tämä vaikuttaa siihen, ketkä EU- ja ETA-maiden ulkopuolisista ihmisistä voivat tulla Suomeen opiskelemaan.

Opiskelijat vaativat ja osin saivatkin tukea yliopistoiltaan protesteissaan. Yliopistojen rehtoreita vieraili valtauksilla (Suutari 2023, Sairanen 2023), ja tuhannet yliopistoissa työskentelevät allekirjoittivat tukiadresseja valtauksille (ks. esim. Adressit 2023a, Adressit 2023b). Käytäväpuheiden perusteella moni on huolissaan yliopistojen tilanteesta.

Yliopistot yrittävät pitää kiinni oman toimintansa integriteetistä, mutta keinoja on pystytty kehittämään vain rajallisesti.

Eräs professori irvaili muutamia vuosia sitten yliopistojen mielettömille tulostavoitteille: parhaiten ne voitaisiin saavuttaa ojentamalla fukseille tutkintopaperit jo syksyn tervetulotilaisuudessa. Yliopistot yrittävät pitää kiinni oman toimintansa integriteetistä, mutta keinoja on pystytty kehittämään vain rajallisesti. Muutoksen tarpeen tuntee moni ylityöllistetty, pätkätöihin, loputtomiin rahoitushakuihin ja mittaamiseen väsynyt yliopistolainen.

Jos uusi opiskelijasukupolvi onkin kenties oppinut valtausten myötä mobilisoitumaan ja saanut kokemuksen vaikuttamisesta, kuten yliopistonlehtori Teppo Eskelinen pohti Ylen haastattelussa (2023c, ks. m. Eskelinen & Ryynänen 2023), yliopistossa työskentelevien protestiliike jää kuitenkin vielä odottamaan toteutumistaan.

---

[1] future anterior on yleensä muodossa future perfect (will have done) tai future imperfect (will be doing)