Kilpailu ajasta

Elämme kiihtyvyyden aikakautta.
Mitä se tarkoittaa tutkijoille, kysyy tutkijatohtori Johanna Vuorelma esseessään.

Teksti johanna vuorelma kuvat linda tammisto

Sain ensimmäisellä luokalla pienen sinikantisen reissuvihon, jonka avulla opettaja ja vanhemmat pitivät yhteyttä keskenään. Siihen kertyi ehkä kolme merkintää ensimmäisten kouluvuosieni aikana. Koulurepussa kulkenut reissuvihko on pieni pala maailmaa, jota huomaan kaipaavani säännöllisesti.

Olen ajautunut keskelle kiihtyvää ja sekavaa viestitulvaa, jossa pelkästään lasten päiväkodista, koulusta ja harrastuksista tulee kymmeniä viestejä eri kanavia pitkin: sovellusten kautta, sähköpostilla, tekstiviesteillä ja kirjepostilla. Laskin kerran, että lapsen harrastuksen keskusteluryhmään oli tullut yli sata viestiä vanhemmilta yhden päivän aikana.

Varsinainen viestivyöry odottaa kuitenkin työpaikalla, missä työsähköposti täyttyy kiivaaseen tahtiin ja päivittäisten asioiden hoitaminen vaatii lukemattomiin eri järjestelmiin kirjautumista.

Yhteiskunnallisella tasolla kiihtyvä digitalisaatio ja uusien järjestelmien käyttöönotto näyttää vielä sotkuisemmalta ja kuormittavammalta kuin yksityisessä elämässä. Helsingin kaupungin palkanmaksu ajautui kaaok­seen uuden palkanlaskentajärjestelmän myötä. Yli kuusisataa lääkäriä on vaatinut sosiaali- ja terveydenhuollon Apotti-järjestelmästä luopumista tai sen akuuttien ongelmien korjaamista.

Yhteiskunnallisella tasolla kiihtyvä digitalisaatio ja uusien järjestelmien käyttöönotto näyttää vielä sotkuisemmalta ja kuormittavammalta kuin yksityisessä elämässä.

Sote-uudistuksessa ICT-kustannuksiin on varattu satoja miljoonia euroja. Monet ihmettelivät, kun poliisi vaati jälleen määrärahojensa korottamista. Syyksi selvisi, että poliisin tietotekniikkakustannukset ovat nousseet merkittävästi.

Kiihtyvä yhteiskunta

Saksalainen sosiologi Hartmut Rosa kirjoittaa yhteiskuntamme jatkuvasta kiihtymisestä, joka liittyy paitsi teknologian kehitykseen myös elämänrytmiin ja sosiaalisiin muutoksiin. Ihminen elää ajassa, ja aikaamme määrittää eri elämän aloilla tapahtuva kiihtyminen. Teollistuneen yhteiskunnan historia on tarina teknologisen kehityksen kiihtymisestä. Ajasta on tullut modernin yhteiskunnan niukka hyödyke, josta käydään kovaa kilpailua.

Teknologiavetoinen uudistuminen näkyy yhteiskuntien eri osa-alueilla: liikkumisen, tiedonvälityksen tai vaikkapa kotitöiden tekemisen nopeutumisessa. Vielä muutama vuosikymmen sitten monen arkea rytmittivät fyysisesti ja ajallisesti kuormittavat kotityöt.

Ajasta on tullut modernin yhteiskunnan niukka hyödyke, josta käydään kovaa kilpailua.

Teknologinen kehitys on mahdollistanut osalle yksitoikkoisten ja aikaa vievien askareiden siirtämisen koneiden ja yhä enenevässä määrin tekoälyn hoidettaviksi.
Teknologia on uudistunut niin huimaa vauhtia, että tiedonvälityksen ja kommunikaatiovälineiden nopeutumisessa on välillä vaikeaa pysyä mukana.

