Ammattina rehtori

Onko rehtori ensimmäinen professorien joukossa vai yliopiston toimitusjohtaja? Kysyimme viideltä entiseltä tai nykyiseltä rehtorilta, miltä yliopiston johtopaikalla näyttää.

Teksti Juha Merimaa kuvat Outi Kainiemi

Mahdollistaja. Arvojohtaja. Tehtävä, josta ei paljoa kiitosta kuule. Oksankohdan paikka, johon joku joutui. Akateemisen johtamisen ammattilainen. Palvelutehtävä.

Näin Acatiimin haastattelemat rehtorit kuvaavat työtään, joka on yliopistomaailman keskeisimpiä. Niin kauan kuin yliopistoja on ollut, niillä on ollut myös rehtoreita. Vielä Venäjän vallan aikana rehtorin tehtävän hoitaja tosin vaihtui usein, jopa vuosittain. Ajatuksena oli vahvasti, että rehtori oli asemastaan huolimatta vain yksi professori, primus inter pares, ensimmäinen vertaisten joukossa, hieman nykyisen arkkipiispan tapaan.

Maailma on kuitenkin muuttunut. Kun Helsingin yliopistossa oli 1910-luvun alussa neljä hallintotyöntekijää – kvestori, sihteeri ja kaksi pedelliä – lasketaan hallintohenkilöstöön nykyään 1 208 henkeä, eikä tähän edes lasketa mukaan esimerkiksi opetuksen ja tutkimuksen tukihenkilöstöä.

Hallinnon kasvusta huolimatta rehtorin tehtävä nähtiin pitkään ikään kuin määräaikaisena. ”Helsingin yliopiston nykyinen rehtori” luki rehtorin allekirjoituksen alla käytetyssä nimenselvennysleimasimessa väliaikaisuutta korostaen vielä 1970-luvulla. Tyypillisesti rehtorina palveltiin professorin uran loppupuolella yksi kausi, jonka jälkeen siirryttiin kansleriksi tai eläkkeelle.

Tyypillisesti rehtorina palveltiin professorin uran loppupuolella yksi kausi, jonka jälkeen siirryttiin kansleriksi tai eläkkeelle.

2000-luvulla tilanne näyttää kuitenkin toisenlaiselta. Samalla kun rehtorien valinta siirtyi yliopistoyhteisöltä yliopiston ulkopuolisten jäsenten hallitsemille hallituksille, myös rehtorille asetettavat kriteerit näyttävät muuttuneen. Maahan vaikuttaa syntyneen uudenlainen akateemisten johtajien joukko, jonka urapolulle mahtuu siirtymisiä yliopiston johtotehtävistä toiseen. Vähän kuten toimitusjohtajilla tai kunnanjohtajilla.

Maahan vaikuttaa syntyneen uudenlainen akateemisten johtajien joukko, jonka urapolulle mahtuu siirtymisiä yliopiston johtotehtävistä toiseen.

Yliopiston perustehtävät – tutkimus, opetus ja opiskelijoiden kasvattaminen palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa – eivät kuitenkaan ole muuttuneet mihinkään.

Mitä tästä kaikesta ajattelevat rehtorit itse? Kysyimme asiaa viideltä yliopistojen johdossa 2000-luvulla vaikuttaneelta rehtorilta.

Ensimmäinen yliopiston vaihtaja

”Nähdäkseni yliopistojen nykyinen hallintomalli voi tuottaa oikein hyvää hallintoa”, toteaa Lapin yliopiston mediatieteen professori Mauri Ylä-Kotola.

”Toisaalta itse viihdyin paremmin vanhan ajan virkamiesyliopistossa, jossa rehtori valittiin kolmikannalla eli professorien, muun henkilökunnan ja opiskelijoiden yhteisellä päätöksellä.”

”Nähdäkseni yliopistojen nykyinen hallintomalli voi tuottaa oikein hyvää hallintoa.”

Mauri Ylä-Kotola, Lapin yliopiston mediatieteen professori

Näkökulmaa voi pitää yllättävänä, sillä Ylä-Kotola on ensimmäinen nykyajan rehtori, joka vaihtoi yhden yliopiston johdosta toiseen. Vuonna 2005 hänet valittiin vain 33-vuotiaana silloisen Kuvataideakatemian rehtoriksi. Seuraavana vuonna Ylä-Kotola siirtyi Lapin yliopiston rehtoriksi. Sitä tehtävää hän hoiti kolme kautta, vuoteen 2019.

