Mitä avoin tiede tarkoittaa kotimaiselle julkaisemiselle?

Kansainvälinen tiedemaailma käy kamppailua avoimemman tieteen puolesta. Onko avoimuudessa riskejä suomalaisen tieteen näkökulmasta?

Teksti MIKKO PELTTARI kuvat outi kainiemi

Tiedemaailman tahdotaan avautuvan. Halutaan avoimia arviointeja, aineistoja
ja ehkä kaikkein tärkeimpänä tieteen tulosten entistä suurempaa avoimuutta.
Avoimuutta ajavat Euroopan unioni ja Suomen opetus- ja kulttuuriministeriö.
Sen puolesta liputtavat yliopistot, tiedekirjastot ja tutkimusrahoittajat. Ani harva
vastustaa ajatusta avoimuudesta.

Ja käyhän se kieltämättä järkeen. Tiede on parhaimmillaan ihmiskunnan yhteinen, eteen ja taakse katsova puolueeton ja kriittinen yhteistajunta. Juuri tieteen soisi mahdollisimman vapaasti hyödyttävän koko maailmaa.

Oikeudentajua koettelee kuitenkin se, että maailmalla tiedejulkaiseminen on megabisnes.

Sen lisäksi leijonanosa tieteellisestä tutkimuksesta tehdään julkisin varoin, ja sitä tekevät yhteiskuntien rahoilla koulutetut tutkijat. Samat tutkijat arvioivat vertaistensa tutkimuksia maksutta ja pyrkivät pitämään tutkimuksen laadun kauttaaltaan korkeana.

Oikeudentajua koettelee kuitenkin se, että maailmalla tiedejulkaiseminen on megabisnes. Merkittäviä tiedelehtiä julkaisevat jättiläisiksi kasvaneet yritykset, jotka myyvät tutkijoiden ilman erillistä korvausta laatimia ja arvioimia tutkimuksia takaisin tiedeyhteisön itsensä käyttöön – ja merkittävällä voitolla. Kustannusjätti Elsevieriä vastaan on käyty boikottikampanjoita ympäri maailmaa, Suomessakin. Moraalinen vaatimus avoimuuden puolesta on vahva, melkein vastaansanomaton.

Näin on käynyt, vaan voisiko olla toisin? Siihen nyt pyritään.

KIRJASTO MAKSAA LASKUN

Avoimesta tiedejulkaisemisesta alettiin puhua tiukkaan sävyyn 1990-luvulla. Avoimuutta ajoivat jotkut tutkijat, mutta myös tieteellisten kirjastojen väki. Kirjastoissa nähtiin se, mitä tiedejulkaisemisen kehityksestä seurasi. Yhä tuottavamman, tehokkaamman ja keskittyneemmän bisneksen kasvavat laskut lankesivat heidän maksettavakseen.

Suuret kulut ovat sittemmin kasvaneet tuntuvasti entisestään. Samoin avoimen tieteen keskustelusta on tullut liike.

Kirjastot ovat edelleen etulinjassa. Suomalaisten tiedekirjastojen yhteinen FinELib-konsortio maksaa kansainvälisten lehtien tilausmaksuja miljoonia euroja vuosittain. Vuonna 2020 aineistohankintoihin upposi 26,7 miljoonaa euroa. Rahalla halutaan nyt muutakin kuin lukuoikeuksia.

Avoimen tieteen ihanteiden mukaan kirjastot eivät haluaisi enää maksaa tilausmaksuja. Suurkustantajat tarjoavat vaihtoehdoksi avoimen julkaisemisen maksua: korvausta siitä, että maksumuuria ei pystytetä. Julkaisumaksu voi joissain lehdissä olla tuhansia, yli kymmenenkin tuhatta euroa per tutkimus.

”Jotta jokaisen artikkelin avaamisesta ei tarvitsisi sopia erikseen, tiedekirjastot solmivat nykyisin pakettisopimuksia, joiden myötä tietty julkaisija sitoutuu avoimuuteen tietyllä aikavälillä. Tämä on mennyt vähän siihen, että maksetaankin sekä lukemisesta että julkaisemisesta”, sanoo Pekka Olsbo, Jyväskylän yliopiston Avoimen tieteen keskuksen johtaja.

