Työpsykologian tohtori Helena Åhman: Hankalissa tilanteissa on uuden oppimisen siemen

Teksti Minna hiidensaari kuvat miika kainu

Miten valmistautua, kun tiedossa on paineistettu kohtaaminen? 

”Kannattaa keskittyä siihen, millaisessa olotilassa menee keskusteluun. Mielessä oleva ajatus näkyy ja kuuluu äänensävyssä ja ilmeissä. Pienillä asioilla on iso merkitys”, työpsykologian tohtori ­Helena Åhman ohjeistaa. 

Åhman muistuttaa, että oman tilan virittäminen on myös fysiologiaa. Jos itsessä syntyy uhkareaktio, se vaikuttaa esimerkiksi hengitykseen. Kun keho jännittyy ja henki kulkee huonosti, ajatuskin sakkaa. Siksi on hyödyllistä havainnoida, miten omasta olosta saa mahdollisimman turvallisen. Sen jälkeen pystyy luomaan samanlaisen turvan myös toisille. Tämä edistää keskustelujen avaamista.

Entä silloin, kun vaativa tilanne kolahtaa kohdalle yllättäen? Jos asiaa ei ole pohtinut etukäteen, hyökkäys-, puolustus- tai jähmettymisreaktio napsahtaa helposti automaattisesti ohjaksiin. Kun tilanne on rauhallinen, on hyvä vastata itselleen jo ennalta kysymykseen: jos joudun vaativaan tilanteeseen, mitä vaihto­ehtoja minulla on, mitä voin tehdä? Ensimmäinen asia on tiedostaa, mitä tapahtuu ja rauhoittaa oma keho hengityksellä.

”Vaativassa hetkessä voi pyytää taukoa, katsoa tilannetta mielessään etäämmältä tai kysyä ennalta pohditun kysymyksen. Vaihto­ehtoja on paljon, mutta kaikki edellyttävät harjoittelua. Hyvä valmistautuminen onkin usein vaihtoehtojen miettimistä tiukan suunnitelman sijaan.”

Epämiellyttävä on mahdollisuus

Vaativissa tilanteissa tarvitaan rehellisyyttä ja aitoutta.

”Silloin olisi uskallettava olla totta sekä omien tunteiden kanssa että kommunikoidessa. Se on kuin hiekkamyrskyssä olemista. Epämiellyttävää, mutta jos oloa ei lähde karkuun vaan rauhoittaa itsensä, voi tilanteesta löytää uusia mahdollisuuksia”, Åhman vertaa.

Vaativien tilanteiden kohtaaminen ja niissä harjaantuminen kuuluvat keskusteluälykkyyteen. Kyse ei ole siitä, että aina onnistuisi sanomaan jotakin älykästä tai että kaikissa tilanteissa pitäisi käyttäytyä hallitusti. Keskusteluälykkyys ja oman mielen johtaminen painetilanteissa ovat pikemminkin nippu taitoja, joita voi kehittää: valmistautumista, havainnointikykyä ja kommunikointitaitoja. Olennaista on se, että onnistuu säilyttämään yhteyden itseen ja muihin. 

”Kaikilla meillä on hetkiä, jolloin emme sanoneet asioita oikealla hetkellä, sanoimme vääriä asioita tai jätimme kokonaan sanomatta, vaikka olisi kannattanut.”

 Åhmanin mukaan mieli on rakentunut niin, että ikävissä tilanteissa se saattaa ajaa meidät pois epämiellyttävästä kokemuksesta. Kuitenkin juuri noissa hankalilta tuntuvissa tilanteissa on uuden oppimisen siemen.

Hyvänä esimerkkinä Åhman mainitsee psykologian professori Adam Grantin, joka pyytää palautetta myös silloin, kun tietää keskustelun edenneen huonosti. Omien huonojen kokemusten käsittely jälkikäteen on tärkeä osa näitä taitoja.

Uskallusta ja luovuutta peliin

Åhmanilla on pitkä kokemus johtoryhmä- ja hallitustyöskentelyn kehittämisestä. Yhtenä työkaluna hänellä on kokousseuranta. Ulkopuolisen ammattilaisen huomioita saattaa olla helpompi sulatella, kun kyse on asioista, joita tiimi itse ei näe tai ei rohkene nostaa pöydälle. 

”Ilmapiiri voi esimerkiksi olla erilainen ennen kokouksen alkua ja virallisen avauksen jälkeen. On ilmiöitä, jotka kaikki huomaavat, mutta kukaan ei sanoita niitä ääneen.”

”On ilmiöitä, jotka kaikki huomaavat, mutta kukaan ei sanoita niitä ääneen.”

Åhman on havainnut, että paineistetuissa neuvottelutilanteissa yksi klassisimmista virheistä on toimia heti alusta lähtien kapealla, ratkaisua nopeasti jahtaavalla näkökulmalla. 

”Toimivampaa olisi todeta, että meillä on haaste ja avata keskustelu erilaisille vaihto­ehdoille kaikessa rauhassa. Erimielisyys on suuri mahdollisuus.”

Toinen tilanteita kaventava virhe on pitkän monologin pitäminen. Sen tarkoitus on yleensä osoittaa, että puhuja on oikeassa. On lopputulos sitten millainen tahansa, keskeistä kaikille osapuolille vaativassa tilanteessa olisi tulla kuulluksi. Parhaiden neuvottelujen ytimestä löytyy kyky asettua toisen asemaan ja ymmärtää tunnetiloja. Tämä koskee niin sovittelua, panttivanki- kuin muitakin neuvotteluja.