Ylä-Kotola näkee oman urapolkunsa hyvin erilaisena verrattuna hallitusten valitsemiin rehtoreihin.

”Ennen valintaani Kuvataideakatemian rehtoriksi olin Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan dekaani, mutta minulla oli myös tuntiopettajan taustaa Kuvataideakatemiassa. Tulin siis molemmissa yliopistoissa ikään kuin yhteisön sisältä. Kuvataideakatemiaan minua pyysivät hakemaan opiskelijat, eivät headhunterit.”

Ylä-Kotola on filosofi, mikä kuuluu hänen vastauksissaan. Hän ottaa vähän ehdottomia kantoja, kaikki riippuu tilanteesta. Niinpä hän ei näe huonona sitäkään, että hallitus valitsee rehtorin kokonaan yliopiston ulkopuolelta.

”Siihen laittaisin rajan, että hallitus palkkaa konsulttiyhtiön tekemään valintaa. Kyllä yliopiston hallituksen pitäisi minusta itse tietää, ketä haetaan.”

Mauri Ylä-Kotola

”Joskus se voi varmasti olla hyvä ratkaisu. Mutta siihen laittaisin rajan, että hallitus palkkaa konsulttiyhtiön tekemään valintaa. Kyllä yliopiston hallituksen pitäisi minusta itse tietää, ketä haetaan.”

Ulkopuolelta johtoon

Jyväskylän yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen valittiin yliopistoon ulkopuolelta, Helsingin yliopiston tutkimus- ja opetusasioista vastaavan vararehtorin tehtävästä. Hänen mielestään valinta ulkopuolelta ei ollut mitenkään erikoinen.

”Olin toiminut johtamistehtävissä yliopistolla jo pitkään osastotasolla, dekaanina ja vararehtorina. Ne olivat paikkoja, joihin minut valittiin yhteisön keskuudesta. Myös rehtorin valintaan Jyväskylässä liittyi yliopistoyhteisön kuuleminen.”

”Myös rehtorin valintaan Jyväskylässä liittyi yliopistoyhteisön kuuleminen.”

Keijo Hämäläinen, Jyväskylän yliopiston rehtori

Turun yliopiston rehtori, vuosina 2013–2018 Helsingin yliopiston rehtorina toiminut Jukka Kola näkee, että nykyinen tapa valita rehtori on sopiva. Nykyaikaista rehtorinvalintaa ei hänen mukaansa oikein voitaisi tehdä kollegion tai konsistorin kaltaisessa suuressa elimessä.

”Jos hakijoista tehdään soveltuvuustestit, ei niiden levittäminen kovin laajalle ole varmaan asianmukaista.”

Kaikki haastatellut ovat kuitenkin sitä mieltä, ettei yliopiston rehtoriksi kelpaa kuka tahansa, vaan valittavan tulisi olla professori tai tutkijataustainen professoritasoinen ihminen. Ainoastaan Ylä-Kotola arvelee, että tämäkin riippuu tilanteesta.

”Minusta se liittyy yhteisön arvostukseen”, sanoo Pohjoismaisen Afrikka-instituutin vanhempi tutkija Liisa Laakso, joka toimi Tampereen yliopiston rehtorina vuosina 2016–2018, kunnes yliopistojen fuusio katkaisi kauden.

”Rehtorin täytyy nauttia yhteisön luottamusta ja arvostusta. Akateeminen maailma on meritokraattinen, ja professorit ovat sen meritoitunein joukko. On vaikea ajatella, että ihan tutkimusmaailman ulkopuolelta tuleva henkilö voisi saavuttaa vastaavaa asemaa.”

”Rehtorin täytyy nauttia yhteisön luottamusta ja arvostusta. Akateeminen maailma on meritokraattinen, ja professorit ovat sen meritoitunein joukko.”

Liisa Laakso, Pohjoismaisen Afrikka-instituutin vanhempi tutkija

Laakso itse toimi Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan dekaanina ennen hakemistaan Tampereelle.

Aalto-yliopiston ensimmäisenä rehtorina toiminut Tuula Teeri taas valittiin suomalaisen yliopistoyhteisön ulkopuolelta, ruotsalaisen Kuninkaallisen teknillisen korkeakoulun vararehtorin paikalta. Hän katsoo, että ulkopuolisena hänen asemansa oli helpompi kuin sisältä tulleelta.