”Kun kirjastot solmivat näitä avoimuussopimuksia suurkustantajien kanssa, on riski, että sopimukset ohjaavat julkaisemaan juuri näiden kustantajien lehdissä.”

Pekka Olsbo, Jyväskylän yliopiston Avoimen tieteen keskuksen johtaja

Kirjastoissa halutaan, että lisävaiva avoimuudesta ei kaadu tutkijoiden ja ryhmien
kontolle. Siksi on kätevää kattaa julkaisukulut laajemmilla sopimuksilla. Näillä kaupoilla avoimeksi ostettujen artikkelien määrä on suurin piirtein kaksinkertaistunut vuosittain, ja vuonna 2021 avattiin viitisen tuhatta tutkimusta.

”Kaikki vaikutukset eivät ole myönteisiä. Kun kirjastot solmivat näitä avoimuussopimuksia suurkustantajien kanssa, on riski, että sopimukset ohjaavat julkaisemaan juuri näiden kustantajien lehdissä”, Olsbo sanoo.

Tällöin esimerkiksi laatuun ja korkeatasoiseen sisältöön panostavien avointen tiedelehtien on entistä vaikeampi kerryttää mainettaan tiedeyhteisössä, ja maineella on iso arvo. Myös suomalainen tiedelehtikenttä on hyvin kaukana Elsevieristä ja kumppaneista.

SEUROJEN SUOMI

Vaikka kotimainen julkaiseminen on vireää ja laadukasta ja sen tärkeys tunnistetaan, avoimen tieteen keskusteluissa se tuntuu jäävän sivuosaan. Kaikkien tätä artikkelia varten haastateltujen asiantuntijoiden mielestä tärkeimpiä avoimen julkaisemisen kysymyksiä on se, miten avoimuutta voi tukea ja samalla turvata elävä suomalainen tiedekeskustelu.

”Tulee mieleen, että koska suomenkielinen julkaiseminen on niin halpaa, niin ajatellaan sen olevan ilmaista.”

Anu Lahtinen, pohjoismaisen historian apulaisprofessori Helsingin yliopisto

Tai miksi kotimaisen tiedejulkaisemisen ongelmia ei ole jo ratkaistu? Yksi syy lienee ainakin se, että tieteellisten kirjastojen budjetissa kotimaiset lehdet ovat pikkujuttu. Ne eivät ole miljoonia ja miljoonia maksava akuutti ongelma.

”Tulee mieleen, että koska suomenkielinen julkaiseminen on niin halpaa, niin ajatellaan sen olevan ilmaista”, sanoo pohjoismaisen historian apulaisprofessori Anu Lahtinen Helsingin yliopistosta.

Kotimainen tiedelehdistö ei ole keskittynyt yksiin käsiin eikä se tahkoa voittoa katteilla, joista muilla aloilla voi vain haaveilla. Suomalaisen tiedejulkaisemisen selkäranka ovat voittoa tavoittelemattomat tieteelliset seurat. Siinä missä monikansalliset jätit korottavat tilausmaksujaan ja kehittävät uusia ansaintamalleja, moni kotimainen tiedelehti veloittaa kirjastolta saman tilausmaksun kuin keneltä hyvänsä tilaajalta – muutaman kympin vuodessa.

Siksi Anu Lahtisen on vaikea tunnistaa kotimaisia lehtiä keskusteluista. Lahtinen on tieteentekijä ja tiedelehtikonkari. Hän on toiminut aiemmin historian alan lukijoille ja julkaisijoille ilmaisessa Ennen ja nyt -verkkolehdessä, sittemmin vuodesta 2010 lähtien Historiallisen Aikakauskirjan toimituksessa ja vuodesta 2016 päätoimittajana.

Suomalaisen tiedejulkaisemisen selkäranka ovat voittoa tavoittelemattomat tieteelliset seurat.

