Millainen kampus palvelee tulevaisuudessa?

Teksti terhi hautamäki kuvat outi kainiemi

Oulun yliopiston Linnanmaan kampus tunnetaan värikkäästä, laatikkomaisesta arkkitehtuuristaan. Ensimmäiset rakennukset valmistuivat 1970-luvulla viitisen kilometriä keskustan ulkopuolelle. Tuolloin ajatuksena oli kampus, jossa opiskelijoilla on kaikki, mitä he tarvitsevat.

Nyt yliopisto haluaa keskelle kaupunkielämää. Se käynnisti vuonna 2019 suunnitelman keskustakampuksesta. Perusteina on ollut keskustakampuksen vetovoima, Linnanmaan kampuksen huono kunto sekä tilan- ja rahansäästö. Kampuksesta halutaan yliopistolaisia ja kaupunkilaisia yhdistävä tapahtumien keskus.

Monet henkilöstön edustajista ovat vastustaneet siirtymistä etenkin siksi, että Linnanmaalla teknologiayritykset ja yliopisto tekevät tiivistä yhteistyötä.

Monet henkilöstön edustajista ovat vastustaneet siirtymistä etenkin siksi, että Linnanmaalla teknologiayritykset ja yliopisto tekevät tiivistä yhteistyötä.

Sijainti on vielä avoinna. Uutta kampusta esitettiin Raksilaan keskustan tuntumaan, mutta kaupunginhallitus päätti keväällä, että tontin varausta yliopistolle ei jatketa.

Kampus on paljon muutakin kuin seiniä ja saleja

Oulun kampuskeskustelu kuvastaa sitä, että kampus ei ole vain seiniä ja saleja. Kampusten sijaintiin, kokoon, kustannuksiin ja tilojen suunnitteluun liittyy isoja, tärkeitä kysymyksiä. Mikä on yliopiston merkitys koko kaupungille? Keitä tilat palvelevat? Minkä ja keiden ehdoilla yliopistoa kehitetään?

Omassa rauhassa vai keskellä kaupungin vilinää?

Professori Olli Silvén työskentelee Oulun yliopiston konenäön ja signaalianalyysin tutkimuskeskuksessa. Hän on kritisoinut vahvasti suunnitelmaa hajottaa yliopistoyhteisö kolmelle kampukselle.

Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunnan professorien kirjelmän mukaan keskustassa olosuhteet eivät olisi yhtä hyvät kuin Linnanmaalla. Lupaa 5G- ja 6G-testiverkolle ei todennäköisesti saa kaupunkikeskustoihin.

”Yliopistoyhteisölle on tärkeää, että yhteisön ihmiset kohtaavat toisiaan, ei se, että kohdataan kaupunkilaisia. Linnanmaalla on päästy tekniikan ja ihmistieteiden hyvään ­yhteistyöhön saman katon alla. Järkevää olisi kehittää olemassa olevaa aluetta ja korvata huono­kuntoisia rakennuksia uudemmilla.”

Silvénin mukaan tiloja on tarpeen uudistaa, kun opetus painottuu massaluentojen sijaan ryhmätyöhön, mutta se ei vaadi muuttoa. Hänen mukaansa tiedeyhteisöä on näennäisosallistettu, ja tilakustannus- ja hiili­jalanjälkitietoja on esitetty harhaanjohtavasti keskustakampuksen ajamiseksi.

Viime vuonna tilavuokrat olivat 10,5 prosenttia yliopiston kuluista, mikä on vähemmän kuin useissa muissa yliopistoissa. Keskustakampuksen kustannusarvio on noussut alussa esitetystä, ja korkojen nousu tekee ­uuden ­rakentamisesta yhä kalliimpaa.

Millaisessa ympäristössä huippuosaajat kasvavat?

Oulun yliopiston viestintäjohtaja Marja Jokinen sanoo, että kumppaniyrityksille yliopiston muutto ei ole ongelma. Monipaikkainen työ ja opiskelu muuttavat tilojen laatuvaatimuksia ja vähentävät tilan tarvetta.

Yliopisto tavoittelee hiilineutraalisuutta ja kustannusten hallintaa, sijaintia lähellä opiskelija-asumisen keskittymiä sekä palveluita. Kumppaniyrityksistä vain osa sijaitsee Oulussa ja niistä osa Linnanmaalla.