”Uuden yliopiston perustamisessa tarvittiin muutosjohtajaa. Ulkopuolisena oli helpompi ottaa roolia, jossa ei leimautunut minkään Aaltoon yhdistetyn yliopiston edunvalvojaksi.”

Hän piti silti hyvänä, että hän sai rehtorin toimen lisäksi Aallosta myös professuurin, vaikka ei ehtinyt tutkia tai opettaa.

”Minusta professuuri antaa rehtorille tietyn aseman.”

”Minusta professuuri antaa rehtorille tietyn aseman.”

Tuula Teeri, Aalto-yliopiston ensimmäinen rehtori

Myös Keijo Hämäläinen sai Jyväskylästä professuurin siirryttyään rehtoriksi. Sen sijaan Jukka Kolalla ei professuuria ole, koska hänen omalla alallaan, maatalouspolitiikalla, ei ole oppituolia Turussa.

Hallituksen valvonnassa

Nykyisen yliopistolain mukaan yliopiston korkein päättävä elin on sen hallitus. Julkisoikeudellisissa yliopistoissa hallituksen muodostavat ulkopuoliset jäsenet ja yliopistoyhteisön edustajat, kun taas säätiöyliopistossa koko hallitus voi tulla yliopiston ulkopuolelta.

Haastatellut rehtorit pitävät vallanjakoa hallituksen ja rehtorin välillä pääosin toimivana. Ylä-Kotola tosin kertoi ajaneensa yliopistolakia valmisteltaessa kansainvälisesti yleistä mallia, jossa rehtori olisi myös hallituksen puheenjohtaja, mutta tämä ajatus ei saa muilta kannatusta.

”Kyllä minä itse näen, että on myös minun etuni, että minulla on selkeä esimies, hallituksen puheenjohtaja”, Keijo Hämäläinen toteaa.

”Kyllä minä itse näen, että on myös minun etuni, että minulla on selkeä esimies, hallituksen puheenjohtaja.”

Keijo Hämäläinen, Jyväskylän yliopiston rehtori

Pääosin rehtorit kertovat yhteistyön hallitusten kanssa sujuneen hyvin. Pientä hiomisen varaa silti nähdään. Liisa Laakson mielestä hallituksen jäsenten toimikaudet olisi syytä porrastaa niin, etteivät kaikki vaihdu kerralla – muuten jatkuvuus voi kärsiä.

Jukka Kola puolestaan ajattelee, että hallituksen puheenjohtajalla ja mielellään kaikilla jäsenillä olisi hyvä olla jo alusta asti hyvä ymmärrys yliopiston toiminnasta.

”Hallituksen perehdyttäminen niin hallitustyöhön kuin yliopiston toimintaan on erittäin tärkeää.”

Säätiöyliopistojen hallitusten kokoonpano on puhuttanut koko nykyisen yliopistolain ajan. Säätiöyliopistoa johtanut Tuula Teeri näkee ulkopuoliset hallituksen jäsenet voimavarana.

”Minulta kysyttiin joskus, että pidänkö minä siis ulkopuolisia fiksumpina. En tietenkään. Mutta ajattelen, että heillä voisi olla uusia näkökulmia.”

Silti Teeri päätyi perustamaan Aaltoon professorineuvoston, jotta kuulisi myös professorikunnan ajatuksia.

Haastellut rehtorit pitävät perusteltuna myös sitä, että hallitus voi irtisanoa rehtorin toimitusjohtajan tapaan myös kesken kauden. Valtaan kuuluu vastuu.

Haastellut rehtorit pitävät perusteltuna myös sitä, että hallitus voi irtisanoa rehtorin toimitusjohtajan tapaan myös kesken kauden. Valtaan kuuluu vastuu. Mutta paljonko rehtorilla lopulta on valtaa?

Yliopisto on Rehtorin mökki

”Rehtori tätä mökkiä pyörittää”, kiteytti Helsingin yliopiston hallituksen ensimmäinen puheenjohtaja, ministeri Antti Tanskanen Yliopisto-lehden haastattelussa vuonna 2009, kun uutta yliopistolakia vasta tuotiin yliopistoille.

Nykymallissa rehtori valitsee paitsi vararehtorit myös dekaanit. Tämä on rehtorien mielestä perusteltua.