”Melkein joka kerta löytyy jokin uusi oivallus tai tie. Vaikka tunteita ei analysoisi ääneen, on tärkeää ymmärtää, että ne vaikuttavat.”

”Vaikka tunteita ei analysoisi, on tärkeää ymmärtää, että ne vaikuttavat aina.”

Organisaatioissa on Åhmanin mukaan varsin paljon myös passiivista viestintää. Se tarkoittaa kommentointia ilman linkkiä toisen näkemykseen, ilman kysymistä, kuulemista tai kyseenlaistamista, mikä olisi hyväksi. Hän kaipaa johtoryhmiin luovempaa otetta. 

”Jos organisaatio haluaa olla jossakin maail­man paras, on todennäköisesti keksittävä uusia tapoja tehdä asioita. Yksi olennainen kysymys on: mitä emme ole vielä huomanneet?”

Åhman kertoo, että stressaavissa tilanteissa on usein tyypillistä kääntyä sisäänpäin. Energia käytetään oman mielipiteen puolustamiseen. Kaikkein paineisimmissa tunnepitoisissa tilanteissa väittely ei yleensä toimi, vaan se ajaa ihmiset tiukemmin omiin lokeroihinsa. Lopputulos on parempi, kun keskittyy kuulemaan ja arvostamaan toisen näkökulmaa, vaikka asiasta oltaisiinkin aivan eri mieltä.

”Kun ihminen kokee tulleensa kuulluksi, ihmeitä saattaa tapahtua. Tämä on huomattu yhtä lailla johtoryhmissä, sovittelussa kuin panttivankineuvotteluissa.”

Mielen johtamista tutkimassa

Åhman valmistui aikoinaan luokanopettajaksi, mutta työt koulutuspäällikkönä, henkilöstö­päällikkönä, seniorijohdon kehittäjänä sekä rekrytointikonsulttina kaappasivat hänet yritysmaailmaan. Hän teki väitöskirjansa Teknillisen korkeakoulun (nykyinen Aalto-yliopisto) työpsykologian laboratoriossa ja ryhtyi yrittäjäksi. Ensi vuonna tuosta tulee kuluneeksi kaksikymmentä vuotta. Väitöskirjaa tehdessään Åhman työskenteli Nokialla johtoryhmien ­kehittämisen parissa. Tuolloin mielen valmentamisen taidoista ei vielä puhuttu työelämässä, eikä aiheesta ollut juurikaan väitöskirjatutkimusta.

Suomen Ekonomit palkitsivat Åhmanin keskusteluälykkyydestä kirjoittaman teoksen Suomen parhaana bisneskirjana, samoin kuin kaksi hänen aiempaa teostaan. Hän on myös kolmesti Suomen parhaana palkittu yritys­puhuja. Hän on opiskellut sovittelijaksi Lontoossa, neuvottelutaitoja muun muassa Harvardissa, ja lisäksi hän on ollut Scotland Yardin ja FBI:n entisten panttivankineuvottelijoiden opissa. Hän on myös pitänyt luentoja New York Universityssa ja vetänyt Aalto-yliopistossa ”Aivot ja mieli tietotyössä” -kurssin. Ymmärrys akateemisesta maailmasta on säilynyt myös yliopistojen johdon valmennustyössä.

Omien kysymysten johdattamana

Åhman on tämän vuoden alusta lähtien toiminut Turun yliopiston kauppakorkeakoulussa Keskusteluälykkyyden ja oman mielen johtamisen ensimmäisenä työelämäprofessorina. Hän kuvailee tulleensa kotiin. Näkökulmat opinahjossa ovat monipuolisia. Turussa tutkitaan esimerkiksi kehollisuutta ja tekoälyä. 

Åhman evästää opiskelijoita yhdistämään tiedettä, taidetta ja arkea. Lavea lähestymistapa heijastaa hänen otettaan ajattelijana, kirjoittajana ja puhujana.  Hänelle on tärkeää tähytä tieteen rajojen yli ja syventää ymmärrystä aiheesta useista kulmista. Hän haluaa toimia esimerkkinä siitä, kuinka monenlaisia asioita ja erilaisia uria väitöskirjan jälkeen voi tehdä.  

Uteliaana maailmalla

Vapauden kaipuu ja uteliaisuus ovat vieneet Åhmania maailmalle. Vaikka kestävän kehityksen kysymykset mietityttävät häntä lentämisen yhteydessä, hän kokee, että välillä on pakko lähteä Suomesta. Esimerkiksi keväällä 2014 hän keskittyi intohimoonsa valokuvaukseen ja opiskeli sitä New Yorkissa. Tuolloin hän päätyi puhumaan New York Universityyn, löysi sattuman kautta tiensä FBI:n entisen pääneuvottelijan valmennukseen ja aloitti neuvottelutaidon opinnot Harvardissa. Valokuvaajana Åhman tuntee tenhoa runsaisiin kontrasteihin ja varjoihin. Hänen valokuviaan on ollut esillä Helsingissä ja Tampereella. Syyskuussa hän on menossa valokuvausretkelle New Yorkiin. Åhmanin tiedonjanoisen pioneerihengen tietäen matka saattaa merkitä jälleen jonkin uuden löytymistä.