”Olemme kontaktoineet yli 50 kumppani­yritystä, ja heiltä tuli vahva tuki sille, että yliopiston tulee ratkaista sijainti omista lähtö­kohdistaan. Tärkeintä on yliopiston säilyminen vetovoimaisena. Matkat Oulun sisällä eivät ole este hyvän yhteistyön jatkumiselle”, Jokinen sanoo.

Visiotyöryhmä selvittää, millaiset tilat palvelevat yliopisto­yhteisöä.

Oulun yliopistossa on nyt aloitettu visio­työ, jota johtaa ylioppilaskunnan hallituksen ­puheenjohtaja Lotta Leinonen. Visiotyöryhmä selvittää, millaiset tilat palvelevat yliopisto­yhteisöä.

”Merkittävä ongelma aiemmin oli opiskelijoiden hyvin vähäinen osallistaminen hankesuunnitteluun. Nyt haluamme, että kampussuunnitelma on mahdollisimman paljon yhteisön näköinen ja kumpuaa yhteisön tarpeista”, Leinonen sanoo.

Työryhmä on laatinut kaikille opiskelijoille ja työntekijöille kyselyn, jonka tuloksia hyödynnetään suunnittelussa.

”Nyt haluamme, että kampussuunnitelma on mahdollisimman paljon yhteisön näköinen ja kumpuaa yhteisön tarpeista.”

Ylioppilaskunnan hallituksen ­puheenjohtaja Lotta Leinonen

”Nykyiset tilat Linnanmaalla eivät ole sellaiset, joissa opiskellaan huippuosaajiksi. Vettä tulee toisinaan katosta, ja pistorasioita ei ole tarpeeksi niin, että saisi koneita ladattua”, Leinonen sanoo.

Leinosen mukaan suunnittelussa pitää ottaa huomioon monet toiveet ja työtavat. Tutkijoiden työssä korostuu oman tilan tarve. Opiskelijoille kampus on kokonaisvaltainen ympäristö, jossa he opiskelun lisäksi kiinnittyvät yhteisön jäseniksi, harrastavat ja toimivat ainejärjestöissä.

”Nyt kiltatilat ovat siellä täällä ripoteltuina kellarikerroksissa ja väestönsuojissa. Jos tila on yksin jonkin rakennuksen siiven kellarikerroksessa, ei siellä kohtaamisia tule.”

Ajatustyö tarvitsee rauhaa ja oikean ympäristön

Pandemia on antanut aihetta pohtia, mikä on etätyön rooli ja tilan tarve tulevaisuudessa. Useat yliopistot ovat kuitenkin käynnistäneet kampus­uudistuksia jo ennen koronaa. Keskustelua herättää suuntaus kohti moni­tilatoimistoja. Yliopistolaiset kantavat huolta siitä, saavatko he yhä tehdä ajatustyötä rauhassa. Esimerkiksi Taideyliopiston Kuvataide­akatemian uusi Mylly-rakennus on saanut kritiikkiä tilan vähyydestä ja avotilojen ääni­ympäristöstä.

Hyvästi koppitoimistot – tervetuloa yksityiset työtilat

Myös Vaasan yliopistossa keskustelu käy kuumana. Ilkka-Pohjalainen kertoi toukokuussa, että osa henkilökunnasta kokee, ettei heitä ole kuultu uudistuksessa.

Yliopiston johdon mukaan henkilöstöä on osallistettu monin tavoin. Yksityisten työtilojen määrää on henkilöstön toiveesta päätetty lisätä alkuperäisestä, vaikka se vähentää odotettuja säästöjä.

”Meillä on kirjastorakennus, joka on tosi iso nykytarpeisiin nähden. Yhdestä hallintorakennuksesta tulee uusi kirjasto, ja vanhasta kirjastorakennuksesta tulee henkilökunnan pääasiallinen rakennus”, kertoo Vaasan yliopiston rehtori Jari Kuusisto.

Yliopiston johdon mukaan henkilöstöä on osallistettu monin tavoin.

Kuusisto sanoo, että enää ei palata vanhanmallisiin koppitoimistoihin, joiden käyttöaste on ollut jo ennen pandemiaa alhainen. Erityisesti Fabriikki-rakennus on isoja remontteja odottava ”pommi”, jonka käytöstä yliopisto haluaa luopua.

Suunnitteilla on Tervahovi-rakennuksen kunnostus pääasiassa opiskelukäyttöön. Tässä hyödynnetään muun muassa väitöstutkija Jenni Poutasen tutkimusta käyttäjälähtöisten opetustilojen suunnittelusta. Kuusiston mukaan massaluennot korvautuvat yhä enemmän videoilla, ja kampuksella keskitytään ­aktiiviseen yhdessä tekemiseen.