”Dekaanit ovat rehtoreiden tärkeimpiä yhteistyökumppaneita. On selvää, että yhteyden täytyy toimia”, Kola toteaa.

Hämäläinen muistuttaa myös sukupuolten tasa-arvosta, jota on vaikea toteuttaa, jos jokainen tiedekunta valitsee dekaaninsa itse.

”Dekaanit valitaan tiedekunnan esityksestä. Nähdäkseni parasta olisi, jos olisi muutama vaihtoehto, joista rehtori voi sitten valita kokonaisuuteen sopivan.”

Haastatellut eivät silti varauksetta ole sitä mieltä, että valta olisi keskittynyt ylimmälle johdolle. Useampaan kertaan saa kuulla vertauksen, jonka mukaan professorien johtaminen on kuin kissalauman paimentamista: on haastavaa saada kaikkia tulemaan yhtä matkaa.

”Dekaanit ovat rehtoreiden tärkeimpiä yhteistyökumppaneita. On selvää, että yhteyden täytyy toimia.”

Jukka Kola, Turun yliopiston rehtori

Liisa Laakso huomauttaa myös yliopiston rakenteiden monimutkaisuudesta.

”Yliopistolla on tiedekuntia ja oppiaineita. Sitten voi olla yliopistosairaala, jolla on oma hallintonsa, ja normaalikouluja, joilla omansa. Ja niin edespäin. Sitten on opetus- ja kulttuuriministeriö ja sen täytäntöön panema valtakunnallinen tutkimus- ja tiedepolitiikka. Sanoisin, että jopa rehtorille on usein haastavaa viedä läpi hyviäkin ajatuksia.”

Useampi huomauttaa myös, että professorien rekrytointeihin rehtoreilla on vähänlaisesti sanottavaa, vaikka kyse on keskeisestä vallankäytön muodosta. Teoriassa rehtori voisi estää valinnan, mutta kyse olisi pitkään valmistellun esityksen hylkäämisestä. Se voisi rapauttaa yhteisön luottamusta.

Yliopistot tunnetaan myös muutosvastarintaisina yhteisöinä. Helsingin yliopiston rehtori Kari Raivio vertasi aikoinaan muutosten tekoa yliopistolla hautausmaan siirtämiseen – molemmissa saa asianosaisilta yhtä paljon apua.

Silti toisinajattelijat pitää hyväksyä ja heitä pitää kuunnella, Mauri Ylä-Kotola toteaa.

”Minkäänlainen sensuuri tai kostotoimenpiteet eivät sovi yliopistolle. Ei rehtorin sovi ajatella, että hänet olisi valittu esilaulajaksi, jonka ei tarvitse kuunnella muita.”

Aallossa Tuula Teeri kertoo pitäneensä linjan, ettei pelkkä vastustaminen riitä argumentiksi.

”Parempia ehdotuksia kuuntelen aina mieluusti.”

”Jopa rehtorille on usein haastavaa viedä läpi hyviäkin ajatuksia.”

Liisa Laakso

Rehtori on Vaikeiden asioiden äärellä

Onko rehtorin työ kivaa?

Tähän kysymykseen saa haastattelussa vältteleviä vastauksia. Moni korostaa työn rankkuutta ja kiehtovuutta, mutta myös saavuttamiaan tuloksia.

Keijo Hämäläinen pitää työn parhaana puolena ylpeyttä koko yliopistosta.

”Samaan tyyliin kuin professorina voi olla tyytyväinen, kun opiskelija menestyy, nyt saan iloita koko yliopiston menestyksestä. Aina kun luen Jyväskylän yliopiston saavutuksista, tulen hyvälle tuulelle.”

Toisaalta työ voi olla rankkaa. Hämäläinen muistuttaa, että useimpia rehtorin pöydälle tulleita asioita on jo yritetty ratkoa muualla. Ne eivät siis ole helppoja.

Vaikeimman kautta tämän koki Kola. Hänen rehtorikaudellaan Helsingin yliopisto joutui käymään läpi koko yliopistoa koskettaneet yt-neuvottelut. Ne johtuivat Juha Sipilän hallituksen leikkauksista, joista kärsi erityisesti Helsingin yliopisto.

”Ikävienkin päätösten esitteleminen ja toteuttaminen on osa työtä.”

