Opetuksen vaikeat aiheet: Mitä opettaja saa sanoa?
Yliopiston ilmapiiri määrittelee, mitä opettaja voi opetuksessaan sanoa, mistä taas vaietaan. Myös poliittinen paine voi tulla miltä suunnalta vain.
Teksti Mai allo kuvitus getty images
”Jokin muuttui vuoden 2010 jälkeen.”
Tämä lause toistuu useiden tutkijoiden puheissa. Vuosiluku vaihtelee hiukan puhujan mukaan: vuodet 2015 ja 2016 kuuluvat vastauksissa myös.
Kyse on yliopiston ilmapiiristä, siitä, mitä saa opettaessaan sanoa, tutkiessaan kysyä tai millaisia mielipiteitä kahvipöydässä saa esittää.
Vuosikymmeniä yliopistolla työskennellyt kasvatustieteilijä arvelee, että hahmoton muutos tuntui erityisen voimakkaana naisvaltaisilla tieteenaloilla:
”Opiskelijat tulivat jotenkin aiempaa herkemmiksi. Yliopistopedagogiikan kurssin osallistujat pohtivat, voiko tietyllä tavalla sanoa tai loukkaantuuko joku. Alkoi ilmestyä kylttejä ja huomautuksia syrjimättömistä vyöhykkeistä. Sitten tulivat turvalliset tilat.”
Etnisyys, sukupuoli ja politiikka ovat vaikeita aihepiirejä
Tulenaroiksi aiheiksi nousivat etnisyys, sukupuoli, seksuaalietiikka ja politiikka, mikä selviää Jenni Marjokorven ja Mikko Puustisen tutkimuksista. Kumpikin on kasvatustieteilijä ja tutkija Helsingin yliopistossa.
Kyse ei ole pelkästään siitä, että konservatiivisia näkemyksiä ei hyväksyttäisi. Yläkoulun opettaja on joutunut välttelemään evoluutiosta puhumista oppilaiden tai näiden vanhempien tuotua ilmi luomisoppiin nojaavan maailmankuvansa, jota ei sopinut loukata.
Puustinen ja Marjokorpi käyvät tuoreessa Erimielisten tila -kirjassaan läpi opetustilanteita yliopistoissa ja peruskouluissa: miten pitäisi reagoida, jos oppilas sanoo historian tunnilla, että holokausti on valhe?
Puustinen ja Marjokorpi toteavat, ettei opettajan tuossa tilanteessa kannata moralisoida saati kiihtyä. Faktat riittävät, siis se, että opettaja perustelee väitteensä tosiasioilla, kuten dokumenteilla, ja avaa, miten kyseisen tiedonalan tieto rakentuu. Myös oppilaalta voi pyytää perustelua – kuitenkin niin, ettei aikuinen nolaa teini-ikäistä.
Puustisen ja Marjokorven mukaan vaikeita aiheita ei pidä vältellä eikä väistellä.
”Näin siksi, että koulutuksen tarjoama tieto ja kyky keskustella aivan kaikkien kanssa on välttämätön lähtökohta demokratian ylläpitämiseen ja vahvistamiseen.”
Puustisen ja Marjokorven näkemyksen hyväksynee luultavasti kuka tahansa yliopistolainen. Heidän toimittamassaan teoksessa huomioidaan toki sekin, että osa vaikeista asioista on arvokysymyksiä. Niihin ei ole oikeaa ratkaisua. Sellaista ei löydy tosiasioista eikä tieteen menetelmin ylipäätään. Arvoista ei siten päästä yksimielisyyteen – eikä ehkä pidäkään.
Esimerkiksi raskaudenkeskeytyksen hyväksyttävyys tai se, onko ilmastonmuutos ihmiskunnan suurin vai vasta kolmanneksi suurin ongelma tai mikä olisi paras keino sen torjumiseen, tulevat aina jakamaan mielipiteitä, vaikka faktat olisivat kaikille samat.
Opetukseen puututaan vasemmalta ja oikealta
Arvot ja maailmankuvat ovat törmäilleet toisiinsa aina, myös kampuksilla. Dogmatiikan professori Olli-Pekka Vainio, yksi Erimielisten tila -kirjan kirjoittajista, näkee tämän hyvänä asiana. Vainio on yliopiston omissa tilaisuuksissa puhunut ”vaarallisten tilojen” tarpeesta yliopistolla.
”Yliopistolla juuri pitää altistua sille, että omat näkemykset kyseenalaistetaan tai että ne joutuu toisille perustelemaan. Tämän kuitenkin voi ja se pitää toteuttaa kollegoita tai keskustelukumppaneita pilkkaamatta”, Vainio sanoo.
Hän työskenteli tutkijana Yhdysvalloissa vuonna 2008 ja vuosina 2016–2017 eli molempien presidenttien, sekä Barack Obaman että Donald Trumpin, valtaannousun aikana.
Ilmapiiri tulehtui Yhdysvaltojen kampuksilla Obaman aikana monin verroin voimakkaammin kuin Suomessa hiukan myöhemmin. Kiellettyjä sanoja ja vaiettuja aiheita ilmeni yhä enemmän, kuten myös luento- ja kirjaboikotteja – suvaitsevuuden ja liberalismin nimissä.
Jo tuolloin osa tutkijoista varoitteli, että sensuurimielialasta voi seurata se, että vallan vaihtuessa vastapuoli käyttää samoja tai vielä pahempia keinoja. Niin on käynytkin, Vainio sanoo ja viittaa trumpilaisen ajattelun ja vasemmistoon verrattuna päinvastaisten kieltolistojen leviämiseen.
Vainio ei näe näin voimakasta vastakkainasettelua Suomessa. Hän itse opettaa tällä hetkellä vain vähän, mutta sanoo näppituntumanaan, että esimerkiksi oikeistoaktivisti Charlie Kirkin murha ei täällä herätä opiskelijain keskuudessa juuri minkäänlaisia reaktioita.
VÄLTTYYKÖ FYYSIKKO TABUILTA?
Erimielisten tila -kirjan kirjoittajat ovat pääasiassa historioitsijoita, yhteiskunta- ja kasvatustieteilijöitä. Miksi luonnontieteilijät loistavat poissaolollaan? Helsingin yliopiston kansleri Kaarle Hämeri on fyysikko, joka johtaa tuhansien erimielisten ihmisten tilaa.
”Ehkä luonnontieteissä ainakin opetustilanteet ovat vähän yksiselitteisempiä”, arvelee Hämeri.
”Voi olla niinkin, että matemaattisiin aineisiin suuntautuvilla opiskelijoilla on opinnot aloittaessaan yhtenäisempi tai selkeämpi käsitys tulevasta tieteenalastaan kuin humanisteilla.”
Palataan päärakennuksesta vielä laitoksille kysymään, onko esimerkiksi kasvatustieteissä aiheita tai näkökulmia, joita ei saa tutkia tai tehdä niistä opinnäytettä, vaikka tutkimuksen vapaus on yliopistolaissa?
Ansioitunut kasvatustieteilijä istuu hetken hiljaa, katsoo kysyjää silmiin ja nojautuu sitten taaksepäin tuolissaan.
”Kyllä. Kyllä meillä on ….sanoisinko… ei-toivottuja aiheita.”
”Mitä ne ovat?”
Taas hetken hiljaisuus ennen vastausta.
”En sano.”
Nimettömänä esiintyvien haastateltavien nimet ovat toimituksen tiedossa.
