Työnohjaus tukee yliopistotyötä

Monisyisen työelämän tueksi on syntynyt lukuisia erilaisia tuen muotoja, ja osa niistä on tullut myös yliopistoon.

Tarjolla on työyhteisösovittelua, coachingia, mentorointia, työnohjausta.

Toimin itse työnohjaajana väitöskirjatutkijoille ja muille tutkijoille. Suomen työnohjaajat ry:n mukaan ”työnohjaus on oman työn tutkimista, arviointia ja kehittämistä, joka tapahtuu koulutetun työnohjaajan avulla”. Se, mitä tavoitellaan ja miten edetään, mietitään tapauskohtaisesti.

Työnohjausta tehdään yksilöohjauksena tai ryhmässä, joka koostuu saman yksikön henkilöstöstä tai samaa työtä tekevistä, jotka eivät tunne toisiaan. Ryhmässä on voimaa. Kun kuulee muiden kamppailevan samojen asioiden parissa, ei enää ole yksilön ongelmia. Vertaiselta kuultu ehdotus siitä, miten kannattaisi toimia, on usein myös toimivampi kuin ohjaajan auktoriteettiasemasta tuottama ehdotus.

Yliopisto on poikkeuksellinen organisaatio, joka koostuu monista päällekkäisistä rakenteista, kuten tiedekunnista, koulutusohjelmista, tutkijakouluista sekä kansallisesta ja kansainvälisestä tiedeyhteisöstä. Tällaisessa asetelmassa voi olla vaikea navigoida. Yliopistotyö on usein myös hyvin itsenäistä ja yhteydet esimiehiin ja kollegoihin löyhiä. Moni arvostaa itsenäisyyttä, mutta itsenäisyys vaatii omaa aktiivisuutta ja voi olla myös yksinäistä.

Yliopistolaisten kyky ja halu reflektioon on usein hyvä. Työnohjauksessa haetaan uudenlaisia toimintatapoja, mutta ensin tarvitaan selvä käsitys siitä, mitä ongelmaa ollaan ratkaisemassa.

Työnohjausta kritisoidaan toisinaan siitä, että suuri osa työelämän ongelmista on rakenteellisia. Yksilöön keskittyvä ohjaus voi olla pelkkää laastarointia. Rakenteellisten ja sisäisten muutosten välillä ei kuitenkaan ole ristiriitaa.

Työnohjauksen ytimessä on sen pohtiminen, mihin asioihin pystyy vaikuttamaan ja mikä on oman vaikutuskyvyn ulkopuolella. Tämä on todellisen muutoksen edellytys. Työyhteisö ja rakenteet koostuvat ihmisistä, ja työnsä tekemisen vaihtoehtoja paremmin hahmottava ihminen luo parempia yhteisöjä.

Asiasanat: ,

Luitko jo nämä?

  • Koulutusta ja sivistystä

    Opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisi kesäkuussa 2026 uuden visionsa siitä, mihin suuntaan Suomen korkeakoulutusta ja tutkimusta pitäisi kehittää. Vision yllättävin yksityiskohta on sen otsikko: Sivistyksestä suunta Suomelle.

  • Education and sivistys

    In June 2026, the Ministry of Education and Culture unveiled their new vision of the direction Finnish higher education and research should be developed towards. The most surprising detail of this vision is its title: “Sivistyksestä suunta Suomelle” – or, as the English abstract calls it, “Bildung as a Way Forward for Finland”.*