”Kun kymmenen vuotta sitten puhuttiin siitä, että jotkut open access -lehdet saalistavat artikkeleita ja tekevät niillä rahaa, mietin, että eihän me avoimessa Ennen ja nytissä tuollaista tehty”, hän muistelee.

Avoin ei ole ilmainen

Suomalaisten tiedelehtien keskuudessa avoimuus on kannatettu ihanne, mutta huoli liittyy siihen, miten avoimuus vaikuttaisi lehden tuloihin. Avoin julkaiseminenkin maksaa, mahdollisesti jopa enemmän kuin perinteinen julkaiseminen.

”Monet suomalaiset tiedelehdet ovat tieteellisten seurojen jäsenlehtiä. Tällöin vaatii
erityistä sitoutumista pysyä seuran jäsenenä tilanteessa, jossa jäsenlehden saa verkosta vapaasti”, pohtii tutkijatohtori Johanna Vuorelma Helsingin yliopistosta.

Eikä avoimuuden aiheuttama isku ole yhtään pienempi tilauksille tai irtonumeromyynnille, luultavimmin suurempikin. Niiden varassa on iso osa suomalaisista tiedejulkaisuista. On laskettu, että kotimaisen tiedejulkaisemisen avoimuuden hinta – sellainen, joka turvaisi tieteellisten lehtien toimintaedellytykset – olisi jossakin puolen miljoonan euron tienoilla vuosittain. Ei aivan valtava summa, mutta niin iso, ettei sille ole löytynyt halukasta maksajaa.

”Kun tätä keskustelua seuraa, välillä miettii, miten tieteellisillä seuroilla ja tutkijoilla voi olla niin erilainen tilannekuva kuin ministeriöllä.”

Johanna Vuorelma, tutkijatohtori Helsingin yliopisto

Neuvotteluja rahoituksen ratkaisemiseksi on käyty, mutta kysymys on yhä auki. Haastateltavat kaipaavat yleisiä, keskitettyjä ratkaisuja, joilla kotimaisen julkaisemisen tulevaisuus turvattaisiin. Avoimuudelle löytyy rahoitusta projektiluonteisesti, mutta jatkuvaan toimintaan resursseja ei ole haluttu osoittaa. Aloitteita kaivattaisiin ylhäältä käsin.

”Kun tätä keskustelua seuraa, välillä miettii, miten tieteellisillä seuroilla ja tutkijoilla voi olla niin erilainen tilannekuva kuin ministeriöllä”, Vuorelma sanoo.

Vielä yksi asia, jota ei sovi unohtaa: Jos tutkijoiden ja tiedelehtiaktiivien talkootyölle
pantaisiin hinta, se olisi takuulla suomalaisen tiedejulkaisemisen suurin kuluerä. Anu Lahtisen mielestä tämä on otettava huomioon, kun uhkana on, että avoimen verkkojulkaisemisen myötä työmäärä digitoimisineen ja metatietoineen voi vain kasvaa.

”On käsittämättömän hienoa, että tietoa on yleisesti saatavilla, mutta työ ei tapahdu itsestään”, Lahtinen sanoo.

RAHOITTAJAN VAATIMUKSET

Avoimuuden edut ovat kiistattomia, mutta käytännön toteutus on tuonut eteen myös hankaluudet. Yksi merkittäviä tieteen avoimuutta lisääviä aloitteita on globaali tutkimusrahoittajien cOAlition S, jota toimeenpanevaan verkostoon kuuluu myös Suomen Akatemia.

Akatemia on vuoden 2021 alusta myönnetyissä apurahoissaan edellyttänyt, että sen
rahoittamissa hankkeissa syntyvät vertaisarvioidut julkaisut julkaistaan välittömästi
avoimesti ja että tutkimusaineisto saatetaan avoimesti jatkokäyttöön aina, kun se on mahdollista.

”Jo hakemusta laadittaessa meillä kysytään, miten avoimuuden edellytykset aiotaan
ottaa huomioon”, sanoo Suomen Akatemian johtava tiedeasiantuntija Jyrki Hakapää.

