Kansliapäällikkö Anita Lehikoinen: päämäärätietoinen uudistaja

Teksti Minna Hiidensaari kuvat miika kainu

Opetus- ja kulttuuriministeriössä on yhteiskuntaa positiivisesti muokkaavat voimat käytössä. Se on työpaikkana inspiroiva ja alati elävä. On ollut palkitsevaa saada olla lähellä poliittista päätöksentekoa. Työn imu on ollut valtava, kun olemme vieneet läpi isoja projekteja”, sanoo opetus- ja kulttuuriministeriössä kansliapäällikkönä vuodesta 2013 toiminut Anita Lehikoinen.

Vuonna 1989 uransa ministeriössä aloittaneen Lehikoisen työnimikkeet ovat kattaneet ministeriön koko hierarkian.

Tämän vuoden toukokuussa eläkkeelle siirtyvä kansliapäällikkö on vaikuttanut moniin rakenteisiin niin koulutuskentän instituutioiden uudistustyössä kuin Suomen kehittymisessä kansainvälisemmäksi.

”Demokratia tuntui itsestään selvästi voittavalta järjestelmältä urani alkumetreillä.”

Lehikoinen oli uransa alusta lähtien mukana avustavassa roolissa, kun Suomi osallistui ”läntisen Euroopan integraatiokehitykseen”, kuten sanat tuolloin piti asetella.

”Urani on ollut aikamoinen matka. Suomalainen yhteiskunta sekä Suomen valtiollinen ja kansainvälinen asema ovat muuttuneet syvällisesti. 1990-luvun alussa koettiin järkyttävä lama, jonka hintaa monella tavalla maksamme edelleen. Suomi on integroitunut Eurooppaan taloudellisesti ja kulttuurisesti ja sittemmin myös NATOon. Globaali Covid-pandemia muutti perustavalla tavalla työelämää, ja pandemian leviämisen hillitsemiseksi jouduimme tekemään raskaita toimia”, hän listaa merkittäviä tapahtumakulkuja.

Ministeriön ja korkeakoulujen yhteistyön muodot ja rakenteet ovat muuttuneet paljon Lehikoisen työuran aikana.

”Kun aloitin, korkeakoululaitoksen muodostivat yliopistot. Nyt meillä on kahdesta pilarista muodostuva korkeakoulujärjestelmä, kun 1990-luvun alkupuolella rakennettiin yliopistojen rinnalle ammattikorkeakoululaitos. Sekä yliopistojen että ammattikorkeakoulujen juridinen ja hallinnollinen asema ja valtion ohjaus uudistettiin perinpohjaisesti 2010-luvun alussa. Korkeakoulujen autonomiaa, valtaa ja vastuuta laajennettiin huomattavasti.”

Ministeriön ja valtioneuvoston työn tekemisen tavat ovat radikaalisti muuttuneet vuosien varrella. Lehikoisen uran alussa silloisella korkeakoulu- ja tiedeosastolla oli käytössään yksi tietokone. Tällä hetkellä mietitään digitalisaation edistämistä laajemmin ja esimerkiksi tekoälyn vaikutuksia opettamiseen ja oppimiseen, tutkimuksen tekemiseen sekä taiteen ja kulttuurin tuottamiseen.

”Teknologinen kehitys vie yhteiskuntaa, kulttuuria ja taloutta eteenpäin. Samaan aikaan on varmistettava, että käytämme teknologiaa eettisesti kestävällä tavalla ja pidämme mukana kaikki väestöryhmät.”

Turvallisuusympäristön muuttuminen on edellyttänyt myös uudenlaisia toimintatapoja.

”Tällä hetkellä elämme monella tapaa surullisia ja kovin erikoisia aikoja.”

Kansliapäällikkö kiittelee ministeriöiden tiivistä yhteistyötä kokonaisturvallisuuden edistämisessä.

”Ministeriöiden välinen yhteistyö ei välttämättä näy ulospäin, joku vielä puhuu siiloista.”

Kausiluonteisia toimia ja sivistyksen ylläpitämistä

Helsingin yliopistossa opiskellut Lehikoinen valmistui maisteriksi englantilaisesta filologiasta. Hän tunnisti jo opiskeluaikoina, että ura opettajana ei houkutellut.

”Valitsin sivuaineet valtiotieteellisestä tiedekunnasta. Halusin töihin valtiolle.”

Ensimmäinen pesti työministeriössä kansainvälisen opiskelijavaihdon parissa oli alkusoitto pitkälle uralle valtion palveluksessa.

”Kuten elämässä usein käy, sattuma sanelee uravalintoja.”

Lehikoisen uraa muovannut sattuma oli vuonna 1989 avautunut projektisihteerin tehtävä opetusministeriön työryhmässä, jossa pohdittiin, miten Suomeen saataisiin ulkomaisia tutkinto-opiskelijoita.

