Miltä tuntuu tutkia?
Akateeminen työ kovenee, ja yliopistoyhteisöt muuttuvat. Miten se näkyy tutkijoiden tunteissa? Akateemiset affektit -hankkeessa tutkitaan tiedeyhteisön tunteita.
Akateeminen työ kovenee, ja yliopistoyhteisöt muuttuvat. Miten se näkyy tutkijoiden tunteissa? Akateemiset affektit -hankkeessa tutkitaan tiedeyhteisön tunteita.
Rehtorit ovat ensisijaisesti tilivelvollisia hallitukselle, eivät yliopistoyhteisölle. Tämä voi olla ongelma yliopistodemokratian kannalta, arvioi Professoriliiton tilaama selvitys.
Vanhemmuus voi olla joskus hankala sovittaa akateemiseen työhön. Yliopistojen uusi työehtosopimus parantaa kuitenkin perheiden ja ei-synnyttävien vanhempien asemaa.
Tutkijanuraa täytyy kehittää niin, että tohtoreiden on mahdollista tehdä koukkauksia myös yrityselämään, sanoo tuore tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen.
Hiukkasfyysikkona Paula Eerola tottui sietämään epätarkkuutta. Suomen Akatemian asioista uusi pääjohtaja puhuu varovaisesti, mutta tarkasti.
Moni yliopisto on viime vuosina luonut uuden uramallin opettajille. Ne ovat tervetullut arvostuksen osoitus, mutta samalla moni pitää opettajien etenemismahdollisuuksia edelleen liian niukkoina.
Tänäkin keväänä yliopistolla avataan tietokoneelta yksi tietty järjestelmä ja aletaan tehdä työsuunnitelmaa vuodeksi eteenpäin.
Tutkimus ja opetus ovat yliopistojen päätehtäviä, mutta mikä on yliopiston asiantuntijahenkilöstön paikka muuttuvassa yliopistossa?
Ensimmäinen Acatiimi-lehti ilmestyi 25 vuotta sitten. Juhlavuoden kunniaksi Acatiimi on käynyt läpi konseptiuudistuksen.
Kun yhteiskunta haluaa tietää, miten on mennyt, paikalle kutsutaan hallintotieteen professori Jari Stenvall.
Kansainvälinen tiedemaailma käy kamppailua avoimemman tieteen puolesta. Onko avoimuudessa riskejä suomalaisen tieteen näkökulmasta?