Akatemian mallissa ei haluta sanoa, missä tutkimustulokset pitää julkaista. Hakapää
korostaa, että avoimuuden kulut katsotaan yleiskustannuksiksi, jotka hankkeiden kotiorganisaatio kattaa – samaan tapaan vaikkapa kirjastojen käyttö kuuluu tällaisiin yleismenoihin.

Pyrkimys on hyvä ja toimii Suomen Akatemian myöntämän kilpaillun rahoituksen
kanssa. Laajemminkin olisi tärkeätä miettiä, miten avoimuus edistyisi niin, etteivät tutkijat joudu maksajiksi eikä väliinputoajia olisi. Apulaisprofessori Anu Lahtinen arvioi, että Historiallisen aikakauskirjan kirjoittajista kaksi kolmasosaa voisi saada tutkimushankkeeltaan tai yliopistolta rahoituksen avoimen julkaisemisen kustannuksia varten.

”Rahoitusehtomme auttavat tutkijaa keskittymään tutkimukseensa.”

Jyrki Hakapää, Suomen Akatemian johtava tiedeasiantuntija

”Mutta sitten karkeasti yksi kolmasosa on apurahatutkijoita, joilla ei ole tahoa, joka kustantaisi avoimuudesta koituvat kustannukset”, Lahtinen sanoo.

Siltä osin tilanne on siis hyvä, että yliopistojen kirjastot tarjoavat nykyisin laajaa opastusta ja apua avoimen julkaisemisen kysymyksiin. Affiliaatiota vailla olevat tutkijat eivät kuitenkaan ole neuvotteluissa tasaveroisessa asemassa: on iso kynnys neuvotella julkaisun oikeuksista kansainvälisen kustantajan kanssa, jos on yksittäinen tutkija.

Jyrki Hakapää tunnistaa huolen ja sanoo, että avoimen tieteen kehittämisessä tulee varmistaa, että tutkijoiden työtä kunnioitetaan.

”Rahoitusehtomme auttavat tutkijaa keskittymään tutkimukseensa. Avoimuuden toteutuksen mahdollistamisen – niin rahallisen kuin käytännön toteutuksenkin – pitäisi olla arkipäiväinen osa tutkijan työn tukemista yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa.”


KIRJAN ARVO

Avoimen julkaisemisen puheet keskittyvät enimmäkseen tutkimusartikkeleihin, mutta
tiedejulkaisemista ovat myös tieteelliset kirjat.

”Avoimen julkaisemisen mallit ovat tulleet niin paljon luonnontieteistä käsin, että kirjat ovat jääneet vähemmälle huomiolle”, sanoo Leena Kaakinen.

Kaakinen on Suomen tiedekustantajien liiton hallituksen puheenjohtaja sekä Gaudeamus ja Helsinki University Press -kustantamoiden kustannusjohtaja.

”Suomalaiset tiedekustantajat ovat hyvin epäkaupallisia. Uskon, että puhun nyt kollegoidenkin puolesta, kun sanon, että toimintaa ohjaa enemmän sivistys kuin voitontavoittelu”, Kaakinen sanoo.

Silti kustantaja haluaa myydä kirjoja, koska ilman myyntituloja kotimaisten tiedekirjojen kustantaminen ei olisi mahdollista. Tekijänoikeusasiat ovat muutenkin kiistanalaisia ja tärkeitä avoimen tieteen kysymyksissä, kuten uuteen tekijänoikeuslakiin annetuissa lausunnoissa on havaittu. On esimerkiksi epäilty, että yliopistot pyrkivät avoimen tieteen nojalla haalimaan rinnakkaisoikeudet tutkijoiden
työhön. Tekijänoikeuslain lähtökohtana on kuitenkin se, että tekijä päättää itse, missä ja miten työnsä julkaisee.

Tiedekirja on monella alalla tärkeä julkaisemisen muoto ja kirjamuodolla on vahvuutensa.