Aloitin peruskoulun vuonna 1990, jolloin kotona oli lankapuhelin ja soittamista yleisempi tapa sopia tapaaminen kaverin kanssa oli mennä suoraan hänen kotiovelleen kysymään. Tässä näkyy osuvasti, miten sosiaalinen ja teknologinen murros kulkevat rinnakkain: tänä päivänä olisi sosiaalisesti vierasta ilmestyä yllättäen toisen koti­ovelle ja ehdottaa yhteistä ajanviettoa.

Maailma jatkuvassa liikkeessä

Sosiaalisten muutosten kiihtyminen näkyy yhteiskunnallisten käytäntöjen ja sosiaalisten merkitysten nopeana muutoksena. Tämä ilmenee eri sukupolvien välisissä jännitteissä, kun yhteisesti jaetut merkitykset jäävät sosiaalisen muutoksen alle.

Identiteettiin tai arvoihin liittyvät keskustelut sukujuhlissa voivat olla hyvin vaivaannuttavia tai vieraita. Kulttuuriset merkitykset siirtyvät osittain verkkoympäristöön, missä ajassa elävät ja intertekstuaalisesti kerrostuneet meemit, kuvat ja kielelliset käytännöt siirtävät niitä eteenpäin. Sosiaaliset merkitykset voivat olla samaan aikaan globaalisti liikkuvia ja paikallisesti pirstaloituneita.

Sosiaaliset merkitykset voivat olla samaan aikaan globaalisti liikkuvia ja paikallisesti pirstaloituneita.

Elämänrytmin kiihtymisen huomaa hyvin arkielämässä: yhteisen tapaamisen sopimisesta muutaman ystävän kesken on tullut yhä vaativampi harjoitus täyteen ahdettujen kalentereiden vuoksi. Korona-aikana havahduin siihen, että tunnin mittaisen lounastunnin pitäminen alkoi olla mahdotonta etäpalaverien loputtoman putken keskellä. Koronatodellisuudessa aika tuntui samaan aikaan sekä pysähtyvän että kiihtyvän: yksitoikkoiset päivät etätöissä toistivat toisiaan, mutta kiihtyvä määrä etäpalavereja imaisi sisäänsä kaiken ylimääräisen ajan.

Rosalle modernin ajan paradoksi on juuri se, että teknologinen kehitys ei ole lunastanut optimistista lupausta vapaa-ajan ja hyvinvoinnin lisääntymisestä. Sen sijaan teollistuneiden yhteiskuntien kansalaiset ovat ajautuneet uuvuttavaan todellisuuteen, jossa kilpailu, loppuun palaminen, mielenterveyden ongelmat ja vieraantumisen kokemukset ovat yleisiä.

Kaikkein kohtalokkain kiihtyminen tapahtuu globaalisti, kun ilmastonmuutos etenee vaarallisen nopeassa tahdissa. Nykyinen kolmoiskriisi – koronakriisi, Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan ja energiakriisi – kiihdyttää entisestään yhteiskuntia tavoilla, joiden vaikutuksia on vaikea ennakoida. Kiihtyvä inflaatio ajaa kansalaisia taloudelliseen ahdinkoon, lisää jännitteitä yhteiskunnassa ja kärjistää poliittista ilmapiiriä. Euroopan näkymättömät rajat tulevat kriisiaikoina esille ja piirtyvät osin uudelleen.

Euroopan näkymättömät rajat tulevat kriisiaikoina esille ja piirtyvät osin uudelleen.

Mitä kiihtyvä aikakausi tarkoittaa tutkijan ja tutkimuksen näkökulmasta? Tutkijan työlle olennainen keskittyminen, kiireetön syventyminen tutkimuskirjallisuuteen ja tutkimusaiheen aikaa vievä tarkastelu on vaikeaa, kun ympäröivä maailma on jatkuvassa liikkeessä. Viestien loputon tulva eri kanavia pitkin, jatkuva perehtyminen uusiin IT-järjestelmiin ja niukasta ajasta kilpailevat työtehtävät vaativat tarkkaa hallintaa, itsekuria ja määrätietoista suunnittelua.