Jukka Kola

Vaikka lopulliset päätökset olivat hallituksen, ne henkilöityivät vahvasti rehtoriin.

”Ikävienkin päätösten esitteleminen ja toteuttaminen on osa työtä”, Kola toteaa.
”Vaikka se ei aina ollut helppoa.”

Kola kokikin, että työ jäi kesken. Hän haki Helsingin yliopistossa toiselle kaudelle, mutta ei tullut valituksi.

Rehtorien työmarkkina

Turun yliopistossa aukeni rehtorihaku syksyllä 2018. Kola haki ja tuli valituksi. Hän aloitti Turussa vuonna 2019.

Mistä tällaiset urasiirrot kertovat? Onko rehtoreista tullut ikään kuin oma ammattiryhmänsä, joilla tutkijanura on takana ja johtotehtävät edessä?

Kyllä tältä vaikuttaisi, vastaa Liisa Laakso. Siirryttyään Tampereen yliopiston rehtoriksi hän oli jo menettänyt vakituisen tehtävänsä Helsingin yliopistossa. Tampereella hänellä ei ollut professuuria. Hän haki Helsingin yliopiston rehtoriksi, mutta ei tullut valituksi eikä saanut edes vierailevan tutkijan paikkaa, koska sen arveltiin vaikuttavan epäluottamuslauseelta valitulle johdolle.

Hetkeksi hän jäi kuin tyhjän päälle, kunnes sai Pohjoismaisesta Afrikka-instituutista ensin määräaikaisen ja sittemmin vakituisen paikan vanhempana tutkijana.

Muitakin ehdotuksia tuli – johtotehtäviin, ei tutkijaksi.

”Ainakin omalta kohdaltani näyttäisi siltä, että yliopiston johdossa ollut nähdään ennen muuta johtajana, ei enää opettajana tai tutkijana. Ja tällaisiin paikkoihin häntä pyydetään hakemaan: rehtoriksi, vararehtoriksi ja tutkimuslaitoksen johtajaksi.”

”Näyttäisi siltä, että yliopiston johdossa ollut nähdään ennen muuta johtajana, ei enää opettajana tai tutkijana.”

Liisa Laakso

Myös Tuula Teeri vahvistaa huomion. Lopetettuaan Aallon rehtorina vuonna 2021 kesken toisen kauden hän siirtyi Ruotsiin Kuninkaallisen insinööritieteiden akate­mian­ toimitusjohtajaksi. Myös tarjouksia rehtorinpaikoista tuli, yliopistoista ulkomaita myöten.

Teeri ei itse pidä tätä ongelmallisena.

”Itse ajattelen, että aika aikaa kutakin. Olin kahdeksan vuotta rehtorina ja kymmenen vuotta johtotehtävissä. En tiedä, olisinko sen jälkeen enää ollut kovin hyvä tutkija. Yliopistojen johtotehtävät eivät nekään enää kiinnostaneet”, Teeri sanoo.

”Silti ajattelen, että akateeminen johtaminen on oma lajinsa. Kyllä päteväksi havaittuja ihmisiä on minusta perusteltua kysyä vastaaviin tehtäviin muuallekin.”

Juttua varten on haastateltu myös yliopistojen johtamista tutkinutta VTT Arto Aniluotoa.

Ketkä johtavat Suomen yliopistoja?

Suomen yliopistojen rehtoreina toimi keväällä 2022 kymmenen miestä ja kolme naista. Heistä Sari Lindblom teki helmikuussa historiaa rikkomalla 382 vuotta kestäneen lasikaton tullessaan nimitetyksi Helsingin yliopiston ensimmäiseksi naispuoliseksi rehtoriksi. Hän on yliopiston 221. rehtori, tosin osa 1600–1800-lukujen edeltäjistä on palvellut moneen otteeseen.

Myös Hankenin Karen Spens rikkoi rajoja, kun hänet valittiin helmikuussa Norjan suurimman kauppakorkeakoulun Handelshøyskolen BI:n johtoon ensimmäisenä naisena ja ensimmäisenä ei-norjalaisena henkilönä. Spens aloittaa työssään elokuussa.

Luitko jo nämä?

Miltä tuntuu tutkia?

Akateeminen työ kovenee, ja yliopistoyhteisöt muuttuvat. Miten se näkyy tutkijoiden tunteissa? Akateemiset affektit -hankkeessa tutkitaan tiedeyhteisön tunteita.