Liiketaloustieteen professori, Professori­liiton Vaasan osaston puheenjohtaja Arto
Rajala sanoo, että isot investoinnit on jo päätetty, mutta näissä raameissa henkilöstö pyrkii vielä vaikuttamaan. Oman rauhallisen tilan tarve on isoin kysymys.

”Muutokset ovat herättäneet hämmennystä. Kun suunnitelmat etenevät nopeasti, niistä on vaikea tulla taaksepäin. Yliopiston hallitus ja johto ovat kuitenkin ymmärtääkseni pyrkineet rakentamaan vaihtoehtoja. Niillä, joilla on tarve omalle nimetylle työtilalle, on mahdollisuus siihen.”

Ihmisiä hiertää se, miten heidän työnsä sujuu, jos monitoimitilan hiljaisiin koppeihin pääsee se, joka ensin ehtii, ja omille aineistoille­ ei ole pysyvää paikkaa.

”Monilla on aineistoja, joita tietoturvan ­takia täytyy pitää poissa muiden saatavilta, eikä analyysejä voi tehdä läppärillä. Ainakin professorit ovat olleet alusta lähtien sillä kannalla, että oma työhuone ja hyvät fasiliteetit ovat yksi tärkeä kilpailuvaltti, miksi tulla töihin Vaasan yliopistoon”, Rajala sanoo.

Tiloja kannattaa kehittää tutkimuksen pohjalta

Kampuksia kehitettäessä on tärkeä hyödyntää tutkimustietoa, jota yliopistoilla on paljon omasta takaa. Tätä painottaa akatemiatutkija Virve Peteri Tampereen yliopistosta. Hän on tutkinut etnografisesti organisaatioiden toimitilamuutoksia jo yli kymmenen vuotta.

Peteri on ollut henkilöstön edustajana oman yliopiston kampuskehityshankkeen työryh­missä.­ Tampereen yliopisto uudistaa toimitilojaan ja vähentää niitä radikaalisti keskustassa ja Hervannassa. Tähän mennessä on päätetty noin 10 prosentin tilansäästöstä vuoteen 2025 mennessä, ja toisen vaiheen jälkeen tiivistys olisi yhteensä 25 prosenttia vuoteen 2030 mennessä.

Peteri oli innokas antamaan asian­tuntemustaan, mutta on kokenut, että tutkijoiden tietämys ohitettiin. Yliopistolle on mietitty monitilatoimiston tyyppisiä tiloja, jotka ovat usein uusi versio avokonttorista.

”Konsulttipuheessa toistuu se, että olemme vapaita tekemään töitä missä vain. Puhe piilottaa sen, että emme ole vapaita valitsemaan työhuonetta, jossa akateeminen työ toimisi parhaiten.”

Peteri on nyt kampuskehityshankkeen uudessa ”työ ja tutkimus” -ryhmässä, jonka asiantuntemuksen hän toivoo kuuluvan. Ryhmässä on keskusteltu, miten tärkeää on tuntea yliopistolaisten työ eikä edetä konsulttien tai sisustussuunnittelijoiden ideoilla.

Avotiloissa viestintä siirtyy sähköpostiin

1970-luvulla kehitettiin teorioita siitä, miten avoimet työympäristöt tuottavat innovaatioita­. 2000-luvun tutkimus taas on osoittanut, että innovaatiot vaativat luottamusta johtoon, rauhallista tilaa, aikaa ajatella ja tuttuja verkostoja. Tämä on Peterin mukaan otettava huomioon kampusten kehityksessä.

”Avotilat eivät lisää kasvokkaista vuorovaikutusta, vaan se vähenee jopa yli 70 prosentilla­. Avotilassa täytyy harrastaa kohteliasta väistämistä ja huomioida muut, koska ei voi tietää, milloin joku yrittää keskittyä. Vuorovaikutus siirtyy sähkö­postiin.”

Peterin mukaan tilankäytön tehostamisen tulee perustua eri työtehtävien tarpeisiin. Esimerkiksi saman projektin jäsenet voisivat työskennellä yhteisessä tilassa.