Ajanhallinnan supersankari

Tutkijan pitää olla paitsi oman tutkimusaiheensa asiantuntija myös ajanhallintaan, keskittymiseen ja armottomaan itsekuriin omistautunut supersankari. Tutkijan ajasta kilpailevat kaiken muun rinnalla Piilaakson parhaimpien osaajien suunnittelemat sovellukset, joiden pyrkimyksenä on ohjata käyttäjän huomio sovelluksen pariin ja saada hänet viettämään mahdollisimman paljon aikaa sen äärellä.

Sovellusten suunnittelijat ovatkin onnistuneet koukuttamaan miljoonia käyttäjiä lapsista vanhuksiin. Sosiaalinen media on hyödyllinen työkalu tutkijoille, mutta voi myös ohjata keskittymiskykyä epäolennaiseen, tempaista mukaan myrkyllisiin väittelyihin ja kanavoida vihamielistä puhetta tutkijoita kohtaan.
Sosiaalista mediaa pitäisi osata käyttää hyvin harkiten ja poimia sieltä vain hyödylliset puolet.

Sosiaalinen media on hyödyllinen työkalu tutkijoille, mutta voi myös ohjata keskittymiskykyä epäolennaiseen, tempaista mukaan myrkyllisiin väittelyihin ja kanavoida vihamielistä puhetta tutkijoita kohtaan.

Kiihtyvä aikakausi tarkoittaa tutkijalle myös sitä, että lukemiselle voi jäädä entistä vähemmän aikaa. Kun meitä kannustetaan julkaisemaan koko ajan enemmän, ajaudumme helposti tilanteeseen, jossa luemme yhä vähemmän ja julkaisemme yhä enemmän. Kun kiire on päällä, muiden julkaisemaa tutkimusta ehtii lukea vain pintapuolisesti ja nopeasti silmäillen.

Tutkimusmaailmassa on puhuttu ”hypertuotteliaista” tutkijoista, jotka julkaisevat yli 70 tutkimuspaperia vuodessa. Tällainen julkaisutahti on linjassa modernin yhteiskunnan kiihtyvän kasvun kanssa: mitä enemmän, sitä parempi.

Tällaisen julkaisutahdin edessä on pysähdyttävä kysymään, lisääkö hypertuottelias tahti samassa suhteessa tietoamme maailmasta, ja mitä se tarkoittaa tutkijoiden hyvinvoinnin kannalta. Osa meistä varmasti sopeutuu tehdastuotannon kaltaiseen liukuhihnajulkaisemiseen, jossa pyrkimyksenä on jatkuva tuottavuuden kasvattaminen. Monelle meistä sellainen akateeminen todellisuus on kuitenkin irvikuva akateemisista ihanteista.

Lisääkö hypertuottelias tahti samassa suhteessa tietoamme maailmasta, ja mitä se tarkoittaa tutkijoiden hyvinvoinnin kannalta?

Haluaisin pikemminkin nähdä, että akateeminen maailma tarjoaisi vastavoiman kiihtyvälle aikakaudelle ja peräänkuuluttaisi syventymistä tiedon äärelle, mikä vie aikaa, pakottaa pysähtymään ja vaatii ympäristön tarkkaa havainnointia.

Rosan mukaan kiihtyvää nykyaikaa määrittää vieraantumisen kokemus, kun yhteys itseemme ja maailmaan ei tunnu enää merkitykselliseltä. Hän tarjoaa ratkaisuksi resonanssia, jolla hän tarkoittaa yhteyden ja vastavuoroisuuden kokemusta.

Akateeminen yhteisö on perinteisesti tarjonnut vahvaa resonanssin kokemusta sen jäsenille. Akateemisen yhteisön ihanne kiteytyy nimenomaan kiinteään vastavuoroisuuteen, toisten kohtaamiseen, jaettuihin kokemuksiin ja merkityksellisiin hetkiin osana itseään suurempaa perinnettä.

