Etätyöohjeet puhuttavat yliopistossa

Opetus- ja tutkimushenkilöstön kokonaistyöaikaa koskevat määräykset on nykyisessä työehto­sopimuksessa määritelty väljästi. Niiden tavoitteeksi on kirjattu työjärjestelyjen joustavuuden lisääminen, tutkimusedellytysten parantaminen, taiteellisen toiminnan edistäminen, tutkimuspohjaisen opetuksen kehittäminen sekä uusien kannustavampien opetus- ja opiskelumuotojen kehittäminen.

Voidaanko nämä tavoitteet saavuttaa ainoastaan työskentelemällä yliopistojen määrittämissä tiloissa? Siinäpä haastava kysymys. Useat opettajat ja tutkijat ovat huomanneet, että työn tekeminen on mahdollista yhtä hyvin, joissakin tapauksissa jopa paremmin, etätyönä.

Yliopistoissa käydään nyt keskustelua siitä, tulisiko kokonaistyöajan piirissä olevien työntekijöiden fyysistä työntekopaikkaa ohjeistaa. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että opettajille ja tutkijoille määrättäisiin minimiaika, joka tulisi olla esimerkiksi viikoittain työpaikalla. Vaikka kyseessä olisivatkin ensivaiheessa suositukset, niillä on tapana muuttua ajan kuluessa ensin käytännöiksi ja sitten säännöiksi. Tällaisten suositusten ei voida katsoa tukevan miltään osin työehtosopimuksen kokonaistyöajalle asettamia tavoitteita. Kokonaistyöajan puitteissa työskentelevällä työntekijällä on erittäin suuri harkintavalta päättää siitä, milloin ja missä hän päätointaan hoitaa. Parhaaseen lopputulokseen päästään, kun hän itsenäisesti päättää työajan sijoittelusta ja työntekopaikasta.

Yliopistosektorin työehtosopimusneuvottelut alkoivat 4.2.2025, jolloin yliopistoja edustava Sivistysala ja yliopistolaisia edustavat järjestöt eli akavalaisten JUKO, Pro ja JHL vaihtoivat tavoitteensa kirjallisesti. JUKOn päätavoitteena ovat luonnollisesti ostovoimaa parantavat prosentuaaliset yleiskorotukset kaikille. Tämä tavoite on meille kaikkein tärkein, mutta neuvottelijoilla on myös lukuisia muita yksityiskohtia hiottavana, niistä yhtenä tässä mainitut kokonaistyöaikaa koskevat määräykset.
Kevät tulee olemaan kiireinen. Nykyinen työehtosopimus on voimassa 31.3.2025 saakka, ja neuvottelijat ovat jo sopineet tapaamisaikoja siihen saakka. Neuvottelijat tarvitsevat meidän kaikkien yliopistolaisten tuen hyväksyttävissä olevan neuvottelutuloksen saamiseksi.

Luitko jo nämä?

  • Maksaa ken jaksaa

    Perinteisesti koulutuksen maksuttomuus on nähty pohjoismaisen yhteiskuntamallin kulmakivenä, joka tasaa eri yhteiskuntaluokkien varallisuuseroja ja mahdollistaa myös korkeakoulutuksen opiskelijan taustasta riippumatta.

  • Koulutusta ja sivistystä

    Opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisi kesäkuussa 2026 uuden visionsa siitä, mihin suuntaan Suomen korkeakoulutusta ja tutkimusta pitäisi kehittää. Vision yllättävin yksityiskohta on sen otsikko: Sivistyksestä suunta Suomelle.