Työ ministeriössä tarjosi mahdollisuuksia toimenkuvan laajentumiselle ja aina uusiin kiinnostaviin tehtäviin.

Nyt Lehikoinen johtaa ministereiden apuna noin 250 työntekijän ministeriötä. Kansliapäällikön työhön kuuluu toisaalta eri vaalikausien myötä vaihtuvia painopisteitä ja kulloisenkin hallituksen ja omien ministereiden tavoitteiden toteutumisen edistämistä, toisaalta sivistysyhteiskunnan rakenteiden ja toimintaedellytysten pitkäjänteistä kehittämistä ja ylläpitämistä.

Ministeriön budjetti vuodelle 2025 on talousarviossa 8,45 miljardia euroa, yli 400 miljoonaa edellisvuotta enemmän. Lisärahoitus kohdentuu erityisesti tutkimus- ja kehitysmenoihin sekä perusopetuksen vahvistamiseen. Opetus- ja kulttuuriministeriö hallinnoi kasvatuksen, koulutuksen ja tutkimuksen rinnalla muun muassa kulttuuri-, taide-, nuoriso- ja liikunta-asioita, joten toimialat palvelevat kansalaisia laajasti monissa elämänvaiheissa.

Lehikoisen työhistorian merkkipaalut ovat laaja-alaisen yhteistyön tulosta.

”Ministeriössä pääsee katsomaan yhteiskuntaa vähän joka suunnasta.”

”Suomalaisten korkeakoulujen on säilyttävä opiskelijoille ja tutkijoille houkuttelevina ja kilpailukykyisinä vaihtoehtoina.”

Millaiset onnistumisensa hän nostaisi valokiilaan?

”Vuoden 2010 yliopistouudistus, koko sen konstellaation tekeminen. Se ei ole täydellinen, mutta se avasi yliopistoille paljon uusia mahdollisuuksia ja raivasi tietä myös ammattikorkeakoulujen aseman uudistamiselle”. Myös TKI-tiekartan suunnittelu ja toteutus on ollut iso asia.

Lehikoisen kuvaaman yliopistouudistuksen myötä perustettiin Aalto-yliopisto, Taideyliopisto, Tampereen yliopisto ja Itä-Suomen yliopisto ja rakennettiin tiiviitä yhteistyöratkaisuja ammattikorkeakoulujen kanssa.

 ”Korkeakoulujen haluttiin tuottavan monimuotoista osaamista. Nyt voisi olla aika katsoa kriittisesti, ovatko nykyiset rakenteet tarkoituksenmukaisia esimerkiksi tieteellisen ja teknologisen kehityksen tai vaikkapa etätyön ja -opiskelun kehityksen suhteen. Miten voisimme poistaa esteet toiminnallisesta yhteistyöstä, lisätä liikkuvuutta järjestelmän sisällä ja varmistaa, että korkeakoulujen kapasiteetti on koko yhteiskunnan kannalta parhaassa mahdollisessa käytössä?”

Kärsimättömyys karisi koulutuksessa

Johtamistyyliään Lehikoinen kuvaa määrätietoiseksi.

”Pitää saada tuloksia aikaan.”

Samalla hän arvioi olevansa edelleen helposti lähestyttävä. Yksi lähestyttävyyttä vahvistava tapa on ollut kutsua jokainen uusi virkamies henkilökohtaiseen keskusteluhetkeen.

Miten Lehikoinen evästäisi nuorta itseään? Hän puntaroi, että ohjeistaisi katsomaan ja ymmärtämään muiden ihmisten näkökulmia laveammin.

”Ihmisten taustat, osaaminen ja työtavat ovat hyvin erilaisia.”

Hän miettii myös, että ministeriön tunteminen läpikotaisin on ehkä ollut hänelle välillä rasitekin.

”Otetta joistakin asioista olisi voinut höllentää.”

Uran keskivaiheille osunut koulutus osoittautui käänteentekeväksi johtajana kehittymisessä.

”Pääsin julkisen sektorin naisjohtajille järjestettyyn koulutukseen, joka toteutettiin Euroopan eri kaupungeissa. Olin silloin nuorempi ja kärsimättömämpi. Ilman tuota koulutusta olisin äkkiväärempi. Koulutus vaikutti myös epävarmuuden sietokykyyni. Minulle välähti vasta myöhemmin, että koulutuksen tarkoituksena oli oppia tuntemaan itsensä johtajana ja saada ajattelun työkaluja, ei niinkään kognitiivisten sisältöjen oppiminen.”

Kansainvälisessä johtajajoukossa tuli esille myös kulttuurieroja.