Yhteisöllisyyttä vai kilpailua?

Opiskelijat ovat joskus kysyneet minulta, löytyykö Suomesta edelleen vahva akateeminen yhteisö muualla kuin juhlapuheissa. He näkevät yhteisöllisyyden sijaan kovaa kilpailua tutkijoiden välillä, tiukkoja hierarkioita, niukkojen resurssien aiheuttamaa eripuraa ja paikallisten tutkijayhteisöjen ohentumista. 2020-luvun akateeminen yhteisöllisyys on liikkeessä eikä välttämättä tarjoa enää samalla tavalla resonanssia kuin aiemmin.

Kun tutkijoiden verkostot muodostuvat yhä enemmän globaalisti, akateeminen yhteisöllisyys saa uudenlaisia muotoja. Kotimaisten tieteellisten seurojen tai paikallisen tutkijayhteisön kanssa tehtävä yhteistyö ei välttämättä enää houkuttele samalla tavalla kuin kansainvälinen tutkimusyhteistyö.

Kysymystä siitä, millä tavalla resonanssi voisi tapahtua etäyhteyksien kautta ja globaaleissa verkostoissa, on syytä tarkastella huolellisesti pohdittaessa tutkijan työn luonnetta 2020-luvulla.

Kiihtyvän yhteiskunnan ongelmia ei ratkaista palaamalla teknologisesti alkeellisempaan aikaan vaan etsimällä uusia elämäntapoja digitaalisessa yhteiskunnassa. Tekniikan tarkoituksena on auttaa ihmisiä, lisätä hyvinvointia ja mahdollistaa ympäristön kannalta kestävä elämäntapa, ei valjastaa meitä teknologian palvelijaksi.

Kiihtyvän yhteiskunnan ongelmia ei ratkaista palaamalla teknologisesti alkeellisempaan aikaan vaan etsimällä uusia elämäntapoja digitaalisessa yhteiskunnassa.

Tutkijoilla on luonteva yhteiskunnallinen rooli kiihtyvän aikakauden kriittisinä analysoijina, havainnoitsijoina ja sanoittajina. Kyse on paitsi meidän omista työskentelyedellytyksistämme myös yhteiskunnan hyvinvoinnista ja tulevaisuuden suunnasta.

Tutkijoilla on kyky kuvitella utopioita, joissa ihmisellä on luonteva yhteys itseensä ja maailmaan. Tulevaisuuden ihanneyhteiskunnassa maailma on yhtä lailla liikkeessä mutta ei uupumusta aiheuttavassa ja ympäristöä kestämättömällä tavalla kuormittavassa kiihtyvyyden kierteessä. Aiempien vuosikymmenten utopiaa sellaisesta teknologisesta kehityksestä, joka tarjoaa ihmisille enemmän vapautta ja hyvinvointia, ei ole syytä myöskään kuopata. Vaikka teknologinen murros ei ole vielä johtanut tuohon tulevaisuuteen, se on silti mahdollinen.

Asiasanat: , ,

Luitko jo nämä?

Voiko työnantajaansa rakastua?

Rakkaussuhde yliopiston ja yliopistolaisten välille on saatava roihuamaan, kirjoittaa professori Laura Kolbe. Lisää juhlia! Lisää yhteisöllisiä tapahtumia! Lisää laulua, puhetta ja sitsejä! Lisää kaikkea, joka lisää iloa, sosiaalisuutta, ylpeyttä, riemua ja rakkautta – intohimoa yliopistoon, tieteeseen ja tutkimukseen sekä akateemisiin arvoihin.

Skall en rektor sparkas?

Det plötsliga avskedandet av rektorn för Åbo Akademi pekar på ett grundfel i universitetslagen, skriver emeritusprofessor Tage Kurtén. En förbättring kräver att universitetskollegiets roll utvecklas och rektors omedelbara makt begränsas.