
Kansliapäällikkö Anita Lehikoinen: päämäärätietoinen uudistaja
Opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikkö Anita Lehikoinen on ollut vuosikymmenien ajan mukana kehittämässä suomalaista sivistyskenttää ja kansalaisyhteiskuntaa.
Opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikkö Anita Lehikoinen on ollut vuosikymmenien ajan mukana kehittämässä suomalaista sivistyskenttää ja kansalaisyhteiskuntaa.
Vuoden Professori 2025 on paikkatietotekniikkaan ja satelliittinavigointiin erikoistunut Vaasan yliopiston tietotekniikan professori Heidi Kuusniemi. Hän haluaa kehittää laajaa yhteistä hyvää palvelevia ratkaisuja ja menetelmiä. Hänen uransa aikana satelliittipaikannuksessa on otettu vallankumouksellisia harppauksia.
Tulevien sukupolvien elinmahdollisuuksien turvaaminen tulisi olla ykkösprioriteettimme, sanoo tutkimusprofessori Sofia Laine, Vuoden tieteentekijä 2024. Hän näkee,että nuorisotutkimus on välttämättömyyskestävän elämisen edellytystenvarmistamisessa planeetallamme.
Suomalaisen Tiedeakatemian hallituksen puheenjohtaja, professori Tuula Linna uskoo vapaan ja riippumattoman tieteen edistämiseen. Hän iloitsee kestävän kehityksen jalansijasta tutkimuksessa. Tieteen kuuluu totuudelliseen tietoon pyrkimisen rinnalla puolustaa elämää. Samalla moni tieteen tekemisen edellytyksiä nakertava ilmiö herättää hänessä huolta.
President of the Finnish Academy of Science and Letters Tuula Linna believes in the advancement of free and independent science. She is pleased by the foothold gained by sustainable development in research. Along with striving for fact-based information, science must defend life. At the same time, she is concerned by many phenomena whittling away at the resources to allow science to happen.
Korkeakoulujen rahoitusmalliin tehdään nyt hallitusohjelman mukaisia, pieniä muutoksia. Taustalla kytee kuitenkin tarve rahoitusmallin perusteellisemmalle uudistukselle, näkee opetus- ja kulttuuriministeriön korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osaston ylijohtaja Sirkku Linna.
Vuoden Professori Ursula Schwabin mielestä työ on parhaimmillaan niinä hetkinä, kun saa tutkimuksen päätökseen, ja opettamisessa silloin, kun huomaa opiskelijoiden kehittyvän.
Vuoden tieteentekijä Lotta Kaila on aktiivinen yhteiskunnallinen keskustelija. Tämän ansiosta pölyttäjien altistuminen torjunta-aineille on noussut puheenaiheeksi Suomessa. Se on edellyttänyt Lotta Kailalta itsensä likoon laittamista.
Digitalisaatiolla koulutuksesta tehdään saavutettavaa, mutta koulutuksen kehittämistä ei saa alistaa taloudellisille ja välineellisille intresseille, Minna Maunumäki toteaa. Uuden oppimiseen tarvitaan ohjausta, argumentointia ja reflektointia.
Itseä suurempi päämäärä luo työlle merkityksellisyyden kokemuksen, sanoo filosofian tohtori Suvi-Jonna Martikainen.
University of Helsinki Rector Sari Lindblom and Tampere University Rector Keijo Hämäläinen lead by listening. In addition to presence and ears, you need Teflon and an occasionally activated parrot mode.
Helsingin yliopiston rehtori Sari Lindblom ja Tampereen yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen johtavat kuuntelemalla. Läsnäolon ja korvien lisäksi tarvitaan teflonia ja ajoittainen papukaijamoodi.
Nina Kopola iloitsee siitä, että laki tutkimus-, kehitys- ja innovaatiorahoituksesta suo mahdollisuuden panostaa pitkäjänteiseen tutkimukseen. Tämä palvelee koko yhteiskunnan kehitystä ja vahvistaa kansallista jatkuvuutta.
Nina Kopola celebrates the fact the research, development, and innovation funding act offers a chance to invest in long-term research. This serves the development of the whole society and bolsters national continuity.
Painetilanteiden kohtaamiseen erikoistunut työpsykologian tohtori Helena Åhman luottaa erimielisyyksien ja vaihtoehtojen rikastavaan luonteeseen.
Tieteentekijöiden liiton uuden puheenjohtajan Tero Karjalaisen agendalla on tieteen tekemisen työrauhan ja hyvinvoinnin rakentaminen. Hän kannustaa yliopistoja hyvällä henkilöstöpolitiikalla kilvoitteluun.
Kuuntelu nostaa esiin työyhteisön vahvuuksia ja osaamisia sekä ruokkii kehittämistä, kertoo HUS:n tulosalueen johtaja, terveystieteen tohtori ja dosentti Raija Kontio.
Vuoden tieteentekijä Tuija Saresma on laittanut itsensä likoon monta kertaa vihapuheen tutkimisen vuoksi. Usein hämmentävin seurauksin.
Vuoden Professori 2023 Aki Mikkola panostaa keskusteluihin, kansainvälisyyteen ja erehtymisen vapauteen. Tutkimuksen ja opettamisen jälki näkyy lukemattomissa koneissa ympäri Suomea.