Leena Kaakinen, Gaudeamus ja Helsinki University Press -kustantamoiden kustannusjohtaja

Erityisesti räätälöityjä ratkaisuja kirjarahoitukseen tarvitaan, jos ja kun tutkimusten rahoittajat alkavat vaatia julkaisujen avoimuutta. Tieteellisten seurain valtuuskunnan yhteydessä toimiva Avoimen tieteen koordinaatioryhmä valmistelee kirjoja koskevaa julkilausumaa vuoden 2022 aikana.

Leena Kaakinen korostaa, että tiedekirja on monella alalla tärkeä julkaisemisen muoto ja että kirjamuodolla on vahvuutensa.

”Jos artikkelikokoelman osat julkaistaan vaikkapa eri yliopistojen kirjastojen julkaisuarkistoissa avoimesti kaikkien luettavaksi, niin se syö myyntiä”, Kaakinen sanoo.

Teoriassa artikkelit voivat saavuttaa suurenkin yleisön. Tällöin kuitenkin katoaa se punainen lanka, joka syntyy huolellisesta kustannustoimittamisesta, yhtenäisyydestä tai johdannosta ja jälkisanoista. Tiedekirjoissa myös kirjallisilla arvoilla on väliä.

”Ja avoimet tutkimusartikkelithan ovat lähinnä tutkijoiden saatavilla. Voisi ajatella,
että saavutettavuuden kannalta julkisesti rahoitetun tieteen yleistajuistaminen olisi yksi keskeinen tavoite, mutta siihen ei nykyisessä avoimen tieteen keskustelussa olla valmiita panostamaan.”


KULTTUURINMUUTOS

Onko tässä mitään järkeä? Kustannukset näyttävät yhä kasvavan, ja avoimuuden tavoittelu merkitsee uhkia kotimaiselle tiedeyhteisölle ja yksittäisille tutkijoille.

”Jos nykymallilla mennään, avoimuutta ei ehkä saavuteta. Kyllä suurkustantajat löytävät hyvin tuottoisat bisnesmallit avoimuuteenkin perustuen”, sanoo Pekka Olsbo.

Laajempi kulttuurinmuutos on hidas ja työläs. Miten pääsisimme siihen tilanteeseen, että tieteellisen laadun arviointi ei perustuisi siihen, missä tutkimus on julkaistu, vaan siihen, mikä on tutkimuksen sisältö ja vaikuttavuus?

Kustantajilla on paljon valtaa. Iso osa kaikkein arvostetuimmista lehdistä on vauraimpien – ja kalleimpien – kustantajien käsissä. Jos lehtien impact factor ei olekaan nykyisin aivan niin merkittävä osa tutkijan meritoitumista kuin joitakin vuosia sitten, sillä on yhä väliä. On ongelma, jos urakehitys vaatii julkaisemaan
lehdessä, joka perii viisinumeroisia julkaisumaksuja.

Artikkelia varten on haastateltu myös TSV:n julkaisupäällikköä Sami Syrjämäkeä.



”Mieletön tiedepoliittinen teko”

HAASTATELTAVAT PITÄVÄT hyvänä, että avoimen tieteen linjauksia valmistellaan Tieteellisten seurain valtuuskunnan Avoimen tieteen koordinaatio -ryhmässä OKM:n rahoituksella. Samoissa pöydissä ovat eri tahot, joita asia koskee, ja keskustelu on rakentavampaa ja helpompaa kuin viisi tai kymmenen vuotta sitten. Rahakysymyksiä helpottaa myös se, että TSV tarjoaa Journal.fi-verkkoalustaa tiedelehtien avoimen julkaisemisen tarpeisiin. Näin lehtien ei tarvitse kehittää omia julkaisupaikkojaan ja toimitusjärjestelmiään ja lehdet löytyvät kätevästi. Tätä nykyä palvelusta löytyy 110 tieteellistä lehteä ja vuosikirjaa.

”Kaikille avoin Journal.fi on mieletön tiedepoliittinen teko”, Johanna Vuorelma sanoo.

Luitko jo nämä?