”Hollantilaiset samoin kuin useimmat pohjoismaiset kollegat tekivät kotimaissaan nelipäiväistä viikkoa. Muista maista tulevilla osallistujilla oli usein puoliso matkalla mukana, ja he jäivät kohteisiin lomalle viikonlopuksi. Me kolme suomalaista tulimme paikalle aina viime tingassa, ja lähdimme heti kotimatkalle, kun varsinainen koulutus päättyi. Olimme vahvasti suoritusmoodissa.”

Korkeakoulujen kiperät kysymykset

Korkeakoulujen kehityskohteet liittyvät Lehikoisen mukaan yhteiskunnan ja ihmiskunnan suurten kysymysten ratkaisuihin.

”Suomalaisten korkeakoulujen on säilyttävä opiskelijoille ja tutkijoille houkuttelevina ja kilpailukykyisinä vaihtoehtoina. On yhdessä eri toimijoiden kanssa löydettävä vastaukset siihen, mitä yhteiskuntamme hyvän tulevaisuuden varmistaminen edellyttää korkeakouluilta, ja miten korkeakoulujen tuottama osaaminen saadaan mahdollisimman laajasti hyödyttämään yhteiskunnan kaikkia sektoreita. Entä miten pidetään huolta sivistyksestä tulevaisuudessa?”

Muutostekijät ovat suuria.

”Väestön ikärakenteen kehitys asettaa meille haasteita. 2040-luvulle tultaessa inhimillinen pääomamme uhkaa kääntyä laskuun, jos emme saa koulutustasoamme merkittävästi nostettua ja työperäistä maahanmuuttoa lisättyä. Kestävään kasvuun kiinni pääseminen edellyttää työn tuottavuuden parantamista, ja siihen osaamisen vahvistaminen on aivan keskeinen keino.”

Käynnissä olevat toimet korkeakoulutettujen määrän nostamiseksi ovat siis koko kansakunnan kysymys.

Aika katsahtaa elämänkaarta

Millä mielin Lehikoinen astuu eläkkeelle? Jääkö jotakin kesken?

”Minulla on hyvä tunne. Koen, että nyt on luonteva aika, kun nykyinen viisivuotiskauteni päättyy. Olen tehnyt paljon ja kaikkeni yrittänyt. Vahva velvollisuudentunto on kirittänyt työntekoa”.

Kansliapäällikkö arvelee, että velvollisuudentunto on tyypillinen piirre julkisella sektorilla työskentelevillä.

”Kun palkka tulee kansalaisilta, sitä yrittää olla mahdollisimman paljon hyödyksi.”

Lehikoinen kertoo siirtyvänsä eläkkeelle avoimin mielin.

”Huilailen ja mietin elämänkulkuani. Havahduin äskettäin siihen, että olin työurani alussa kolmekymppinen, nuori nainen ja nyt olen kypsään ikään ehtinyt ihminen. Elämänkaarelta nousee asioita puntaroitavaksi.”

Eläkepäivien tekemisistä hän osaa sanoa varmaksi ainakin sen, että ahkera lukuharrastus jatkuu.

”Olen aina lukenut paljon, myös kaunokirjallisuutta. Se on keino saada uusia ajatuksia ja rikastuttaa myös kielenkäyttöä, jotta ainoaksi osaamakseni kielelliseksi koodiksi ei jää virkakieli.”

Kahden lapsen mummi iloitsee siitä, että voi nyt viettää rennommin aikaa lähipiirinsä kanssa.

”Perhe on elämäni perusyksikkö, josta saan voimaa. Sukupolvien ketju on jännittävä ja mielenkiintoinen. 13-vuotiaan lapsenlapsen seurassa tulee illuusio siitä, että ikään kuin näkisin tulevaisuuteen.”

Kevättalvella juhlistettiin samana viikonloppuna Lehikoisen 2-vuotiaan lapsenlapsen, 38-vuotiaan miniän ja 93-vuotiaan äidin syntymäpäivää.

”Olen lupautunut myös muutamaan luottamustehtävään.”

Lehikoinen on Senaattikiinteistöjen hallituksen puheenjohtaja ja kunniamerkkiesitykset presidentille valmistelevan, Suomen Valkoisen ruusun ja Suomen Leijonan ritarikunnan yhteisen hallituksen varakansleri.

Yksi huolenaihekin arjen mullistumiseen liittyy.

”Miten päiviä rytmittävä lounas järjestyy eläkkeellä? En ole ollut ruuanlaittaja, eikä miehenikään ole”, Lehikoinen toteaa ja hymyilee.

Ennen eläkepäiviä Lehikoisen työpöydällä on monen pitkäkestoisen hankkeen rinnalla ainakin moniulotteinen Sivistyshallintouudistus2030-hanke.

”Toivon, että sitä koskeva hallituksen esitys saadaan tänä keväänä eduskunnan käsittelyyn.”