Vaihtelevat viittauskäytännöt tietokirjallisuudessa

Teksti timo tossavainen kuva timo tossavainen

Pohjimmiltaan lähteiden merkitsemisessä pitäisi olla kyse yksinkertaisen ja selkeän periaatteen noudattamisesta: jos toisen tekstiä hyödyntää omassa teoksessaan siinä määrin, että alkuperäinen tyyli kuultaa läpi, on lainaaminen ja sen lähde ilmoitettava. Toisaalta jokaisella on oikeus omissa nimissään kirjoittaa mistä tahansa aiheesta riippumatta siitä, kuinka moni muu on siitä aiemmin kirjoittanut.

Kokemukseen siitä, että periaatteen noudattaminen olisi vaikeaa, vaikuttanee se, että tietokirjallisuus ei ole yksi selkeä kokonaisuutensa vaan suuri joukko genrejä ja erilaisille kohderyhmille tarkoitettuja teoksia. Tämä johtaa helposti erilaisiin käsityksiin omatyylisen tekstin kriteereistä. Mahdollisuudet olla omintakeinen sanavalinnoissaan ovat esimerkiksi matematiikan oppikirjassa paljon rajoitetummat kuin matkaoppaassa.

Toisaalta vaihtelua viittauskäytäntöihin aiheuttaa se, että tietokirjailija haluaa säätää tekstinsä mahdollisimman hyvin kohderyhmää palvelevaksi. Harva lukija kaipaa samanlaista viittauskäytäntöä Suomen linnustoa esittelevään teokseen kuin elämäkertaan. Tiedekirjan ja lasten tietokirjan funktiot poikkeavat jo niin paljon toisistaan, ettei ole tarkoituksenmukaista vaatia niihin samanlaista viittauskäytäntöä; toki lasten tietokirjaankin voi liittää lähdeluettelon.

Myös sitä, mitä lainaaminen on, on tulkittu eri tavoin. Erityisesti tämä koskee vieraskielisten lähteiden käyttöä. Joillakin tekniikan ja luonnontieteiden aloilla suomenkielinen sanasto ja ilmaisukäytännöt ovat saattaneet syntyä vasta käännösten kautta.

Odotettavissa on, että viittauskäytännöistä keskustellaan myös tulevaisuudessa. Jos haluaa välttyä vaikeuksilta, kannattaa perehtyä genrensä käytäntöihin kunnolla jo kirjoitusprosessin alkuvaiheessa ja kohdella toisten tekstejä niin kuin toivoisi omiaan kohdeltavan

Timo Tossavainen

Kirjoittaja on professori ja Suomen tietokirjailijat ry:n puheenjohtaja