Kahvihuoneet ovat perinteisesti tärkeitä vuorovaikutuksen tiloja. Kun työpaikoilla yleistyvät avonaiset ”working cafet”, epäviralliset kokoontumiset alkavat vähentyä. Peteri sanoo, että kun halutaan lisätä kohtaamisia, on olennaista tunnistaa tilat, joissa niitä syntyy nykyisin.

”Yliopistossa on paljon kohtaamistiloja: kahvihuoneita, seminaarihuoneita, luentosaleja. Itselläni on työhuone opiskelijoiden moni­toimitilaa vastapäätä, ja ovi on usein auki, jotta opiskelijat voivat tulla käymään.”

Tulevaisuuden kampuksella tarvitaan monikäyttöisiä tiloja

Yliopistoilla on luonnollisesti tarvetta säästää seinistä, kun talous on muutenkin tiukalla. Esimerkiksi Tampereen yliopisto tähtää 4,2 miljoonan euron vuotuisiin tilakustannussäästöihin vuonna 2030.

Kampuskehityksen johtaja Satu Hyökki sanoo, että strategian ytimessä ei ole kuitenkaan kiinteistöistä luopuminen vaan kokonaisuuden parantaminen.

”Haluamme toimia resurssiviisaasti, tutkimuslaboratorioita keskitetään ja modernisoidaan ja tilat, joissa on erityistä infraamme, pysyvät käytössämme. On tärkeää kehittää tilankäyttöä suhteessa eri tiedekuntien tarpeisiin. Osassa tarvitaan enemmän yhteiskäyttöisyyttä, osassa yksityistä tilaa. Olemme lisänneet vuorovaikutusta yhteisön kanssa ja kuunnelleet palautetta.”

Hyökin mukaan tulevien tilojen pitää olla moni­käyttöisiä. Opiskelijalla voi olla samana päivänä ensin itsenäistä työskentelyä, seuraavaksi etäluento ja sitten lähiopiskelua.

”Tulevaisuuden kampuksella tarvitaan varmasti hiljaista tekemistä tukevia tiloja. Pandemian myötä kuitenkin vuorovaikutus korostuu. Niin paljon on opittu tekemään töitä etänä, että kun tullaan kampukselle, suurin lisäarvo tulee siitä, että pystytään kohtaamaan ihmisiä ja ratkaisemaan ongelmia yhdessä.”

Kampukset tehokkaaseen yhteiskäyttöön

Tulevaisuuden kampuksilla painavat myös energiankäyttö ja vastuullisuus. Helsingin yliopiston Oppimisen tilat -projektin johtava asiantuntija Suvi Nenonen on tutkinut akateemisen työn tiloja ja hybridityötä kansain­välisen tutkijaryhmän kanssa.

”Tärkeä viestimme oli yliopistojen ja kampusten rooli kestävän kehityksen ja vastuullisuuden edelläkävijöinä. Enää ei tarvita uutta rakentamista. Sen sijaan pitää käyttää tehokkaammin olemassa olevaa resurssia ja uudistaa toimintoja.”

Nenonen puhuu vastuullisesta jaetun resurssin käytöstä. Ympäristöystävällisyyden lisäksi on huomioitava työn sujuvuus, hyvinvointi, paikallisuus ja myös taloudellinen kestävyys.

”Henkilökohtaisesti nimettyjen tilojen määrä varmasti vähenee, ja jaettujen tilojen määrä nousee. Miksei voisi olla enemmän opiskelijoiden ja opettajien yhteisiä tiloja?”

Yliopiston tärkeä ominaisuus on hiljaisuus: keskittyminen tieteen tekemiseen. Se on yhä oleellista.

Tilojen jakaminen kuulostaa monille työolojen huonontumiselta, mutta Nenosen mukaan hiljaisuutta ja keskittymistä voidaan ylläpitää, vaikka tiloja jaetaan.

”Se voi tarkoittaa työhuoneiden käytöstä sopimista siten, että tilat eivät ole tyhjillään.”

Ennen koronaa tilasuunnitelmat keskittyivät Nenosen mukaan ”supertehostamiseen”. Pandemia-aika turvaväleineen toi ymmärrystä siitä, että tehostaminen ei voi olla vain tiivistämistä, vaan myös väljyys ja hyvinvointi on otettava huomioon.

Vaikka etätyö jäisi yleiseksi, kampukset ­eivät tyhjene. Akateemisen yhteisöllisyyden säilymiselle on tärkeää, että kampukset pysyvät elävinä eivätkä autioidu. Kampuksen pitää olla paikka, jonne ihmiset haluavat tulla.